Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on menossa 1800-luvun malliin

Finanssikriisi USA:ssa alkoi muhia USA:ssa 2000-luvun alussa rahoitusmaailman johtajien ahneuden takia. Miljoonaluokan bonuksia haalittiin lyhyen tähtäimen tulosten perusteella, ja lopulta yleismaailmallinen paniikki laukesi investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin syksyllä 2008. Suomen hallitusherrat sanoivat tuolloin A-studiossa, että ei noilla kaukaisilla asioilla ole mitään vaikutusta Suomeen. Katastrofi siitä kuitenkin syntyi meilläkin. Heti 2009 Suomen bkt:n muutos oli -7,9 %. Syy oli sama kuin muuallakin: ihmisille oli tyrkytetty lainoja, vaikka eivät välttämättä olisi tarvinneet. Samoin oli Suomessa menetelty 20 vuotta aikaisemmin ja oli saatu aikaan pankkikriisi. Näissä molemmissa tapauksissa Suomen hallitus oli reagoinut finanssikriiseihin liian myöhään ja liian vähän.

Näistä kokemuksista huolimatta sanotaan nykyisinkin herkästi, etteivät maapallon toisella puolella tapahtuvat asiat meille asti vaikuta. Thomas Pikettyn kirjat todistavat kuitenkin, että kyllä vaikuttavat. Vaikka hänen pääomakirjoissaan keskitytään pääasiassa isoihin maihin, niin pienistä maista on mukana sentään Ruotsi, ja logiikat toimivat jokseenkin samalla tavalla täällä pohjoisen lintukodoissa kuin muuallakin.

Otin tähän juttuuni kuvan amerikkalaisen elokuvan julisteesta. Justin Pembertonin elokuva perustuu Pikettyn kirjaan Pääoma 2000-luvulla (2013). Vaikka elokuva valmistui jo 2019, sitä ei ole Suomessa otettu teatterilevitykseen. Netin suoratoistopalveluista sen näkee muutaman euron maksusta, mutta en tiedä, onko siinä edes suomenkielistä tekstitystä. Ilmeisen mielenkiintoinen se joka tapauksessa on, sillä sisältö tulee Pikettyn yli 600-sivuisesta kirjasta ja arkistoista ovat paljon paljastaviksi lausunnonantajiksi löytyneet mm. Ronald Reagan, Margaret Thatcher, George W. Bush ja Gordon Gekko Oliver Stonen ”kauhuelokuvasta” Wall Street (1987). Mukana on tietenkin myös Thomas Piketty ja toinen talouselämän ankara kriitikko Joseph Stiglitz. Oikeiden tv-kanavien lähetyksiin Suomessa ei elokuvaa ole uskallettu hankkia Kokoomuksen ja Perussuomalaiset-puolueen koston pelossa.

Piketty on tehnyt tilasto- ja muita taloustutkimuksia perusteellisesti ja tullut siihen tulokseen, että olemme menossa kovalla vauhdilla kohti 1800-luvun yhteiskuntia, joita hallitsi pieni koroilla ja perinnöillä elävä eliitti. Meillä Kokoomus haluaa turvata tämän systeemin jatkumisen ja vahvistamisen perintöveron poistamisella.

Uusimmassa kirjassaan Pääoma ja ideologia (Into, 2024) Piketty osoittaa selvin luvuin, miten rikkaimpien tuloerot keskiluokkaan ja vähäväkisempään väestöön kasvavat jatkuvasti. Tätä kehitystä avittaa se, että kaikkein varakkaimpien kohdalla valtaosa heidän varallisuutensa vuotuisesta kasvusta jää henkilöverotuksen ulkopuolelle. Pääomatuloilla elävät eivät maksa kunnallisveroakaan ollenkaan, joten tuntuu kummalliselta, että tällaisetkin ihmiset saivat viikko sitten käydä äänestämässä kuntavaaleissa – ajoivat äänestyspaikoille Mersuillaan meidän veronmaksajien rahoilla tehtyjä katuja pitkin.

ROMAHDUSKIN
VOI TULLA

Ei kuitenkaan ole täysin mahdotonta, että tie 1800-luvun ideologiaan katkeaisi. Sytytyslanka kuitenkin palaa jo. Piketty vertaa nykymenoa jopa 1800-1900-lukujen vaihteen ”kauniiseen aikakauteen” (belle époque), joka myös eli eriarvoisuuden aikaa. Sen kauneus tosin ilmeni vain omistavalle luokalle, erityisesti valkoihoisille miespuolisille omistajille, ja tämä vaihe sitten katkesi maailmansotaan.

