”Kaikki linjamme ovat nyt varattuja, olette jonossa.”

Vtuttaa tämä yrittäjien ahneus. Se on johtanut siihen, että me asiakkaat joudumme nyt jonottamaan. Kun yrityksen vuosivoitoksi ei riitä 5, 15 tai 50 miljoonaa, pitää seuraavana vuonna tehdä voittoa 6, 16 tai 60 miljoonaa. Siksi on henkilökuntaa vähennettävä. Markettien kassoilla, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, apteekeissa, puhelinoperaattoreiden myymälöissä, joka paikassa jonotetaan, koska palveluhenkilökuntaa on liian vähän.

Samoin jonotetaan puhelimissa – ”meillä on nyt ruuhkaa, kaikki linjamme ovat nyt varattuja, olette jonossa, odottakaa hetki”.

Koska omistajien taholta tulee jatkuvasti määräyksiä toiminnan tehostamisesta (= omistajien rahapussin lihottamisesta), on yrityksen toimivan johdon pakko saneerata väkeä pihalle.

Yritystoiminnassa kaiken perustana on ahneus, ja koska yksi työntekijä maksaa vähemmän kuin kaksi, niin käytetään yhtä.

Tämä ei tosin koske kaikkein pienimpiä yrittäjiä, koska ei yhden ihmisen omistamassa ja hoitamassa hattu- tai kukkakaupassa yleensä ruuhkaa olekaan.

Suomalainen palveluyhteiskunta on muuttunut itsepalveluyhteiskunnaksi. Asiakkaat pannaan kahviloissa kantamaan astiansa pois pöydistä, ostamansa huonekalut joutuu itse kokoamaan jne.

Ainoa toivo tämän kehityksen muuttamiseksi on, että tänne tulisi lisää ulkomaalaisia yrittäjiä, sillä selvästi on nähtävissä, että esimerkiksi heidän ravintoloissaan palvelualttius on selvästi paremmalla tasolla kuin suomalaisten ravintoloissa.

Joku sanoo tähän, että joutuuhan jonottamaan myös valtion ja kuntien virastoissa. Niin joutuu, koska kokoomuslaisella politiikalla on veroja vähennetty ja näin heikennetty julkishallinnon palvelutasoa. Tämä on tietoinen valinta: kun pannaan ihmiset jonottamaan esimerkiksi terveyskeskuksissa, he siirtyvät yksityislääkäreille - jonottamaan.

kari.naskinen@gmail.com

Demarit ja kepu rakentaneet Suomen

Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin maaliskuussa 1907. Valituiksi tuli 181 miestä ja 19 naista. Paikkajako: SDP 80, Suomalainen puolue (nyk. Kokoomus) 59, Nuorsuomalainen puolue (myöh. LKP) 26, RKP 24, Maalaisliitto (nyk. Keskusta) 9, Suomen kristillisen työn liitto 2. Nämä ensimmäiset kansanedustajat ehtivät istua täysistuntojaan vain runsaan vuoden ajan, sillä eduskunta hajotettiin huhtikuussa 1908.

Valituista kansanedustajista tunnettuimpia olivat mm. sosialidemokraattien Anni Huotari, Albin Koponen, Matti Paasivuori, Miina Sillanpää, Yrjö Sirola, Taavi Tainio, Väinö Tanner, Oskari Tokoi, Matti Turkia, N. R. af Ursin, Edvard Valpas-Hänninen, Sulo Wuolijoki ja Wäinö Wuolijoki, Suomalaisen puolueen J. R. Danielson-Kalmari, Hannes Gebhard, Hedvig Gebhard, Aleksandra Gripenberg, Lauri Ingman, Kaarlo Kares, Wilhelmi Malmivaara, Juho Kusti Paasikivi, Artturi H. Virkkunen, Sakari Yrjö-Koskinen ja Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen, Nuorsuomalaisten Pekka Ahmavaara, Santeri Alkio, Eero Erkko, Pekka Pennanen, Emil Nestor Setälä ja Pehr Evind Svinhufvud, RKP:n Leo Ehrnrooth, Ernst Estlander, Emil Schybergson ja Julius Sundblom sekä Maalaisliiton Kyösti Kallio ja Juhani Leppälä.

Viimeinen valtiopäivillä mukana ollut ensimmäisen eduskunnan jäsen oli Väinö Tanner, joka jätti eduskunnan vuoden 1962 vaaleissa. Viimeinen elossa ollut oli Juhani Leppälä, joka kuoli 1976.

