torstai 19. maaliskuuta 2026

Pois vapauttain kukaan ei saa - mutta teloittajat vievät hengen


Tammikuun 17. p
äivänä 1977 teloitettiin 36-vuotias Gary Gilmore ampumalla Utahin osavaltiossa Draperin valtionvankilassa. Gilmore oli tuomittu kahdesta murhasta mitättömien ryöstöjen yhteydessä. Jo aikaisemmin hän oli ollut erilaisista rikoksista 18 vuotta vankilassa, jossa myös oli murhannut toisen vangin 57 puukoniskulla. Gilmoren teloitus oli Yhdysvaltain ensimmäinen teloitus sen jälkeen, kun kuolemanrangaistus oli palautettu edellisvuonna, mikä tietenkin aiheutti taas valtavan julkisen keskustelun. Korkein oikeus oli todennut, ettei teloittaminen merkitse "julmaa tai epätavallista rangaistusta", jollaiset Yhdysvaltain perustuslaki kieltää. Lisäksi tapaukseen liittyi sellainen erikoisuus, että Gilmore vastusti jyrkästi hänelle määrätyn asianajajan yrityksiä muuttaa tuomio elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.

Gilmoren tapauksesta kirjoitti Norman Mailer yli 1000-sivuisen dokumenttiromaanin Pyövelin laulu (1979), joka perustuu yli sataan haastatteluun, oikeuden pöytäkirjoihin, muihin dokumentteihin ja myös Gilmoren kirjeisiin, joista kaikista kirjassa on laajoja, sanatarkkoja lainauksia, samoin lehtijutuista. Kirja alkaa huhtikuusta 1976, jolloin Gilmore vapautui Illinoisin Marionissa sijaitsevasta liittovaltion vankilasta ja päättyy teloitukseen yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Gary Gilmore oli älykäs ja luovuuteen kykenevä, mutta päässä sitten vinksahteli pahemman kerran. Hän harrasti taidemaalausta ja runojen kirjoittamista, ja kirjeet 15 vuotta nuoremmalle rakastetulle Nicole Barrettille olivat pitkiä, asiallisia ja kauniita. Kerran he yrittivät samanaikaista itsemurhaakin ja Gilmore sen jälkeen vielä kerran yksin.

Gilmoren äitikin teki armonanomuksia teloituksesta, mutta poika oli eri mieltä ja kirjoitti äidilleen: ”Rakastan sinua syvästi niin kuin aina ennenkin ja tulevaisuudessa. Mutta ole hyvä ja pysy erossa siitä Setä Tuomo -henkisestä NAACP:stä. Yritä hyväksyä, että minä tosissani haluan kuolla. Että minä hyväksyn sen.” (NAACP on Yhdysvaltojen vanhin ja suurin kansalaisoikeusjärjestö. Sen tehtävänä on taata poliittinen, opetuksellinen, sosiaalinen ja taloudellinen tasa-arvo, poistaa rotusorto ja edistää oikeudenmukaisuutta afroamerikkalaisille. Gilmore kuitenkin oli valkoinen.) Myös kansalaisvapausjärjestö ACLU vastustaa kuolemanrangaistuksia ja oli näkyvästi kampanjoimassa Gilmoren teloitusta vastaan.

KÄVI KUTSUVA
TUULI SIELUSTANI

Yhdessä runossaan vankilassa Gilmore kirjoitti itsetutkistelustaan:

Kävi kutsuva tuuli sielustani
siitä tiesin oli tullut aikani
astua sisään
Ja sisään astuin, kaikkea katselin
itseni kotini totisesti tunnistin
Minän peilistä heijasti itseys
missä kaarre reunus tai syvennys
joka pinnalla oli siellä
Ei mitään paljauden tiellä…

Kun sitten tuli lähtö autolla teloituspaikalle, hänellä oli yllään musta paita ja valkoiset housut. Kuljettajan lisäksi autoon menivät pappi
Meersman jalkaraudoissa olleen Gilmoren viereen istumaan, vankilanjohtaja Sam Smith ja kolme vartijaa. Matkaa hylättyyn tehdasrakennukseen, tölkittämöön, oli alle puoli kilometriä. Kun kuljettaja käänsi virta-avainta, alkoi päälle jääneestä radiosta kuulua pari vuotta vanha hittikappale Una paloma blanca (Valkea kyyhkynen). Kuljettaja kurottautui sulkemaan radiota, mutta Gilmore kohotti päätään ja sanoi: ”Ole hyvä ja jätä se auki.”