Jos ei nyt onnistuta muuttamaan nykyistä talousjärjestelmää perusteellisesti oikeudenmukaisemmaksi, kestävämmäksi ja tasa-arvoisemmaksi, voivat muukalaisvihamielinen populismi ja sen vaalimenestys nopeastikin johtaa länsimaisen kehityksen rajuun romahdukseen.

Piketty pitää kapitalistisen järjestelmän elementtejä ideologisina ratkaisuina: markkinat ja kilpailu, isot voitot ja pienet palkat, pääoma, veroparatiisit… Tämä kaikki on sosiaalista ja historiallista muodostelmaa ideologiselta pohjalta, eikä siinä ole tarpeeksi tavoiteltu oikeudenmukaisuutta.

Yli 800-sivuisen kirjan viimeinen luku on ”Kohti osallistavaa sosialismia”. Siinä Piketty lopulta sanoo, mitä hän tarkoittaa oikeudenmukaisella yhteiskunnalla: ”Oikeudenmukaisuus on osallisuutta ja keskustelevaa demokratiaa. Oikeudenmukainen yhteiskunta tarjoaa kaikille jäsenilleen mahdollisimman monia perushyödykkeitä, kuten koulutuksen, terveydenhoidon, yleensäkin mahdollisuuden osallistua täysipainoisesti yhteiskunta- ja talouselämään, kulttuuriin ja politiikkaan sekä siitä äänestämiseen.”

Oikeudenmukaisuus on myös sitä, että omistussuhteet sekä tulojen ja omaisuuden jako toimivat myös heikoimmassa asemassa olevien jäsenten elinehtojen hyväksi. Piketty kuitenkin muistuttaa, ettei oikeudenmukaisuus tarkoita ehdotonta tasa-arvoa. Reilu pitää joka tapauksessa olla itseään heikommassa asemassa olevia kohtaan.

Tämähän on yksinkertaista. Jos jokin puolue julistaisi periaateohjelmassaan, että sen tavoite on kaikessa oikeudenmukaisuus, ei muuta tarvittaisikaan. Oikeudenmukaisuus kattaa kaiken.

Kapitalismista pitäisi kuitenkin irtautua osallistavan sosialismin toteuttamiseksi. Tässä auttaisi lainsäädännön ja verotuksen kehittäminen, kirjoittaa Piketty. Lähimpänä tätä ideologiaa on hänen mukaansa sosiaalidemokratia, jonka edustaman yhteiskuntamallin tärkeimpinä tunnusmerkkeinä toimivat verotusjärjestelmä ja hyvinvointijärjestelmän rakentaminen. Toisaalta Piketty kritisoi: ”Sos.dem. yhteiskunnat eivät menestyksestään huolimatta ole keksineet keinoja hillitä eriarvoisuutta, koska ne eivät ole kyenneet uudistamaan ja syventämään ajatteluaan eivätkä suhtautumistapaansa omistamiseen, koulutukseen, veroihin, kansallisvaltioihin ja maailmankaupan sääntelyyn.”

Osasyy tähän on, että demaripuolueista on tullut koulutettujen puolueita, joista osa on kehkeytymässä aikaisempaa selvästi varakkaampien puolueita. Tämä on asettanut vaikkapa SDP:n tilanteeseen, jossa sen on vaikea lähteä haastamaan yksityisomaisuuden murentamista vähääkään.

kari.naskinen@gmail.com

Keskinkertainen Requiem ei ole Mozartin teos

Kärsimysviikolla käydään kirkossa kuuntelemassa Bachin Matteus- tai Johannes-passio. Myös jokin hartaista Sielunmessuista kuuluu usein pääsiäisen ajan ohjelmaan, vaikka se ei varsinaisesti Raamatun kärsimysviikkoon liitykään. Molempi parempi, tällä kertaa Johannes-passio Ristinkirkossa sekä Mozartin Requiem Sibeliustalossa, ja vielä pitkänäperjantaina Karl Jenkinsin Stabat Mater Ristinkirkossa.

Jenkinsin sävellystä en ole koskaan kuullut, mutta nämä kaksi ovat sitäkin tutumpia. Molemmat hienoja teoksia, vaikka Mozartista elämäkertakirjan (Into, 2014) tehnyt Antti Vihinen sanookin, että iso osa Requiemista on varsin keskinkertaista musiikkia. Loppuosaltaan se ei Mozartin säveltämää olekaan, ”sävellyksen alkuosa on biljardia, loppu koronaa”, kirjoittaa Vihinen viitaten tällä Mozartin intohimoiseen biljardiharrastukseen.

