lauantai 18. joulukuuta 2010

Twitter on asiallisempi versio Facebookista

Olen nyt viikonpäivät ollut sisällä Twitterissä. Se on samankaltainen systeemi kuin Facebook, mutta eräällä tavalla asiallisempi. Twitterissä ei tarvitse ruikuttaa kenenkään "kaveriksi" pääsemistä eikä myöskään ottaa ketään omaksi kaverikseen. Twitterissä ei lässytetä aivan turhanpäiväisiä asioita, vaan seurataan maailmanmenoa yleisemmällä tasolla.

Twitter kuuluu siihen "sosiaaliseen median", jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä internetissä. Twitterin tekstipohjaiset viestit saavat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Yleisin tapa onkin sellainen, että muutamalla sanalla otetaan esille jokin asia, johon sitten linkitetään ko. nettisivu.

Minulla on Twitterissä tällä hetkellä seurannassa 80 kohdetta. Ne ovat yhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä. Otetaan nyt esimerkeiksi vaikka Ferrari, New Yorkin Modernin taiteen museo ja NHL: aina kun niiltä lähtee maailmalle mikä tahansa julkinen viesti, se lävähtää omalle Twitter-sivulleni luettavaksi. Samoin on seurannassani mm. poliitikkoja ja muita mielenkiintoisia ihmisiä, joiden blogikirjoitukset luen Twitteristä. Minun Twitter-tekstejäni ja -linkkejäni puolestaan näyttää seuraavan 16 ihmistä eri puolilla maailmaa. Lisäksi tulevat satunnaiset seuraajat ja seurattavat. Facebookista poiketen Twitterissä voi nimittäin kuka tahansa seurata ketä tai mitä tahansa, vaikka ei millään seurantalistalla olisikaan. Kaikkiaan Twitter-sivuston käyttäjiä on noin 150 miljoonaa.

Twitterin seuratuin henkilö on tällä hetkellä amerikkalainen laulaja Lady Gagaa, jota seurasi lokakuussa lähes seitsemän miljoonaa ihmistä. Muita Twitterin käyttäjiä, joilla on paljon seuraajia, ovat mm. laulajat Justin Bieber ja Ashton Kutcher, näyttelijä Britney Spears sekä presidentti Barack Obama. Myös presidentti Tarja Halonen on Twitterissä. Lahtelaisia en ole löytänyt muita kuin Renkomäen koulun rehtorin Jukka Mannisen.

Twitter-kohua syntyi, kun sivustoa
käytettiin viime vuonna menestyksekkäästi lietsomaan Moldovan vaalien jälkeisiä levottomuuksia ("Twitter-vallankumous"). Viime vuonna Twitterin avulla yritettiin ajaa konkurssiin guatemalalaista Banrural-pankkia, jonka väitettiin sekaantuneen korruptiojuoneen. Ensimmäisen viestin lähettänyt Anleu Fernández pidätettiin ja häntä syytettiin taloudellisen paniikin lietsomisesta. Iranin presidentinvaalien jälkeisissä mielenosoituksissa 2009 levittivät vaalitappion kokeneen opposition kannattajat Twitterin avulla tietoa mellakoista ulkomaille; ulkomaalaisilta toimittajilta oli samaan aikaan kielletty tilanteiden raportointi, mikä lisäsi Twitterin merkitystä.

Tämän jutun kirjoitettuani menen Twitteriin ja panen jutusta linkin maailmalle.

kari.naskinen@gmail.com