tiistai 15. joulukuuta 2020

”Älypyörätie” maksaa miljoona euroa enemmän kuin piti

Lahden matkakeskuksen luota Uudenmaankadulta lähtevän ”älypyörätien” kustannusarvio oli noin 1,4 miljoonaa euroa. Koska EU:lta saadaan 80 prosenttia eli 1,1 miljoonaa euroa, näytti hanke veronmaksajien kannalta melko kohtuulliselta, sillä kaupungin rahoitusosuudeksi jäi kustannusarvion mukaan vain 280 000 euroa. Mutta pieleen meni taas kerran.

Kaupungin teknisen ja ympäristölautakunnan ennuste on nyt, että kustannukset tulevatkin olemaan 2,3 miljoonaa euroa. Koska EU-rahaa ei kuitenkaan tule kuin ne 1,1 miljoonaa euroa, nousee kaupungin osuus 1,2 miljoonaan euroon, siis 920 000 euroa enemmän kuin oli alakanttiin suunniteltu. Eikä tämäkään ole vasta kuin ennuste.


Toinen samanlainen munaus kävi urheilukeskuksen luona olevan liikenneympyrän muuttamisen kanssa. Siihen tehtiin oma ympyriäinen ajorata pyöräilijöille. Kun lautakunta päätti sen rakentamisesta äänin 7 - 4, esitettiin kustannusarvioksi 200 000 euroa. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että tuli maksamaan 566 000 euroa. Eikä EU:lta senttiäkään.


Eilen kaupunginvaltuuston enemmistö päätti, että kaupungin ydinkeskustan liikennejärjestelmää muutetaan. Tämän Liisu 2030 -hankkeen kustannusarvioksi on laskettu väljästi 15 - 25 miljoonaa euroa. Sanomattakin on selvää, että tuo summa tulee vähintään kaksinkertaistumaan.


Sitten jotkut ovat vielä haaveilemassa erä- ja luontomuseon saamisesta Lahteen. Veronmaksajien osuus sen toteutuksesta olisi arvioiden mukaan noin 20 miljoonaa euroa + miljoonan euron käyttökulut vuosittain. Hurlumhei.


kari.naskinen@gmail.com