Italialainen Piero Melograni kirjoitti omassa Mozart-elämäkertakirjassaan (2005), että tiukasti ottaen Requiem pitäisi poistaa Köchelin luettelosta, koska se on ennemmin muiden säveltämä. Ludwig von Köchelin virallisessa luettelossa (Köchelverzeichnis) ovat kaikki Wolfgang Amadeus Mozartin teokset aikajärjestyksessä, viimeisenä merkintänä Requiem d-molli, KV 626.

Mozart aloitti tämän säveltämisen vaikeasti sairaana. Kun Mozart oli kirjoittanut alkua Lacrimosa-osasta, hän havahtui omaan tekstiinsä ja pelästyi, että oliko tästä tulossa sielunmessu hänelle itselleen:

Kyyneliä täynnä on se päivä,
jona tomustansa nousee
syyllinen ihminen tuomittavaksi…

Tulivatkohan Mozartin mieleen ne monet riettaudet ja synnit, joihin oli iloluontoisesti lyhyen elämänsä aikana langennut? Vihinen on tietenkin perehtynyt laajasti Mozart-tutkimukseen, josta on käynyt ilmi, että Mozart käytti ahkerasti muutakin kuin biljardikeppiä. Mozartin jälkimaine kertoo, että hän ”paneskeli” useita oopperoittensa laulajatähtösiä, piano-oppilaitaan ja tukijoittensa vaimoja. Häneen liitetäänkin termi Schürzenjäger, suomeksi ehkä naistenmies tai kravattisonni. Tätä toimeliaisuutta voi osittain tulkita myös Mozartin vaimolleen Konstanzelle lähettämistään kirjeistä. Vihisen kirja osoittaa Mozartin olleen muutenkin aika viliskantti.

Valtaosa Requiemista on joka tapauksessa muiden kuin Mozartin säveltämää. Päätekijä oli Mozartin väsähdettyä hänen entinen oppilaansa Franz Xavier Süssmayr. Hän ei kuitenkaan ole roolihenkilönä Amadeus-menestyselokuvassa, jossa sen sijaan tehtiin meille kaikille tunnetuksi pääpahis Antonio Salieri (kuvassa oik.). Tämä vain ei pidä yhtä totuuden kanssa. Salieri-juttu sai alkunsa jo 200 vuotta sitten Aleksandr Pushkinin näytelmässä Mozart ja Salieri, jonka Helsingin ylioppilasteatterikin esitti 50-luvulla. Oopperan siitä sävelsi Nikolai Rimski-Korsakov, mutta suuren yleisön tietoisuuteen Salieri tuli vasta englantilaisen Peter Shafferin Amadeus-näytelmässä (1979) ja siitä sovitetussa elokuvassa (1984).

W.A. Mozart (kuvassa vas.) kuoli reumakuumeeseen 5.12.1791 klo 00.55. Sielunmessun kantaesitys oli 14.12.1973, jolloin sen tilannut kreivi Franz von Walsegg zu Stuppach esitytti sen omana sävellyksenään kuolleen puolisonsa kunniaksi.

Sitten vielä Johannes-passiosta yksi huomio. Mitähän siinä sotilaan Jeesukselle ojentamassa sienessä oli, kun kahdessa edellisessä Ristinkirkon passiossa se mainittiin suomennoksessa ensin etikaksi, toisessa hapanviiniksi? Pahoja kyllä molemmat. Sienen sotilas pani iisoppiruo´on päähän ja nosti ristille Jeesukselle. Netistä katsoin, että iisoppi on ainakin nykynimenä sellaiselle kasville, että sen käyttäminen sienen nostamiseen Jeesukselle ei olisi onnistunut. Olikohan sittenkin ollut se keihäänkärki, jolla myöhemmin myös puhkaistiin hänen kylkensä?

kari.naskinen@gmail.com

Hyvät toverit!

Olin illalla Lahden sosiaalidemokraattien vaalivalvojaisissa. Muutama lyhyt puhekin siellä tietenkin pidettiin. Yksikään niistä ei alkanut vanhalla tutulla Hyvät toverit -tervehdyksellä. Televisiosta seurasimme Antti Lindtmanin kiitospuhetta, eikä puolueen puheenjohtajakaan enää käytä toveri-ilmaisua. Tämä on yksi merkki siitä, että SDP on viimeisten parin vuosikymmenen aikana muuttunut perinteisestä työväenluokan korostamisesta ja alkanut entistä selvemmin profiloitua keskiluokkaa edustavaksi puolueeksi.

