Kärsimysviikolla käydään kirkossa kuuntelemassa Bachin Matteus- tai Johannes-passio. Myös jokin hartaista Sielunmessuista kuuluu usein pääsiäisen ajan ohjelmaan, vaikka se ei varsinaisesti Raamatun kärsimysviikkoon liitykään. Molempi parempi, tällä kertaa Johannes-passio Ristinkirkossa sekä Mozartin Requiem Sibeliustalossa, ja vielä pitkänäperjantaina Karl Jenkinsin Stabat Mater Ristinkirkossa.
Jenkinsin sävellystä en ole
koskaan kuullut, mutta nämä kaksi ovat sitäkin tutumpia. Molemmat
hienoja teoksia, vaikka Mozartista elämäkertakirjan (Into, 2014)
tehnyt Antti
Vihinen sanookin,
että iso osa Requiemista on varsin keskinkertaista musiikkia.
Loppuosaltaan se ei Mozartin säveltämää olekaan, ”sävellyksen
alkuosa on biljardia, loppu koronaa”, kirjoittaa Vihinen viitaten
tällä Mozartin intohimoiseen biljardiharrastukseen.
Italialainen
Piero
Melograni kirjoitti
omassa Mozart-elämäkertakirjassaan (2005), että tiukasti ottaen
Requiem pitäisi poistaa Köchelin luettelosta, koska se on ennemmin
muiden säveltämä. Ludwig
von Köchelin virallisessa
luettelossa (Köchelverzeichnis) ovat kaikki Wolfgang Amadeus
Mozartin teokset aikajärjestyksessä, viimeisenä merkintänä
Requiem d-molli, KV 626.
Mozart
aloitti tämän
säveltämisen vaikeasti sairaana. Kun Mozart oli kirjoittanut alkua
Lacrimosa-osasta, hän havahtui omaan tekstiinsä ja pelästyi, että
oliko tästä tulossa sielunmessu hänelle itselleen:
Kyyneliä
täynnä on se päivä,
jona tomustansa nousee
syyllinen
ihminen tuomittavaksi…
Tulivatkohan Mozartin mieleen ne
monet riettaudet ja synnit, joihin oli iloluontoisesti lyhyen
elämänsä aikana langennut? Vihinen
on tietenkin perehtynyt laajasti Mozart-tutkimukseen, josta on käynyt
ilmi, että Mozart käytti ahkerasti muutakin kuin biljardikeppiä.
Mozartin jälkimaine kertoo, että hän ”paneskeli” useita
oopperoittensa laulajatähtösiä, piano-oppilaitaan ja tukijoittensa
vaimoja. Häneen liitetäänkin termi Schürzenjäger, suomeksi ehkä
naistenmies tai kravattisonni. Tätä toimeliaisuutta voi osittain
tulkita myös Mozartin vaimolleen Konstanzelle
lähettämistään
kirjeistä. Vihisen kirja osoittaa Mozartin olleen muutenkin aika viliskantti.
Valtaosa Requiemista on joka tapauksessa
muiden kuin Mozartin säveltämää. Päätekijä
oli Mozartin väsähdettyä
hänen
entinen
oppilaansa
Franz
Xavier Süssmayr.
Hän ei kuitenkaan ole roolihenkilönä Amadeus-menestyselokuvassa,
jossa sen sijaan tehtiin meille kaikille tunnetuksi pääpahis
Antonio
Salieri (kuvassa
oik.).
Tämä vain ei pidä yhtä totuuden kanssa. Salieri-juttu sai alkunsa
jo 200 vuotta sitten Aleksandr
Pushkinin näytelmässä
Mozart
ja Salieri, jonka
Helsingin ylioppilasteatterikin esitti 50-luvulla. Oopperan siitä
sävelsi Nikolai
Rimski-Korsakov,
mutta suuren yleisön tietoisuuteen Salieri tuli vasta englantilaisen
Peter
Shafferin Amadeus-näytelmässä
(1979) ja siitä sovitetussa elokuvassa (1984).
W.A.
Mozart (kuvassa
vas.) kuoli
reumakuumeeseen 5.12.1791 klo 00.55. Sielunmessun kantaesitys oli
14.12.1973, jolloin sen tilannut kreivi Franz
von Walsegg zu Stuppach esitytti
sen omana sävellyksenään kuolleen puolisonsa kunniaksi.
Sitten
vielä Johannes-passiosta yksi huomio. Mitähän siinä sotilaan
Jeesukselle ojentamassa sienessä oli, kun kahdessa edellisessä Ristinkirkon passiossa se mainittiin suomennoksessa ensin etikaksi, toisessa hapanviiniksi? Pahoja kyllä molemmat.
Sienen sotilas pani iisoppiruo´on päähän ja nosti ristille
Jeesukselle. Netistä katsoin, että iisoppi on ainakin nykynimenä
sellaiselle kasville, että sen käyttäminen sienen nostamiseen
Jeesukselle ei olisi onnistunut. Olikohan sittenkin ollut se
keihäänkärki,
jolla myöhemmin
myös
puhkaistiin hänen kylkensä?
kari.naskinen@gmail.com