Demarit ovat myös yli sata vuotta käsittävän ”maratontaulukon” kärjessä. Jos nyt alkaneella nelivuotiskaudella ei loikkauksia tapahdu, ovat puolueiden eduskuntapaikkamäärät vuosina 1907 – 2014 yhteensä seuraavat (Top 10, puolueiden nykyisillä nimillä):

SDP 2356
Keskusta 1514
Kokoomus 1376
Vasemmistoliitto 718
RKP 625
LKP 420
Perussuomalaiset 133
Vihreä liitto 90
KD 83
IKL 36

Kun lasketaan kunkin kansanedustajan istumat eduskuntakuukaudet ja oletetaan, että eduskuntaa ei tällä kertaa hajoteta, on järjestys sama:

SDP 81 047
Keskusta 59 330
Kokoomus 49 266
Vasemmistoliitto 29 677
RKP 20 472
LKP 11 724
Perussuomalaiset 5870
Vihreä liitto 4320
KD 3946
IKL 1552

Hallituksesta voi tehdä vastaavanlaisia tilastoja, mutta nyt täytyy panna takaraja tähän vuoteen, koska seuraavasta hallituksesta paikkajakoineen ei vielä ole tietoa. Hallituskuukaustilasto 1907 – 2011 paljastaa näkyvästi sen, miten pienillä puolueilla on ollut hyvä hallitusonni, kun niitä on aina tarvittu tilkkeiksi. Seuraavassa kaikki 12 hallituspuoluetta:

RKP 900
Keskusta 888
SDP 662
Kokoomus 490
LKP 461
Vasemmistoliitto 272
Vihreä liitto 192
Perussuomalaiset 76
TPSL 48
KD 38
IKL 26
Vapaamielisten liitto 5

Perussuomalaiset sinänsä eivät tietenkään ole vielä hallituksessa olleet, mutta tämän tilastointilogiikan mukaisesti sen nimen alla ovat myös sen edeltäjät Suomen pientalonpoikien puolue ja Suomen maaseudun puolue.

Ministerikuukausien kaikkien aikojen tilasto tähän mennessä:

Keskusta 5723
SDP 4425
Kokoomus 2468
RKP 1663
LKP 1125
Vasemmistoliitto 762
Vihreät 248
Perussuomalaiset 144
TPSL 108
KD 48
IKL 26
Vapaamielisten liitto 5

kari.naskinen@gmail.com

Maljakko ilman kukkia on kuollut, vain esine

Pariisissa toimiva D’Orsayn taidemuseo on ollut mukana tekemässä elokuvaa Kesähetket. Museo lainasi kuvauksiin kallisarvoisia taideteoksia ja esineitä, joiden kohtalosta tämä pienimuotoinen draama kertoo.

Ikivanha sanonta ”taide pitkä, elämä lyhyt” (ars longa, vita brevis) saa elokuvassa surullista sisältöä. Taide kyllä jää elämään museoissa, mutta ihmisten elämässä taiteen merkitys kyseenalaistuu sitä mukaa kun sukupolvet vaihtuvat.

Kesähetkissä kuolee 75-vuotias Helene, joka on ylläpitänyt Pariisin laitamilla suvun vanhaa kartanoa ja sen taideaarteita, jotka ovat hänen tunnetun taiteilijasetänsä perua. Sitten Helene kuolee ja tilanne muuttuu. Hänen kolmesta lapsestaan vain yksi on kiinnostunut vanhasta taiteesta, mutta kun hänellä ei ole varaa ostaa kahta muuta sisarusta pois kuolinpesästä, menee koko huusholli myyntiin.

Suurimmatkin aarteet on myytävä tai lahjoitettava museoille, koska veroseuraamukset muodostuisivat muussa tapauksessa kohtuuttoman suuriksi. Keskeisinä teoksina ovat kuuluisan maisemamaalarin Jean-Babtiste-Camille Corot´n (1796 – 1875) kaksi teosta, jotka siis menevät museoon. Elokuva huipentuu kesäbileisiin ränsistyneessä ja tyhjennetyssä kartanossa, johon seuraava, teini-ikäinen sukupolvi kutsuu kavereitaan – seinät ovat tyhjät, mutta rokki soi. Ars longa, mitä väliä... Taiteella, esineillä ja vanhoilla paikoilla ei enää ole merkitystä. Minkä arvon seuraavat sukupolvet antavat perinteelle, sivistykselle ja edellisten sukupolvien kulttuurille?

Helenen säilyttämät taide-esineet toki saavat omat paikkansa siistissä museossa, mutta kuten Helenen kanssa kartanossa asunut apulainen, taloudenhoitajana toiminut vanha nainen sanoo, ”ilman kukkia maljakko on kuollut”.

Elokuvan on ohjannut Oliver Assayas. Mielenkiintoinen tapaus; on taas kerran niitä ranskalaisia elokuvantekijöitä, jotka ovat aloittaneet uransa kirjoittamalla Cahiers du cinéma -lehteen. Viimeksi hän on tullut tunnetuksi kovin toisenlaisesta elokuvasta Carlos the Jackal. Se kertoo pahamaineisesta venezuelalaisesta terroristista Ilich Ramírez Sánchezista, joka tunnetaan myös nimillä Carlos ja Shakaali. Tämä elokuva on Suomessa nähtävänä vain dvd:nä, ja kuuluu ehdottomasti vuoden huippuihin.