Vaaliviikolla SDP:n Demokraatti-lehdessä politiikantutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta sanoi, että työväenpuolueen äänestäjät eivät läheskään aina miellä itseään ”työläiseksi” vaan fiinimmin ”keskiluokkaiseksi”. Tilanne yhteiskunnassa on muuttunut, kuten yliopistotutkija kuvasi: ”Hyväosaisena asiantuntijana itseään pitävälle väitelleelle tohtorille voi tulla yllätyksenä, että 12 vuoden tutkijanuran jälkeen palkka voi olla huonompi kuin putkiasentajalla.”

Enää ei SDP:n äänestäjä mene vaalipaikalle kävellen tai Ladalla, vaan Demari ajaa Bemarilla, kuten puolueen jäsenen, ekonomi Hannu Jouhkin punakoneen viritysoppaan nimi kuuluu (WSOY, 2010). Lahdessa suurimman äänimäärän saanut kansanedustaja Mika Karikin on bemarimiehiä.

Nyt vaaliviikolla Jouhki sanoi, että puolueen tärkeä asia on edelleen nostaa esille tuensaajien ja heikoimmassa asemassa olevien asioita, mutta täytyy myös puhutella sitä työssäkäyvien isoa ryhmää, joka ansiotasoltaan ja muutenkin mieltää olevansa keskiluokkaa.

Tässä on nyt onnistuttukin, vaikka osa eilisestä suurvoitosta tulikin maan hallituksen surkean politiikan seurauksena. Tätä onnistumista ovat auttaneet nekin pintapuolisilta tuntuvat asiat kuten toveri-sanan hylkääminen ja sosialismin häivyttäminen lähes kokonaa puolueen ohjelmasta teoreettisellakin tasolla. Eikä puhettakaan, että koskaan enää lähdettäisi vallankumoukseen mitään muuta reittiä kuin vaaliuurnien kautta. Sosialismin periaatteisiin tämä on kansainvälisestikin lisätty jo aikoja sitten sillä tavalla, että iskusanan ”sosialismi” eteen on liitetty laatusana ”demokraattinen”.

Puoluesihteeri Kaarlo Pitsingille ei tämäkään 50-luvulla riittänyt, vaan hän vaati SDP:n hautaamaan tuollaiset teoriat niin syvälle, ettei niitä ainakaan 60-luvulla ennätettäisi esille kaivaa. Näin on melkein käynytkin, eikä työväenlaulujakaan esitetä enää muulloin kuin nostalgisesti vappuna Teatteri Vanhan Jukon Perkele-konserteissa.

Sitäkin tämä kaikki tarkoittaa, että sos.dem. puolue on lähentynyt porvaripuolueita. SDP ei enää korostetusti ilmoita olevansa työväen asialla, kun taas Kokoomus julisti presidentinvaalien alla 2005 Sauli Niinistön olevan työväen presidentti, ja Keskusta pyrkii oikeastikin poliittiseen keskustaan haluamatta olla pelkkä maalaisten ja maanviljelijäin puolue.

Sosiaalidemokraateilla ja koko vasemmistolla on joka tapauksessa oma vaativa tehtävänsä alkuperäisen ideologiansa mukaisesti. Vasemmiston on taisteltava sitä epäoikeudenmukaista jakaumaa vastaan, että hyvinvointiyhteiskunnassakin on 10-15 % syrjäytyneitä, 70 % keskiluokkaa ja 15-20 % etuoikeutettuja. Tätä koskeva sosiaalidemokratian ydin ei mihinkään ole hävinnyt, ei meiltä eikä maailmasta.

Meillä Lahdessa demarit saivat nyt 32 prosentin kannatuksen. Ollaan jo lähellä ruotsalaisen kansankodin sosiaalidemokraattista tasoa 35 prosenttia.

kari.naskinen@gmail.com

Hyvinvointiyhteiskunnan suunta ratkaistaan vaaleissa

Tapasin tällä viikolla taas yhden sellaisen ihmisen, joka ei äänestä näissäkään vaaleissa, ”koska ei niillä mihinkään ole vaikutusta”. Tämän puolituttuni perustelu oli henkilökohtaisen raju: ”Minulle ainoa tärkeä asia on rikastuminen, enkä usko, että tätä asiaa voin edistää äänestämällä.” Kaksi kertaa kysyin vielä varmistaakseni, että näinkö tosiaan on, että tärkeintä on rikkaus, siis että rahaa tulee ja tulee ja tulee. ”Kyllä”, hän vastasi edelleen, ”rikkaus on ainoa arvoni.”

