keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Huono Nobel-valinta

Luin viisi sivua Jon Fossen romaania Aamu ja ilta (WSOY, 2024). Huono Nobel-valinta. Melkein kaikki kappaleet alkavat pienellä j:llä kirjoitetulla ja-sanalla, eikä näiden viiden sivun aikana ollut yhtään pistettä. Virkkeet ovat pitkiä kuin taivas, sivukaupalla yhtä jollotusta.


Edellinen tällaisten typerien tyylivalintojen takia keskeyttämäni kirjailija oli
venäläinen, ranskaksi kirjoittava Andrei Makine, josta myös sain tarpeekseni lauseiden aloittamisesta Ja-sanalla, sentään isolla J:llä. Mahtoiko syy olla suomentajan, koska ensin olin lukenut erinomaisen Ranskalaisen testamentin (1996), mutta sen toisen romaanin, jonka nimeä en muista, oli kääntänyt joku muu.

Tämän kirjailijan nimi on mulkattu kummalliseksi, niin että sukunimen genetiivi on Makinen. Kuitenkin Krasnojarskissa syntyneen kirjailijan oikea nimi on
Андрей Макин, siis Andrei Makin. Miksi siihen on lännessä lisätty ylimääräinen e-kirjain?

Jon Fossen kirja olisi
sisällöltään varmaan mielenkiintoinen. Sen lukeneet kriitikot ovat kirjoittaneet, että Fosse oli jo ennen tätä kuvaillut kielen ja todellisuuden välisiin kuiluihin liittyviä ongelmia, ja pyrkinyt korjaamaan ongelmia. Huonosti nyt korjattu, joskaan en tiedä kuinka huonoa kieltä Fosse on aikaisemmissa kirjoissaan käyttänyt.

Fossen kirjoitustyylillä sanotaan olevan jotenkin raamatullinen merkitys. Höpö höpö, kyllä raamatussa virkkeet alkavat isoilla kirjaimilla, eivätkä virkkeet ole kymmeniä sivuja pitkiä, mieluumminkin aforistisen lyhyitä.

kari.naskinen@gmail.com