Nizzassa toimivan Le Palais -kasinon omistajan tyttären Agnès Le Roux'n katoaminen 1977 on tunnettu tapaus Ranskassa. Otsikossani
on kysymysmerkki, koska ruumista ei ole vieläkään löytynyt. André Téchinén elokuva French Riviera käy läpi tapahtumia ennen
Agneksen katoamista, ja katsoja voi tehdä omat johtopäätöksensä – vähän niin
kuin nyt Suomessa Anneli Auerin
tapauksessa.
Viisi vuotta naimisissa ollut ja sen jälkeen Nizzaan palannut Agnes tapaili katoamisensa aikoihin lakimiestä, joka vaikuttaa huijarilta. Tytön äiti tuntee miehen, joka on kasinon lakimies. Kasinokuningatar ei hyväksy tätä suhdetta, sillä hän on jo omakohtaisesti tunnistanut miehessä selvää ketkumaisuutta. Äiti taisteli tyttärensä tapauksen selvittämiseksi ja pani likoon koko elämänsä.
Elokuva ei ole häävi. Ihmissuhteita veivataan ees sun taas, ja lisäksi kuvioon kuuluu kilpailu kasinobisneksessä, jossa rouva epäilee kilpailijan toimivan Italian mafian rahoilla. Elokuva ei ota varsinaisesti kantaa siihen, onko katoaminen myös murha, mutta selvästi annetaan ymmärtää, että nuori lakimies on kelvoton. Jännityselokuva tämä ei ole, vaikka sellaisen siitä olisi helposti saanut. Katoaa muistista helpommin kuin kertomansa tapaus, jota on vatvottu eri oikeusistuimissa nykypäiviin asti.
Parasta elokuvassa on Catherine Deneuve (kuvassa). Vanha rouva on edelleen terästä. Hän tekee jatkuvasti elokuvia, ja joitakin niistä on nähty Suomessakin. Cherbourgin sateenvarjon (1964), Inhon (1965) ja Päiväperhon (1967) herkkä naistähti on nyt 71-vuotiaana toisenlainen, vahva ja määrätietoinen nainen, ja on näyttelijänä nyt jopa parempi.
Tytärtä esittävä Adèle Haenel ja huijaria esittävä Guillaume Canet (kuvassa) ovat vaatimattomampia tapauksia. Ehkä vika on ohjaajassakin, joka on maalannut heistä kovin simppelit luonnekuvat.
kari.naskinen@gmail.com
Viisi vuotta naimisissa ollut ja sen jälkeen Nizzaan palannut Agnes tapaili katoamisensa aikoihin lakimiestä, joka vaikuttaa huijarilta. Tytön äiti tuntee miehen, joka on kasinon lakimies. Kasinokuningatar ei hyväksy tätä suhdetta, sillä hän on jo omakohtaisesti tunnistanut miehessä selvää ketkumaisuutta. Äiti taisteli tyttärensä tapauksen selvittämiseksi ja pani likoon koko elämänsä.
Elokuva ei ole häävi. Ihmissuhteita veivataan ees sun taas, ja lisäksi kuvioon kuuluu kilpailu kasinobisneksessä, jossa rouva epäilee kilpailijan toimivan Italian mafian rahoilla. Elokuva ei ota varsinaisesti kantaa siihen, onko katoaminen myös murha, mutta selvästi annetaan ymmärtää, että nuori lakimies on kelvoton. Jännityselokuva tämä ei ole, vaikka sellaisen siitä olisi helposti saanut. Katoaa muistista helpommin kuin kertomansa tapaus, jota on vatvottu eri oikeusistuimissa nykypäiviin asti.
Parasta elokuvassa on Catherine Deneuve (kuvassa). Vanha rouva on edelleen terästä. Hän tekee jatkuvasti elokuvia, ja joitakin niistä on nähty Suomessakin. Cherbourgin sateenvarjon (1964), Inhon (1965) ja Päiväperhon (1967) herkkä naistähti on nyt 71-vuotiaana toisenlainen, vahva ja määrätietoinen nainen, ja on näyttelijänä nyt jopa parempi.
Tytärtä esittävä Adèle Haenel ja huijaria esittävä Guillaume Canet (kuvassa) ovat vaatimattomampia tapauksia. Ehkä vika on ohjaajassakin, joka on maalannut heistä kovin simppelit luonnekuvat.
kari.naskinen@gmail.com