Oli niin yllättävän suorasukaista, että häkellyin. Vielä tämä suureen rikkauteen tähtäävä tuttavani lisäsi, että Suomessa ei käytännössä ole mitään hyvää ja että senhän todistaa älyttömän korkea verotuskin (hänellä yrittäjänä on verotus kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin minulla eläkeläisellä). Pitempään en jatkanut keskustelua, koska muutamat puolustukseni hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamasta turvasta saivat heti täydellisen tyrmäyksen ja halveksunnan.

Eivät tuollaiset mielipiteet tietenkään harvinaisia ole. Eikä rikastuminenkaan sinänsä huono asia ole. Jos tänään osun Pelicansin (Kok) - Jokereiden (ent. TUL) tulosvedossa oikeaan ja voitan vaikka satasen, se on oikein kiva juttu. Äänestämäänkin menen huomenna ja kirjoitan numerot hyvinvointiyhteiskunnan vahvistamisen puolesta.

Lehdissä on välillä haastatteluja, joissa tänne tulleet ulkomaalaiset ovat suorastaan innoissaan pohjoismaisen hyvinvointijärjestelmän erinomaisuudesta. Viimeksi tällä viikolla Deroitista Suomeen vaimonsa kanssa muuttanut it-alan konsultti Joseph Shriner sanoi yllättyneensä, että täällä jää kulujen jälkeen enemmän rahaa kuin USA:ssa. ”Yhteiskunta tarjoaa Suomessa niin paljon, julkisen liikenteen, infrastruktuurin, terveydenhuollon esimerkiksi.” (HS 9.4.)

Pari viikkoa sitten Suomessa toimiva espanjalainen jalkapallovalmentaja (Hesarin lehtileike kuitenkin hävinnyt) sanoi jotenkin niin, että Suomessa verotus toimii sillä tavalla hienosti, että sen tulokset näkyvät myös ihmisten arjessa.

Tästä huolimatta osa suomalaisista itse on tyytymättömiä. Naureskellaan tutkimustuloksille, joiden mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia ihmisiä. Peruskielteiset eivät mitenkään voi ymmärtää, että tuollaisia tuloksia tulee, koska eiväthän ihmiset kadulla koko ajan naura ja hymyile. Yksi virhe tutkimuksen uutisoinnissa onkin, että puhutaan onnellisuudesta, kun parempi olisi käyttää termiä tyytyväisyys, jota englanninkielinen happy-sana myös tarkoittaa.

Tyytyväisyyttä aiheuttaa esimerkiksi se, että Suomessa alakoululaisen voi panna itsekseen kävelemään kouluun, eikä kukaan tule kidnappaamaan. Puhumattakaan sitten koko sosiaaliturvasta, josta tosin rikkaat ovat toista mieltä. Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan haastattelututkimus paljasti, että kaikkein varakkaimmilla oli vastenmieliset asenteet pienituloisten tukemiseen verorahoilla. Huipputuloiset-kirja (2019) on kuvaus siitä, miten suomalaisen yhteiskunnan kompromissit murtuvat, kun ääneen pääsevät kaikkein vauraimmat. Talouselämän menestyjät muuttuvat yhteiskunnan pessimistiseksi, tunkkaisen itsekkääksi eliitiksi, jota harmittavat esim. työttömät, kun niitä joutuu hyysäämään.

Luulisi, että almu työttömälle tai köyhälle ei niin hirveää ahdistusta aiheuttaisi, sillä suomalaisista varakkain kymmenys omistaa kuitenkin yli puolet kaikesta nettovarallisuudesta Suomessa. Samaan aikaan viisi vähävaraisinta kymmenystä eli puolet kotitalouksista omistaa vain neljä prosenttia nettovarallisuudesta.

Paljon tasa-arvoa ja tuloeroja tutkinut Thomas Piketty kirjoittaa toisessa raamatunpaksuisessa kirjassaan tärkeimpänä johtopäätöksenään eriarvoisten yhteiskuntien historiasta: ”Talouden kehitys ja inhimillinen edistys kumpuavat tasa-arvosta ja koulutuksesta, eivät eriarvoisuuden ja omistuksen varjelusta vakauden nimissä.” (Pääoma ja ideologia, 2019)

kari.naskinen@gmail.com

Lääkärille päästävä kahdessa viikossa

Maan hallituksen heikennyksistä huolimatta on lähtökohtana hoitotakuussa pidettävä, että siitä luvatusta kahdesta viikosta pidetään kiinni. Apua on saatava samalla tavalla ja yhtä nopeasti Lahdessa, Orimattilasta kuin Hartolassakin. Nyt vaaleissa jokaisella hyvinvointialueella on tietenkin kyse oman alueensa asioista, mutta toivottavasti tulokset ovat laajasti sellaiset, että tämänsuuntaisesti voittajat ajattelevat.

