perjantai 5. helmikuuta 2010

Autokauppa vaikeuksissa

Suomessa myytiin viime vuonna noin 90 000 uutta henkilöautoa. Näin pieneen myyntimäärään oli jääty edellisen kerran vuonna 1993. Autokauppa romahti viime vuonna alas 35 prosenttia, Lahdessa peräti 40 prosenttia. Vuoden lopulla tilanne oli monien merkkien kohdalla katastrofaalinen: koska myyntiennusteet olivat menneet pahasti pieleen, oli varastoissa runsaasti myymättömiä autoja, ja uusi rekisteröintivuosi painoi jo päälle. Pahasti tästä tilanteesta otti takkiinsa mm. Toyota, joka joutui myymään autojaan kovilla alennuksilla. Oma lukunsa on Delta-Auto, jonka vaikeudet johtivat siihen, että Fiat-konserni otti siltä pois omien markkiensä maahantuonnin.

Toyota säilytti viime vuonna markkinajohtajan asemansa, mutta tämän vuoden alku on jo ollut Volkswagenin voimannäyttöä. Oman ongelmansa Toyotalle aiheuttavat nyt uusien mallien jarruviat.

Viime vuoden tilannetta kuvaa sekin, että uusien autojen mainontaan käytettiin rahaa 45 miljoonaa euroa, kun vastaava summa oli ollut edellisvuonna 60 miljoonaa euroa. Autokaupan mainontasummat pienenivät selvästi enemmän kuin mediamainonnan pudotus yleisesti oli. Mainonnan merkityksen tuntevat parhaiten kolme kärkimerkkiä eli Toyota, VW ja Ford, jotka pudottivat mainospanostuksiaan huomattavasti vähemmän kuin muut merkit.

Jotain hyvääkin viime vuosi tuotti: vaihtoautovarastot pienenivät lähes puoleen. Niiden arvoindeksin pisteluku oli viime vuoden alussa noin 190, mutta vuoden lopussa enää 122. Niin vähiin kävivät varsinkin hyvät, vähän ajetut vaihtoautot, että autoliikkeet joutuivat keväällä käynnistämään ostotoiminnan. Käytettyjä autoja ostettiin suomalaisten merkkiliikkeiden halleihin mm. Ruotsista ja Baltian maista.

Tämän vuoden yksi mielenkiinnonkohteista on romanialainen Dacia, jonka perusmalli (kuva)maksaa noin 11 000 euroa. Hyvä vaihtoehto uudelle autolle tässä hintaluokassa. Viime vuonna Dacia oli nopeimmin myyntiään kasvattanut auto Euroopassa; kasvu oli 27 prosenttia, vaikka automyynti kokonaisuudessaan väheni 3 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa näitä romanialaisia halpa-autoja myytiin 83 500 ja Ranskassa 66 500.

Vajaissa kymmenessä vuodessa Dacian vuosimyynti on noussut 50 000:sta yli 300 000:een. Nyt Suomessa maahantuoja Renault Suomi Oy:n toimitusjohtaja Timo Lehtonen uskoo, että meillä Dacian myynti tänä vuonna tulee olemaan noin 1000 autoa. Viime vuonna noin tuhannen auton myyntiin pääsivät Fiat, Renault ja Seat.

Kun Dacia lanseerattiin Suomessa joulukuun lopulla, oli kiinnostus kova. Dacian internetsivuillekin tehtiin ensimmäisen viikon aikana 32 000 vierailua.

Vuonna 1966 perustettu Dacia on koko ajan toiminut yhteistyössä Renaultin kanssa, ja nyt Renault omistaa koko tehtaan.

kari.naskinen@gmail.com