Niin lähdettiin ja laulu jatkui: ”...olen vain pieni lintu, yli vuorten käy tieni. Kerran tappion kalkin sain maistaa, kerran jouduin myös kahleisiin. Mutta uusi aamu tuo vapauden. Pois vapauttain kukaan ei saa, ja mä lennän aurinkoon.”

Teloitushuone oli iso, seinät paljaat, harmaata betonia. Valkoisen viivan taakana oli ainakin 50 ihmistä, Mailerin sanoin: ”Jokikinen kyttä tai byrokraatti, jolla oli vähänkin painoa tai nostetta, oli änkäytynyt paikalle.”

Gilmore istutettiin paikalleen. Vankilanjohtaja kysyi: ”Onko teillä vielä jotain sanottavaa?” Gilmore: ”Tehdään se.” Isä Meersman asteli Gilmoren luo antamaan viimeisen voitelun, ja Gilmore kiitti: ”Dominus vobiscum”, kuten hän oli kuullut kirkossa messua pidettässä sanottavan. Isä vastasi: ”Et cum spiritu tuo” (nämä repliikit: ”Herra olkoon teidän kanssanne”, Ja teidän henkenne kanssa”).

Punatakkiset miehet tulivat
ja panivat Gilmorelle hupun päähän. Lääkäri kiinnitti valkoisen ympyrän Gilmoren mustaan paitaan sydämen kohdalle ja astui sivuun.


Teloittajia oli viisi
, joista neljällä oli oikea luoti (.30-30-kaliiperin kivääreissä) ja yhdellä tyhjä patruuna, jotta kukaan ei tietäisi varmasti ampuneensa tappavan laukauksen. Ampujat ampuivat samanaikaisesti kuuden metrin etäisyydeltä Gilmoren rintaa. Gilmoren pää nytkähti eteenpäin ja oikea käsi kohosi ilmaan ja laskeutui takaisin käsinojalle. Veri alkoi virrata mustan paidan läpi ja valui valkoisille housuille. Ruudinkatku tuntui.

Lääkäri tuli paikalle stetoskooppinsa kanssa ja pudisti päätään. Ei ollut vielä kuollut. Parinkymmenen sekunnin kuluttua lääkäri meni uudestaan Gilmoren luo, pani stetoskoopin käsivarrelle. Nyökkäsi vankilanjohtajalle.

Huone tyhjeni,
Lawrence Schiller sanoi itsekseen: ”Mitä me tällä voitimme? Murhamiehet eivät tästä yhtään vähene.” Schiller oli valokuvaaja, tuottaja ja media-agentti, joka osti Gilmoren elämänkerran kirja- ja elokuvaoikeudet. Hän oli teloituksessa yhtenä Gilmoren valitsemista neljästä todistajasta, muut olivat hänen setänsä Vern Damico sekä hänen kaksi asianajajaansa Ron Stanger ja Robert Moody.

Norman Mailer (1923 - 2007) oli sotienjälkeisen amerikkalaisen kirjallisuuden suuria nimiä. Hänen kovien aiheittensa teksti on aina vankkaa ja etenee suoraviivaisesti kuin luoti. Pyövelin laulussakin käydään perusteellisesti läpi ruumiinavauskin, mutta siihen en tässä mene. Lisäksi tavataan teloittajista kolme ryyppäämässä ravintolassa Salt Lake Cityn lähellä, ja he esittelevät muille ampumiaan luoteja ja Gilmoren päässä ollutta huppua. Käydään vielä Gary Gilmoren muistotilaisuudessa Spanish Forkin pikkukaupungissa Utahin piirikunnassa, jossa Myöhempien Aikojen Pyhien kirkon mormonit uskovat kuolemanrangaistuksen oikeutukseen.

Tässä asiassa Donald Trump kuuluu samaan leiriin. Hän näkee kuolemanrangaistuksen välttämättömänä työkaluna vakavimpien rikosten torjunnassa. Trump on kutsunut kuolemanrangaistusta "lopulliseksi pelotteeksi”. Hän myös kannattaa kuolemanrangaistuksen laajentamista muihinkin kuin murhatapauksiin, esimerkiksi huumekauppiaille ja -salakuljettajille sekä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Trumpin hallinto on pyrkinyt nopeuttamaan teloituksia, auttamaan osavaltioita lyhentämään valitusprosesseja ja yleisesti lisäämään kuolemantuomioiden täytäntöönpanoa.

kari.naskinen@gmail.com