Erikoissairaanhoidon hoitojonoja on pystyttävä purkamaan ja omalääkärimalli on saatava käyttöön koko alueella. Kun potilasta hoitaa sama lääkäri-hoitajatyöpari, hoidon laatu, potilastyytyväisyys ja kustannustehokkuus kohenevat.

Järjettömiä korotuksia asiakasmaksuihin on tiukasti vastustettava. Perintään menevien maksujen määrää on saatava pienemmäksi tiedottamisen ja automaattisen maksukaton avulla. On karmeaa, että viime vuonna oli sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ulosotossa koko maassa 90 000 henkilöllä, asukasmäärään suhteutettuna eniten Päijät-Hämeen hyvinvointialueella: 44 200 ulosottotapausta (+10 %).

Ei pidä suostua hallituksen kulujen siirtoon avuntarvitsijoille, vaan asiakasmaksuihin on sallittava näiden vaalien jälkeen vain hyvin maltillisia korotuksia - tavoite pikemminkin alentaa asiakasmaksujen tasoa tai poistaa ne perusoikeuksiin vedoten kokonaan.

Päijät-Hämeen SDP:n vaaliohjelmassa todetaan, että osittain monikansallisen Harjun Terveys Oy:n osuus hyvinvointialueen palvelutuotannosta on kasvanut liian suureksi. Palveluiden saatavuudessa ja tasossa on eroja Harjun Terveyden ja hyvinvointialueen oman toiminnan yksiköiden välillä. Tämä tilanne on sote-uudistuksen periaatteiden vastainen. Hyvinvointialueen pitääkin laajentaa oman toiminnan yksiköiden palveluita.

Siitäkin on lähdettävä, että jokaisessa Päijät-Hämeen kunnassa on oltava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupiste. Palveluita täydennetään etäpalveluilla ja liikkuvilla palveluilla, mutta jokaisella on oikeus tarvitsemaansa lähipalveluun. Heikot taidot tai toimintakyvyn esteet digitaalisessa asioinnissa eivät saa olla este ajanvaraukselle, jonka pitää onnistua myös fyysisenä käyntinä, puhelinyhteydessä tai opastuksen avulla.

On tuettava kuntien kasvatustyötä, jotta jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollista kasvaa turvallisesti aikuiseksi. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustalla ovat monitahoiset syyt ja ilmiöt, joihin yksi ratkaisu on monialainen yhteistyö. Pitää tukea perheitä, jotka lähtevät liikkeelle ”takamatkalta”. Erityisesti on vastattava lasten ja nuorten mielenterveyden haasteisiin.

Samoin on pidettävä huolta ikääntyneistä ihmisistä. Heidät on nähtävä voimavarana, ei menoeränä. Yksinäisyyden, toimintakyvyn ja syrjäytymisen ehkäisemiseen pitää olla keinoja – vastaus on yhteistyö esim. yhdistysten kanssa ja yhdessä tekeminen. Riittävä ja selvä palveluohjaus muuallakin kuin vain netissä antaa reilusti tietoa kaikille saatavilla olevista palveluista. Lisäksi on omaishoidon tukea parannettava.

kari.naskinen@gmail.com

Historian suurin rahanväärennysoperaatio

Rahaa, passeja ja muita asiakirjoja väärentänyt juutalainen Salomon Smolianoff jäi Berliinissä 1936 kiinni poliisin ratsiassa. Tavallisesta vankilasta hänet siirrettiin Mauthausenin työleirille ja sieltä edelleen Sachsenhausenin leirille, jossa hän aloitti natsien organisoiman rahanväärennysoperaation työnjohtamisen 1941. Rinnassaan hänellä olivat juutalaisten keltainen tähti ja rikollisten vihreä tähti. Hänen SS-esimiehenään toimi Berliinissä pidätyksen tehnyt poliisi, joka oli muistanut, että Smolianoff on alan ehdoton huippumies. Näin käynnistyi historian suurin väärennysoperaatio Bernhardt, josta erinomaisesti kertoo itävaltalaisen Stefan Ruzowitzkyn elokuva Väärentäjä (2007). Se sai parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin.

