torstai 17. syyskuuta 2009

Lahti saa muuttovoittoa korkeasti koulutetuista

Lahden kaupungin uusin väestöennuste uskoo muuttovoiton jatkuvan vahvana. Lahden vetovoima perustuu mm. erinomaiseen logistiseen sijaintiin ja viihtyisään asuinympäristöön. Lahdessa on myös tiivis kaupunkirakenne, jossa monipuolisen asumisen ja palvelujen tuottaminen on tehokasta ja samalla ympäristöystävällistä. Välimatkat palveluihin ovat lyhyitä ja palvelut riittävän lähellä kaikille ikäryhmille.

Koko maakuntaa ajatellen tilanne ei ole yhtä hyvä. Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Marja Koivula sanookin, että on mietittävä keinoja varsinkin koulutettujen maahanmuuttajien houkuttelemiseksi tänne.

Marja Koivula kuitenkin liioittelee. Asiat nimittäin eivät ole huonosti. Päijät-Hämeen kannalta hyvää tietoa tarjoaa Kuntalehden uusin numero (10.9.): Satakunnan TE-keskuksen projektikoordinaattori Timo Aro on tehnyt tilaston korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden muuttoliikkeestä vuosina 2000-06, ja sen mukaan voittajia tässä kilpailussa ovat 19 maakunnasta vain Uusimaa (nettomuutto +4344), Pirkanmaa (+3744), Itä-Uusimaa (+2440), Kanta-Häme (+1883), Päijät-Häme (+1142) ja Ahvenanmaa (+212). ”Aivoviennistä” hyötyvien maakuntien väkiluku on 45 prosenttia koko maan väkiluvusta.

Suomi on jaettu myös 72 seutukuntaan. Niistä 25 on saanut muuttovoittoa korkeasti koulutetuista. Osaamispääoman lisääntymisen kärkikymmenikössä on myös Lahden seutukunta (+1118), ja saamapuolella on niukasti myös Heinolan seutukunta (+24).

Aron mukaan koulutettujen muuttovirtojen perusteella Suomessa on kolme vahvaa, vetovoimaista keskittymää eli Helsingin, Tampereen ja Oulun metropolialueet. Keskittymistä ovat edesauttaneet mm. nopeiden rauta- ja maantieliikenneyhteyksien kehittyminen juuri näillä alueilla. Jos työpaikka on pääkaupunkiseudulla, ei siellä enää tarvitse asua, vaan voi elää mukavammin vähän kauempana, ja verot maksetaan tietenkin asumiskuntaan.

Muuttovirtoja ohjaavat opiskelumahdollisuudet, työpaikkakehitys, hyvät liikenneyhteydet ja mielikuvat tulevista mahdollisuuksista.

”Korkea-asteen koulutettujen muuttovirrat vahvistavat olemassa olevaa kehitystä ja kohottavat entisestään vahvojen seutujen osaamis- ja innovaatiovalmiuksia. Aluevaikutuksia lisää koulutettujen muuttoliikkeen valikoituvuus ja painottuminen nuoriin aikuisiin”, kirjoittaa Aro.

Päijät-Hämeen tilanne on tältä osin erinomainen. Liikenne pelaa hyvin, ja Lahden seudulta käykin pääkaupunkiseudulla töissä noin 4000 ihmistä.

Tämä on sitä kehitystä, mikä sulauttaa Lahtea osaksi Helsingin metropolialuetta. Myös Helsinki ottaa hyötyjä irti Lahden läheisyydestä. Kun Helsinki hakee maailman muotoilupääkaupungiksi 2012, mukana hankkeessa on myös Lahti (Muotoiluinstituutti). Kun Lahti seuraavan kerran saa hiihdon MM-kisat (ehkä 2015), järjestetään sprinttikilpailut Helsingin keskustassa.

kari.naskinen@gmail.com