Matti Klinge ja Aleksandra Kollontai

Suomalaisen sivistyneistön yksi kärkihenkilöistä on fil. tri Matti Klinge. Hän on kirjoillaan eniten muille kielille käännetty suomalainen historiantutkija. Kun lukee hänen teoksiaan, pääsee tutustumaan laajasti varsinkin eurooppalaiseen elämänmenoon ja ihmisiin. Viimeksi ilmestyi Klingen muistelmien kuudes osa, joka käsittää ajan 2001-21. En ole sitä vielä lukenut, sen sijaan juuri luin Klingen kulttuurimatkailun tuloksena syntyneen teoksen Euroopassa, Pietarissa (Otava, 1993), jossa hän tarkastelee mielenkiintoisesti Pietarin lähihistoriaa, kun se koskettaa hänen omaakin sukuaan.

Tässäkin kirjassa esille nousee tunnettuja nimiä historiasta. Yksi tuttu on Aleksandra Kollontai, joka työskenteli Neuvostoliiton lähettiläänä Tukholmassa 1930-45 ja toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa 1940 ja 1944. Hänen kauttaan J.K. Paasikivi, Väinö Tanner, C.G.E. Mannerheim ja Hella Wuolijoki välittivät Suomen näkökohtia neuvostojohdolle.

Klingen kirjassa Madame Kollontai tulee esille Muolaan herrasväen jokakesäisen eväsretken yhteydessä. Vuosilukua ei ole, mutta johonkin 1900-luvun ensivuosiin ajoittuu se retki, kun mukana oli myös Aleksandra Domontovitsh, josta sittemmin tuli kuuluisa Aleksandra Kollontai. Tuohon retkeen osallistui myös Matti Klingen isoäiti Aino Klinge, muita olivat laamanni Söderhjelm, Aino Klingen isän kruununvouti Olsonin perhe sekä kenraali Bergenheimin, rovasti Temgrénin ja eversti Zilliacuksen perheet. Venäläisistä tähän yhteiseen huviretkeen osallistuivat vain Kuusan kartanon Domontovitshit, joiden kenraalitar Domontovitsh oli syntyisin suomalainen, omaa sukua Masalin.

Suomi tuli Kollontaille tutuksi myös omakohtaisesti. SDP:n puoluekokouksessa marraskuussa 1917 hän oli vieraana yhdessä kansallisuusasiain kansankomissaarin Josif Stalinin kanssa. Leninin lähettämänä viestinviejänä Stalin kehotti suomalaisia vallankumoukseen ja lupasi kaiken tuen. Samoin hän lupasi, että bolshevikit tunnustavat Suomen riippumattomuuden, koska sosiaalidemokraatit pitävät sitä välttämättönä omalle kannatukselleen ja vallankumouksen onnistumiselle. Stalin sanoi Helsingin työväentalossa pidetyssä kokouksessa:

"Toverit! Meille on tullut tietoja, että teidän maassanne on samanlainen valtakriisi kuin oli Venäjälläkin Lokakuun vallankumouksen aattona. Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta. Tällaisessa ilmapiirissä kelpaa vain yksi taktiikka, Georges Dantonin taktiikka: rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta! Jos tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat."

”Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.”

Ennen paluutaan Pietariin Stalin tiedusteli, haluaako SDP Kansankomissaarien neuvoston esittävän manifestin Suomen kysymyksestä. Suomalaiset sosiaalidemokraatit jäivät kuitenkin tässä vaiheessa odottavalle kannalle. Seuraavan kerran Kollontai kävi Suomessa 19.2.1918, viikkoa ennen kansalaissodan alkamista.

Tällaista polveilevaa tarinaa syntyy, kun aloittaa Matti Klingestä. Hänenkin sukujuurensa ovat Pietarissa. Isoisä oli saksalaissyntyinen kollegiassessori Constantin Klinge, joka kuoli 47-vuotiaana Pietarissa 1915. Leskeksi jäänyt Aino pääsi vallankumousta pakoon Viipuriin syksyllä 1918, mutta hänen poikansa eli Matti Klingen isä Paul Klinge jäi vielä Pietariin käymään koulunsa Petrischulen viimeisen luokan lukuvuodeksi 1918-19. Helmikuussa äiti onnistui kuitenkin järjestämään pojalleen salakuljetuksen. Paul Klinge pääsi töihin Viipurin Kansallispankkiin. Matti Klinge syntyi Helsingissä 1936 ja Paul Klinge kuoli 1981.

Ylioppilaaksi Matti Klinge kirjoitti Helsingin Normaalilyseosta 1954 ja Vuoden Norssiksi hänet valittiin 1994. Muita saman tittelin saaneita ovat olleet mm. Teuvo Aura, Paavo Berglund, Eero Huovinen, Max Jacobson, Matti Kuusi, Heikki Sarmanto ja Matti Virkkunen. Sen sijaan sitä eivät saaneet Martti Innanen, Aarre Merikanto, Panu Rajala, Pentti Saarikoski eikä Kari Suomalainen.

Mutta joka tapauksessa: Suomessa on syytä muistaa, että suuri osa ”läntistä” ja ”eurooppalaista” perintöämme on tullut Pietarin kautta, kuten Matti Klinge kirjoittaa. Siksi on hyvä, että tuntee Venäjää, sen historiaa, sen kirjallisuutta, sen muistomerkkejä – ollaan pahasti hakoteillä, jos koko kansa luokitellaan Aasia-nimikkeellä johonkin alempaan kastiin.

kari.naskinen@gmail.com