Vastaan netissä aina niihin mielipidekyselyihin, joissa kaikkien vastaajien kesken arvotaan ämpäri tai jotain. Eilen kysyjänä oli Musiikkitalo, ja taas annoin sinne nimeni ja sen tiedon, olenko mies vai nainen vai jokin muu. Lahden kaupunginteatterissa sai tänään ensi-iltansa Virginia Woolfin näytelmä Orlando (1928), jossa tätä kysymystä tarkastellaan. Voiko nainen olla kuin mies? Voiko mies olla kuin nainen? Saako nainen tappaa? Saako mies itkeä? Ohjelmalehtisessä näytelmän suomentanut Kirsti Simonsuuri sanoo näytelmässä pohdittavan ”niitä eroja, jotka syntyvät sukupuoltenvälisestä kilpailusta ja yhteiskunnan luomasta väärästä asenteellisuudesta”.
Netissä olevien galluppien lisäksi
lähestyin tällä asialla viimeksi myös urologia, jonka
vastaanotolla käyn PSA-tilanteen takia joka toinen vuosi. Nyt
kysyin, mistähän se johtuu, että rinnoistani on tullut
kosketusherkät. Lääkäri vastasi, ettei mitään huolta, sillä
vanhemmiten miehillä lisääntyy jonkin verran estrogeeni ja se
aiheuttaa tällaisen tuntemuksen. Huojennuin ja sanoin lääkärille,
ettei minun siis
tämän
takia tarvitse kuitenkaan pride-kulkueisiin mennä. Näin
on, sillä sekä estrogeeniä että testosteronia esiintyy
molemmilla
sukupuolilla. Kaiken
lisäksi naispuoliset estrogeenihormonit
muodostuvat mieshormoneihin lukeutuvasta testosteronista.
Hullu
markiisi de
Sade
joka
tapauksessa sanoi, että
”täydellisen
vapauden tilassa myös sukupuoliroolit katoavat”. Tai
ainakin ne menevät sekaisin, esimerkiksi Kirsti Simonsuuri (1945 -
2019) oli alan asiantuntija, sillä hän oli rekisteröidyssä
parisuhteessa näyttelijä Pirkko
Hämäläisen
kanssa.
Lahteen hänen Orlando-suomennoksensa
liittyy silläkin
tavoin, että täällä se sai kantaesityksensä 1995
kaupunginteatterin
pienimmällä Aino-näyttämöllä. Silloin rooleissa
olivat vain
Eeva-Kirsti
Komulainen
ja vierailijana
Hannele
Nieminen
Oulun
kaupunginteatterista. Nyt
Eero-näyttämöllä on kirjailija Orlandon roolissa Aurora
Manninen (kuvassa)
ja Virginia Woolfin roolissa Vilma
Kinnunen.
Tällä kertaa esitys on enemmän pellemäistä kummelifarssia kuin
silloin 30 vuotta sitten. Molemmat
näyttelijät ovat teatterin uusia nimiä, jotka on nähty jo tämän
syksyn Black
rider -musikaalissakin,
Vilma Kinnunen piruna ja Aurora Manninen metsänvartijan
tyttärenä.
Tätä
nykyä tämä sukupuoliasia on kuitenkin oikeassa elämässä enemmän
esillä kuin ennen. Muunsukupuoliset, transut ja muut erikoisuudet
aiheuttavat jopa yhteiskunnallisia kiistoja. Asiat joka tapauksessa
kiinnostavat, Helsingin Sanomien kysymys-
ja vastauspalstallakin
nainen kysyi,
mistä saisi sellaisen amerikkalaisessa retkeilylehdessä mainostetun
laitteen, jonka avulla nainen voisi kusta seisaaltaan niin kuin mies.
Toisaalta naiset neuvovat meitä miehiä, että pitäisi aina kusta
istuallaan, ettei kusitippoja menisi reunoille eikä lattialle, kuten
bensa-asemien vessoissa, ja
kotonakin.
Näytelmä
on myös siinä mielessä totta, että alkuperäisen
Orlando-romaanin
lähtökohta oli Virginia Woolfin ja hänen rakkauskumppaninsa
Vita Sackville-Westin suhde.
Molemmat feministinaiset
olivat normaalisti naimisissa mieskirjailijoiden kanssa, mutta vetoa
oli myös lesposuhteeseen. Avioliitot puolestaan olivat sen verran
vapaamielisiä, että tällainen epäsovinnainen au-suhde kävi
mahdolliseksi.
kari.naskinen@gmail.com
P.S. Katsoin illalla täydennykseksi Orlandolle elokuvan ranskalaisesta kirjailijasta Sidonie-Gabrielle Colettesta (1873 - 1954). Wash Westmorelandin ohjaama Colette (2018) on hyvä kuvaus samankaltaisista teemoista.