Karl Markovicsin näyttelemän Smolianoffin nimeksi on elokuvassa pantu Salomon ”Sally” Sorowitsch, mutta tapahtumat kulkevat pääpiirtein oikeita uomiaan. Elokuva perustuu kirjasinsuunnittelija Adolf Burgerin muistelmiin Paholaisen työpaja, jossa hän kertoo Sachsenhausenin operaatiosta ja on roolihenkilönä myös elokuvassa. Burger ei hyväksy koko touhua, vaan sabotoi painolaattoja. Sorowitch tietää tämän, mutta ei käräytä Burgeria, vaan joillakin selityksillä natseja huijataan. Burgeria esittää August Diehl, joka paremmin muistetaan Terrence Malickin natsiaiheisesta elokuvasta A Hidden Life (2019). Sekä Smolianoff että Burger selvisivät keskistysleiristä, kun liittoutuneet tulivat vapauttamaan myös Sachsenhausenin.

Sachsenhaus

Operaatio Bernhardtissa väärennettiin miljoonia ja miljoonia punnan seteleitä. Kappalemääräisesti paljon seteleitä oli painettava siksi, että tehtiin pieniä seteleitä, koska suurempiarvoisten seteleiden arveltiin joutuvat myös suurempaan syyniin. Nämä pienemmätkin setelit tarkistutettiin perusteellisesti, esimerkiksi Sveitsiin lähetettiin väärennetty kirje Saksan valtonpankista ja pyydettiin mielipidettä mukana lähetetyistä seteleistä. Myös Bank of Englanti saatiin keploteltua samanlaiseen tarkistukseen ja kun lausunnot olivat myönteisiä, pantiin tuotanto vauhtiin.

Kova olikin vauhti: 1943 tekivät juutalaisvangit jo 400 000 seteliä kuukaudessa. Tätä jatkui helmi-maaliskuun taitteeseen 1945 asti, ja painettujen setelien arvo liikkui eri arvioiden mukaan 133:n ja 300 miljoonan punnan välillä.

Väärennetty 5 puntaa.

Alkuperäinen idea oli, että väärennettyjä setelejä levitettäisin Iso-Britanniaan niin paljon, että niillä kasvatettaisiin inflaatiota ja näin horjutettaisiin maan taloutta. Niinkin lapsellinen suunnitelma oli, että seteleitä pudotettaisiin lenkoneilla kansalaisille. Tätä ei kuitenkaan toteutettu, vaan väärä raha käytettiin mm. sotamateriaalien hankkimiseen ulkomailta ja Saksan ulkopuolella toimivien agenttien palkkioihin. Punnan jälkeen oli tarkoitus tehdä väärennyksiä myös dollareista, mutta ”henkilökunnan” saatavuuden hitauden takia tämä tuotanto jäi pieneksi.

Puntatuotantokin loppui, kun liittoutuneet etenivät uhkaavasti. Painokoneet, tarvikkeet ja vangit kuljetettiin Mauthausen-Gusenin keskitysleirille Itävaltaan, jossa oli tarkoitus jatkaa tuotantoa, mutta tämä hanke ei toteutunut. Lopulta vangit määrättiin polttamaan kaikki jäljellä olleet setelit ja loput asiaan kuuluneet vehkeet painolaattoineen lastattiin taas kuorma-autoihin ja upotettiin kahteen järveen. Toukokuun alussa operaatio Bernhard suljettiin virallisestikin ja vangit siirrettiin Ebenseen keskitysleirille Itävaltaan. Amerikkalaiset tulivat 6.5.1945 ja vapauttivat leirin.

Mitään suurta elokuvadraamaa tämä elokuva ei edusta, mutta on erinomaisen mielenkiintoinen sisältöntä tosiasian ansiosta.

 

kari.naskinen@gmail.com

Viimeinen vaaliviikko, sitten piinaviikko

Vaaliteltoilla on Lahdessa puhuttu ehkä kaikkein eniten Lahti Energia Oy:n tulevaisuudesta. Lahtelaisia pelottaa, että yhtiön säilyttämisestä kaupungin omistuksessa eivät kaikki ole samaa mieltä. Muistissa on, että vuosi sitten myyntihalut torjuttiin kaupungnvaltuustossa vain äänin 33 - 25. Nyt vaaleissa ratkaistaan tätäkin asiaa äänestämällä joko myynnin vastustajaa tai kannattajaa. Vaalikoneista tästä löytää ehdokkaiden mielipiteitä ja vaaliteltoilla voi vielä viimeisellä vaaliviikolla kysyä asiasta ehdokkailta suoraan.