Hieno on myös Kesähetket – mutta Juliette Binoche olisi edelleen paremmannäköinen tummatukkaisena.

kari.naskinen@gmail.com

Taas yksi heiluvalla kameralla tehty roskasarja

Tuossa vieressä on kahdeksan pientä valokuvaa TV 2:n uudesta australialaisesta poliisisarjasta Rush. Jos nuo kuvat olisivat 1-2 sekunnin pituisia eläviä kuvia ja ne pantaisiin peräkkäin, saataisiin noin kymmenen sekunnin pätkä elokuvaa. Tämä on Rushin kuvallinen ilmiasu - niin sähäkkä leikkausrytmi, että tapahtumisesta ei saa kunnon tolkkua. Kun kaikki kohtaukset on lisäksi tehty ilman kameran jalustaa käsivaralta, lopputulos on sellainen, että katsomisyritykseni loppui kymmeneen minuuttiin.

Englannin kielen sana rush tarkoittaa ryntäämistä, syöksymistä, kiirehtimistä. Kuvaa hyvin tätä tv-sarjaa, jonka nopeatempoisuus ei ole mistään kotoisin. Mikään sisällöllinen tekijä ei puolusta tällaista kiirehtimistä eikä kameran tahallista heiluttamista.

Käsivarakameralla kuvaamisella halutaan aikaansaada dokumentaarista jälkeä. Jotkut nykyelokuvaintoilijat pitävät sitä myös "taiteellisena" tapana. Heiluvalla kuvalla pystytään myös hämärtämään kuvaamisen kohde ja kaikki tapahtuminen - ei mitään väliä kuvakulmista eikä -asetelmista.

Ei onnistu. Katsokaapa elokuvahistorian hienoimpia dokumenttielokuvia, kyllä ne on kuvattu mahdollisuuksien mukaan kiinteillä kameroilla. Eivätkä myöskään fiktiivisen elokuvakerronnan suurimmat mestarit ole heiluneet kuin heikkopäiset; kun kamera on pitänyt saada liikkumaan, ei sitä ole juoksutettu jonkun sällin olkapäällä, vaan kameraa varten on rakennettu raiteet, joita pitkin kameraa on ajettu.

kari.naskinen@gmail.com

Vihreät osaavat syödä sanansa myös Lahdessa

Vihreät istuvat hallituksessa, joka hyväksyy ydinvoiman rakentamisen. Uuteenkin hallitukseen vihreät haluavat – takki on kääntynyt nopeasti.

Lahdessa vihreät osaavat saman. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Saara Vauramo on kirjoittanut tänään blogin, missä hän ilmoittaa olevansa ”valmis tukemaan toriparkin etenemistä, vaikka se ei helpolta ja hienolta ratkaisulta tunnukaan. Meidän on päästävä ulos jatkuvista kehäpäätelmistä ja arpomisesta.”

Tätä ennen vihreät olivat olleet jämäkästi toriparkin rakentamista vastaan, näin muotoiltuna: "Vapaita autopaikkoja löytyy edelleen lukuisista keskusta-alueen pysäköintihalleista. Uusien hankkeiden osalta onkin painotettava vain ja ainoastaan kevyen ja joukkoliikenteen kehittämistä. Meidän on pakko vähentää pitkällä tähtäimellä autoistumista. Siksi meidän on uskallettava myös tehdä siihen tähtääviä rohkeita päätöksiä nyt - paikallisesti ja globaalisti. Lahden on pysyttävä strategiassaan valitsemalla tiellä ympäristön ja ihmisen hyväksi.”

Nyt Lahden Vihreä kaupunki -hankkeen kehityspäällikkö Saara Vauramo on vaihtanut tietä. Sekään ei puheenjohtajaa haittaa, että rakentamisen kustantavat veronmaksajat, vaikka vihreätkin olivat talvella kaupunginvaltuustossa hyväksymässä lausumaa, jonka mukaan toriparkki-investointi ei saa rasittaa kaupungin taloutta.

Muodollisesti ottaen näin ei tapahdukaan, koska toriparkin rakentaa Lahden Pysäköinti Oy. Vaikka se on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, voidaan keplotellen sanoa, että toriparkin rakentamiseen ei mene rahaa kaupungin talousarviosta.

Kun kaavamuutoksesta maaliskuussa päätettiin äänin 30-29, juntattiin valtuutettujen keskuuteen sellaista valetta, että tiedossa on ulkopuolisia investoreita, eikä kaupungin tarvitse ottaa kantaakseen taloudellista riskiä.

