Kuva on Teatteri Vanhasta Jukosta, jossa säveltäjä-pianisti Eero Ojanen ja hänestä elämäkertakirjan tehnyt historiantuntija Pirjo Munck vierailivat viikonvaihteessa. Mukana oli myös laulaja Monna Kamu, jonka kanssa Ojanen antoi konsertin sen jälkeen, kun näyttelijä Hannu Salminen oli ensin haastattelun hoitanut.
Eero Ojanen (s. 1943) kuului yhtenä keskeisenä henkilönä 60-70-lukujen vaihteessa käynnistyneeseen vasemmistolaiseen laululiikkeeseen, jonka pontimena olivat pasifismi, imperialismi, Vietnamin sota ja kolmannen maailman ongelmat. Vanhassa Jukossakin Ojanen puhui politiikasta ja omasta suhteestaan siihen:
”Minua kiinnosti tuolloin tasa-arvo, rauha ja oikeudenmukaisuus, kuten edelleenkin. Marxiin perehdyin perusteellisesti siltä filosofiselta kannata, jossa oleellisena asiana minulle oli dialektiikan soveltaminen historian edistymiseen, jossa vastakohdat vievät eteenpäin.”
Tämä prosessi ei kuitenkaan muodostu teorioiden, ideoiden tai hengen törmäyksistä, vaan taloudellisten luokkien taistelusta. Ojanen havainnollisti, että kapitalismissa dialektiikka on pääoman ja työn risririidassa.
”Kyselin silloin, että mikä on tähän verrattava dialektinen vastakkainasettelu sosialismin sisällä. Sellaista ei ollut, joten päädyin tämän aatesuunnan kannattajaksi”, sanoi Ojanen.
Tasavallan presidentin Urho Kekkosen nuoriso- ja vasemmistosuuntautuminen näkyi myös hänen ”lastenkutsujensa” järjestämisessä, ja niihin Ojanenkin sai kutsuja. Ensimmäisen kerran Ojanen oli Tamminiemessä keväällä 1971, jolloin muita taiteilijoita olivat paikalla mm. Daniel Katz, Mikko Niskanen, Sinikka Sokka, Jouko Turkka ja Arja Saijonmaa, jota Ojanen loppuillasta säesti. Kirjassa ”Ertsi” kertoo, että illan edetessä jo pitkälle talon isäntä pyysi Ojasta säestämään, kun hän halusi laulaa Heikki Klemetin 1918 säveltämän laulun Vilppulan urhojen muistolle. Tämä valkoisen armeijan tunnettu marssilaulu alkaa sanoilla ”Kytösavun ankeilla mailla on kansa, mi aina on vaalinut vapauttansa”.
Ojanen ei ollut koskaan kuullut laulua, mutta säestämään piti ruveta. Laila Pullinen onneksi osasi sen ja yhtyi Kekkosen aloittamaan lauluun, joten Ojanen sai vähän juonenpäästä kiinni. Säestäminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä isännän laulutaitokaan ei ollut enää illan tuossa vaiheessa parhaimmillaan.
Toisen kerran Ojanen oli lastenkutsuilla syksyllä 1972; silloin taiteilijoista olivat kutsuttuina myös Bengt Ahlfors, Risto Jarva, Christer Kihlman, Pentti Kotkaniemi, Erno Paasilinna, Lauri Sipari ja Kristiina Repo, jota Ojanen tällä kertaa säesti.
JAZZISTA POLITIIKKAAN
Lahdessa Ojanen sanoi, että jazz on aina kulkenut hänen mukanaan. Jazzpianistin tie poliittisten laulujen säveltäjäksi kulki kabaree-laulujen kautta, mutta jazz pysyi aina kaiken perustana. Ensimmäisen valmiiseen runotekstiin säveltämänsä laulun hän sanoi olleen tuntemattoman kirgisialaisen runoilijan teksti Prinsessa pitää rakastetustaan kiinni, jonka oli suomentanut Jarno Pennanen. Runon toi Ojaselle Kaisa Korhonen ja siitä lähti runojen säveltäminen. Kaisa Korhonen lauloi sen ensimmäisen kerran julkisesti 1967.
Kuvaan oli jo 60-luvun puolivälissä tullut myös ”Reporadio”, kun uudistusmielinen pääjohtaja Eino S. Repo tunsi jo vanhastaan mm. Kaj Chydeniuksen ja Kaisa Korhosen. Repo nimitti Yleisradion teatteriosaston johtoon Pekka Lounelan, joka tilasi Ylioppilasteatterilta 1965 radiolle viisi ohjelmaa. Niin syntyivät Orvokki-kabareet, joissa Ojanenkin oli mukana säveltäjänä ja pianistina.
Nämä ohjelmat aiheuttivat kohun. Revolle vaadittiin jo potkujakin. Kun kabareet sitten esitettiin myös Jyväskylän Kesässä, muistan hyvin sen dialektisen huuman, jonka ne aiheuttivat. Me nuoret olimme hulluina innostuksesta ja nautimme myös siitä ärsytyksestä, minkä Orvokki-kabareet saivat aikaan toisissa. Yhtä hurja tapaus oli 1969 Jyväskylän Kesän oman teatteriryhmän esittämä Saaren vangit -kabaree, jonka olivat tuottaneet Kalle ja Ritva Holmberg, Måns Hedström, Kaisa Korhonen ja Kaj Chydenius, musiikista vastasi Eero Ojanen yhtyeineen. Poliittinen kalabaliikki siitäkin syntyi.
Saaren vangeista jäi kestävästi elämään mm. Ojasen sävellys United Fruit (Pablo Neruda, suom. Pentti Saaritsa). Ja onhan näitä, Ojasen sävellyksiä, joiden sanat kuuskytlukulaiset osaavat edelleen:
Kehitysapu go-go (1969)
Sinun lapsesi (1969)
Kolme luotia Rudi Dutschkeen (1970)
Oppimisen ylistys (1971)
Vallankumouksellisen ylistys (1971)
Laulu Vietnamin voitosta (1972)
Lenin-setä asuu Venäjällä (1972)
Lukevan työläisen kysymyksiä (1973)
Traktoristin laulu (1973)
Allendelle (1973)
Chile, Chile, Chile (1974)
Verta Santiagon stadionin nurmikolla (1974)
Victor Jaran kuolema (1974)
Puolue (1974)
Tango fasismin ja kapitalismin suhteesta (1974)
Sota ja rauha (1974)
Viini (1990)
Mirabeaun silta (1992)…
Kun otetaan mukaan teatteri-, elokuva- ja tv-musiikki, kattaa Ojasen sävellystuotannon liiteluettelo kirjassa yksitoista sivua.
”KOM-teatterissa oli oma opintopiiri. Opiskeltiin dialektista materialismia ja olin sen opintopiirin vetäjä, koska minua kiinnosti tämä filosofia. Maailmankatsomus, joka siellä takana oli. Marxin analyysi kapitalismista on pätevää tänäkin päivänä.” (Eero Ojanen)
kari.naskinen@gmail.com
