lauantai 12. kesäkuuta 2021

Etelä-Suomen Jalkapallo- ja jääkiekkosanomat

Lahdessa ilmestyvä Etelä-Suomen Sanomat on Keskisuomalainen-konsernin virallinen urheilulehti. Se ainoa päivittäin ilmestyvä sanomalehti, jonka pääkirjoitussivun keskeinen aihe on urheilu. Tosin kirjoitusten lajivalikoima on suppea, koska se noudattaa pääosin päätoimittaja Markus Pirttijoen tärkeintä penkkiurheilulajia jääkiekkoa ja pääkirjoitustoimittaja Jukka Airon jalkapalloa. Kulunut kevät ja alkukesä ovat taas olleet esimerkkeinä hyvin troimivasta järjestelmästä:


Huhtikuussa kaksi Esalainen-palstan kirjoitusta Pelicansin pudotuspeleistä.
Huhtikuun lopulla pohdittiin urheilukeskuksen tilannetta (Esalainen).
Toukokuussa oli huolenaiheena koronarajoitukset urheilukatsomoissa (Esalainen).
8.6. jääkiekon MM-kisat (pääkirjoitus).
8.6. jalkapallon EM-kisat (Esalainen).
9.6. jääkiekon MM-kisat (Esalainen).
11.6. jalkapallon MM-kisat (pääkirjoitus).
12.6. Paavo Arhinmäen jalkapallokirja (Esalainen).

Välipäivinä, kun jalkapallo tai jääkiekko ei ole esille, toimittajat kertovat suuria elämänkokemuksiaan parvekekukkien istuttamisesta, kutomisharrastuksestaan, lastensa koulunkynnistä jne. Varsinainen ruuhka tulee syksyllä, kun jokainen toimittaja kertoo perheensä tekemisistä kesälomalla. Sitä ennen ovat sisällöntuotannossa ohjelmassa vielä Tokion olympiakisat.

Muistan hyvin sen ajan, jolloin olin ESS:n pääkirjoitusryhmässä. Kerran Salpausselän kisaviikolla yritin erehdyksessä tehdä Esalaisen juttuni kisojen taloudellisesta ja imagovaikutuksesta Lahdelle. Vein A-neloseni päätoimittaja Eeva Rissasen pöydälle, varttitunnin kuluttua päätoimittaja tuli huoneeseeni ja sanoi, että urheilujutut kuuluvat urheilusivulle, vie tämä Häkkisen Patelle.

Vuosi sitten lopetin lehden tilaamisen sen sisällön huonontumisen takia,
ja yhtenä keskeisenä syynä oli nimenomaan urheilujuttujen änkeäminen pääkirjoitussivulle. Edelleen lehteä kuitenkin silloin tällöin selailen ja huonontuminen kyllä näkyy ja tuntuu. Syy on tietenkin talous. Paperilehden levikki on pudonnut 70 000:sta 30 000:een, ja ellei Keskisuomalainen olisi Etelä-Suomen Sanomia ostanut, olisi ESS nyt kuolemankielissä. Eli kiitos Keski-Suomen maajusseille, että Lahdessa yhä kuitenkin jonkinlainen sanomalehti ilmestyy.

Yleisin lehteä koskeva arvostelu on, että siitä on paikallinen aineisto vähentynyt. Näinhän asia kun, kun Keskisuomalaisen eri puolilla maata ilmestyvissä lehdissä kierrätetään samoja juttuja. Sitten syntyy pöllöjä tilanteita, kun käsitellään valtakunnallisia asioita
ja satunnaisia kommentteja asiaan liittyen kysytään milloin kuopiolaisilta, milloin kouvolalaisilta ja joskus sattumalta tietysti lahtelaisiltakin.

Keskisuomalainen omistaa myös Uuden Lahden. Se on edelleen erinomainen lehti omalla sektorillaan. Sen sisältöä eivät sanele päätoimittaja Tommi Bergin harrastukset. Huono ratkaisu vain oli siirtää lehden toimitus Sikosuolle ESS:n toimitaloon. Kyllä kaupunkilehden pitäisi olla helposti tavoitettavissa varsinaisessa kaupungissa korkeintaan 500 metrin säteellä Sokoksen kulmalta.

kari.naskinen@gmail.com