Etelä-Suomen Sanomien mielipidekyselyssä 66 % vastaajista sanoi, että toriparkkia ei ole syytä rakentaa.

kari.naskinen@gmail.com

Uusi Vares on huonompi

Kuusiosaisen Vares-sarjaelokuvan toinen osa Huhtikuun tytöt on kauniine Turku-kuvineen viihdyttävää katsottavaa, mutta elokuva sinänsä on selvästi huonompi kuin ensimmäinen jakso Pahan suudelma. Vaikea sanoa, onko tällaisessa sarjatuotannossa ohjaajilla suurta merkitystä, mutta ensimmäisen ohjasi suomenruotsalainen Anders Engström ja tämän toisen Lauri Törhönen. Loput neljäkin ohjaa Törhönen, seuraava tulee teattereihin elokuussa.

Huhtikuun tyttöjen ongelma on käsikirjoitus. Murhien motiivit ovat moninkertaisten sekavuuksien vyyhti, mistä ei saa kunnolla tolkkua. Lisäksi tarinaan on sekoitettu täysin irrallisia asioita, ilmeisenä tarkoituksena vain ravistella katsojia tarpeettomalla väkivallalla. Vanhan murhamysteerin selviäminenkin käy niin vikkelästi, että katsoja ei huomaa yksityisetsivä Jussi Vareksen tutkinnallisia perusteita ollenkaan. Tuskin Vares itsekään tajuaa, mitä on tullut tehdyksi, kun kaikki kuitenkin tapahtuu vähän niin kuin vahingossa.

Varsin kummallinen aihe elokuvassa on kansanedustajan ja tämän vaalirahoittajan pornobisnes. Sen ympärille on kehitelty amatöörimäinen kiristysjuttu, mutta en päässyt perille, miten tämäkin liittyy kokonaisuuteen. Todennäköisesti liittyy, mutta juonikuvion toteutus on liian hatara, jotta sen ymmärtäisi.

Molempiin elokuviin on käsikirjoituksen tehnyt Reijo Mäen romaanien pohjalta Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen). Tuotantokiireetkö ovat pilanneet Huhtikuun tytöt, sillä Pahan suudelma oli hyvä?

Yksi asia elokuvassa on kuitenkin mielenkiintoinen: Törhönen on tuonut 1980-luvun elokuviensa näyttelijän Riitta Viiperin (50) takaisin valkokankaalle. Hienoa, että yhteen naisrooliin on löytynyt kunnon aikuinen nainen, ettei aina tarvitse kiusaantuneena katsoa keskenkasvuisten pikkulikkojen vikerrystä. Se ”pakollinen” sänkykohtauskin (kuva) toimii erinomaisesti, kun mukana on elämänkokemusta.

Elokuvan helminä puolestaan ovat ne muutamat pienet kohtaukset, joissa mukana on Turun oma poika Ismo Kallio (75). Sekin tuli mieleen, että on suomalaisen rikoselokuvan tyyli muuttunut niistä ajoista, jolloin Kallio esitti rikostarkastaja Leo Olavi Susikoskea yli 50 vuotta sitten (Kolmas laukaus).

Varesta esittävä helsinkiläinen Antti Reini (46) vetää roolinsa kevyellä otteella, mutta eipä käsikirjoitus muuhun anna eväitäkään.

kari.naskinen@gmail.com

Maajoukkueen pelikirja kunnossa

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoi maajoukkueen kännijuhlimisesta kysyttäessä olevan ”harmillista, että näinkin hieno asia kuin MM-kulta vetää puoleensa erilaisia lieveilmiöitä”. - Tarkoitti varmaan jääkiekkomaajoukkuetta.

Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg puolestaan vakuutti, että maajoukkueella on olemassa pelisäännöt alkoholin käytöstä. Ne olivat käytössä, kun joukkue palasi Suomeen.

Jääkiekkoliiton nuorten terveydenedistämistrategiassa korostetaan päihteettömyyttä ja hyvän esimerkin antamista junioreille. Strategian mukaan ”päihteiden osalta pitää myös aina käydä arvokeskustelua; kysymys on esimerkiksi siitä, millaisen mallin aikuiset haluavat antaa jääkiekkojoukkueensa nuorille omalla suhtautumisellaan päihteisiin.” – Nimenomaan tästä tärkeästä asiasta pelaajat varmaan keskustelivat tasavallan presidentin Tarja Halosen kanssa Helsingin torilla, kun keskustelu näytti kovin vilkkaalta.Todennäköisesti Ossi Väänänen ja kumppanit kertoivat presidentille, että strategiassa toivotaan seuratasolla päihteettömäksi julistautumista, mutta ettei strategiassa puhuta mitään maajoukkueesta.

kari.naskinen@gmail.com