Viime kevään äänestyksessä energiayhtiön myyntiselvityksen tekemisen puolesta äänestivät seuraavat nyt valtuustovaaleissa ehdokkaina olevat:

Kokoomus: Milla Bruneau, Miina Harmaala, Raimo Kiljunen, Marko Lindqvist, Francis McCarron, Sari Niinistö, Anita Närhi, Toni Putula, Hannu Rahkonen, Ida Rantanen, Juha Rostedt, Merja Vahter, Juha Viljamaa.
Vihreät: Jouni Kaikkonen, Riina Puusaari.
Kristilliset: Sonja Falk.
Vasemmistoliitto: Elisa Lientola.

ERIARVOISUUS KOROSTUU

Vaaleissakin korostuvat tulo- ja muut erot kansalaisten välillä. Erikoiselta tuntuu, että huono-osaisten äänestysaktiivisuus on vuosikymmenten kuluessa vähentynyt, vaikka heillä nimenomaan olisi enemmän syytä äänestää. Muutama vuosi sitten tehdyssä väitöskirjassa todettiin tutkimustuloksiin perustuen, että yhteiskuntaluokka selittää voimakkaasti äänestysintoa, ja painopiste on siirtynyt äänestysvalinnasta enemmän juuri ylipäätään äänestämässä käymiseen. (Hannu Lahtinen, Helsingin yliopisto)

Sosioekonominen tilasto osoittaa, että aktiivisimmin äänestävät ne, joilla on korkeakoulututkinto, ylempi toimihenkilöasema ja suuret tulot. Yleinen kansainvälinenkin ilmiö tämä on.

Tuloerot ovat myös kasvaneet. Tilastokeskus kertoi kuukausi sitten, että varakkain kymmenesosa suomalaisista kotitalouksista omistaa yli puolet nettovarallisuudesta, ja tämä suhdeluku on viimeisten viiden vuoden aikana mennyt edelleen huonompaan suuntaan.

TERVEYSKESKUSMAKSUJA
PALJON ULOSOTOSSA

Sote-aluevaaleihin liittyen on torilla ja kauppojen luona kysytty ja keskusteltu paljon hoitoonpääsyn ja hinnoittelun ongelmista. Tällä sektorilla tuloerot tulevat selvästi esille. Viime vuonna oli sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ulosotossa koko maassa 90 000 henkilöllä, asukasmäärään suhteutettuna eniten Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, 44 200 ulosottotapausta (+10 %). Vaaliviikon jälkeen tulee monille piinaviikko, jollaisia heillä on kyllä muulloinkin kuin pääsiäisenä.

Terveydenhoidon pitäisi olla ihmis- ja perusoikeus, maksutonta. Maan hallituksen toimesta nostetut terveyskeskusmaksut, sairaaloiden poliklinikkamaksut, lääkkeiden alv:n korotus, lääkeostojen alkuomaavastuuosuuden korotus ja lääkekaton korotus ovat tehneet paljon pahaa. Kun kansanterveyslaki 1972 tuli, maksoi lääkärissäkäynti kolme markkaa, nyt on terveyskeskusmaksu Päijät-Hämeessäkin 28,20 euroa.

Näihin paljolti hallituksen ahdistamiin maksusummiin eivät hyvinvointialueen valtuuteut paljon pysty vaikuttamaan. Sen sijaan aluevaltuustolla on mahdollisuus järjestää toimintaa niin, että panostetaan nykyistä enemmän perusterveydenhuoltoon, jolloin vaikeiden sairauksien ennaltaehkäisy tehostuu.

Tätä korosti lauantain Helsingin Sanomissa THL:n pääjohtaja Mika Salminenkin, joka sanoi, että sairaudet ja vaivat vain pahenevat, kun ei saada riittävästi ensilinjan hoitoa. Sitten joudutaan sairaalaan tavallaan turhaan ja aiheutetaan enemmän kuluja kuin olisi, jos terveyskeskuksen toimintaa olisi enemmän.

Kireä rahoitus tietenkin vaikeuttaa sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamista, jolloin ihmiset eivät aina saa tarvitsemaansa hoitoa. Eniten vaikeuksia on apua tarvitsevilla ihmisillä itsellään. Laki kyllä mahdollistaa sen, että sote-maksut voi jättää perimättäkin, jos maksut uhkaavat vaarantaa ihmisen tai hänen perheensä asioita kohtuuttomasti. Tätä mahdollisuutta ei Päijät-Hämeessä ilmeisesti ole juurikaan käytetty, vaan on menty tylysti ulosottolinjalle.

 

 

 

kari.naskinen@gmail.com