Toimituskulut enemmän kuin tuotteen hinta

Teetin dvd-kiekosta kopion. Sen olisi kuulemma voinut tehdä omalla tietokoneellakin, mutta kun en viitsinyt ruveta uutta asiaa opettelemaan, vein dvd:n valokuvaliikkeeseen. Ei olisi kannattanut. Kopiointi valokuvaliikkeen alihankkijalla 75 kilometrin päässä Hämeenlinnassa tuli maksamaan 20 euroa. Mutta ei tässä kaikki. Kun hain dvd:n valokuvaliikkeestä, luki kauppalaskussa lisäksi: ”Liikkeen toimituskulut 24 euroa”. Siis yhteensä 44 euroa.

Kysyin myyjältä, mistä näin isot toimituskulut ovat syntyneet. - "No, tämä nyt on tällaista", vastasi myyjä.

Mitähän nuo toimituskulut ovat? Kun seuraavana päivänä lähetin saamani dvd:n eteenpäin, se tuli maksamaan kirjekuoren 1,35 euroa ja postimerkit 0,75 euroa, yhteensä 2,85 euroa. Kyseinen valokuvaliike on aivan postikonttorin vieressä, joten kuljetuskustannuksiakaan ei ole tullut.

Tällaiset toimitus- ja käsittelykulut ovat nykyisin arkipäivää, joskaan ei näin älyttöminä kuin tässä dvd:n tapauksessa. Tällainen kuluerä sisältyy esimerkiksi internetistä tilattaviin pääsylippuihin. Se vain ihmetyttää, mitä toimituskuluja siitä myyjälle aiheutuu, kun ostaja itse printtaa ostamansa liput omalla tulostimellaan.

Paremman kuvan tästä bisneksestä sain, kun teetin digikuvistani Ifolor-kuvakirjan. Alkaessani väsätä sitä netissä luin, että haluamani kuvakirja tulee maksamaan 48 euroa. Nyt kun sain valmiin kuvakirjan postiluukusta kotiin, laskussa oli eriteltynä kuvakirjan hinta 43,95 euroa + posti- ja käsittelykulut 4,95 euroa, yhteensä 48,90 euroa. Meni 90 senttiä yli luvatun, mutta se nyt oli pientä.

Miten pienen dvd:n lähettäminen Hämeenlinnaan ja sieltä takaisin maksoi 24 euroa, mutta ison kuvakirjan lähettäminen Helsingistä minulle 100 kilometrin päähän vain 4,95 euroa? Voisivat kuluttajaviranomaiset tutkia.

kari.naskinen@gmail.com

Nopean elämäntavan puolesta

Hitaasta elämäntavasta yritetään tehdä muotia. Hyppää pois oravanpyörästä, vaihda hitaalle. Ajatus on, että hitaasti asioita hoitamalla tulee parempaa. Huhtikuussa vietetään oikein kansainvälistä hitausviikkoa (downsifting week). Jossain varmaan yliopistoluennoilla puhuu hitaustieteen professorikin.

Usein vain tuntuu, ettei hidastelulle tarvitse yhtään lisää ”vauhtia” antaa. Esimerkiksi liikenne kaupungeissa on jatkuvasti pelkkää kuppaamista, kun ei toimita rivakasti. Liikennevaloristeysten läpäisykapasiteettikin olisi paljon suurempi, jos lähdettäisiin liikkeelle nopeasti, eikä jätettäisi liian pitkiä välejä edellä lähteneeseen autoon. Vapaita parkkiruutuja kyttäävät autoilijat ovat myös riesa, matelevat pitkin katua 5 km/t ja yrittävät kaihiensa läpi nähdä tyhjiä paikkoja.

Pankkiautomaateilla tapaa jatkuvasti hitaan elämäntavan harrastajia, varsinkin vanhempia naisia. Kun tulevat automaatille, alkavat vasta siinä kaivaa kauppakassistaan pankkikorttia. Sitten kun setelit on saatu, alkaa niiden asetteleminen rahapussiin ja kassiin, ennen kuin poistutaan automaatilta.

Yhden etanalajin muodostavat ne, jotka ostoksen tehdessään alkavat kassalla etsiä rahapussistaan juuri sopivaa rahaa. Siinä sitten vekslataan pikkurahoja niin, että saisi kokoon täsmälleen oikean summan, ja jono perässä kasvaa. Ei kaupan tai kioskin kassa mikään rahanvaihtopaikka ole – jos on liikaa kolikoita, menkööt pankkiin vaihtamaan ne seteleiksi.

Ravintoloissa nämä hitaan elämäntavat möllikät eivät osaa päättää, mitä tilaavat. Mitähän minä nyt ottaisin, voi voi? Sitten nainen kyselee mieheltään, mitä tämä ottaa ja sitten kun saa vastauksen, alkaa uudestaan valkata itselleen ruoka-annosta. Sama älytön keskustelu käydään juomien kohdalla. Mitä järkeä tässä on, miksi pitää tietää, mitä toinen tilaa, tilatkoon itse mitä mieli tekee.

Varsinaisia hitauspaikkoja ovat nykyisin naisten suosimat kahvilat. Kun siellä voi yhden erikoiskahvin tekemiseen mennä monta minuuttia, niin muut siinä sitten vain seisovat jonossa ja odottavat, että pääsevät kaatamaan itselleen tavallisen kahvikupillisen näiden latte-, lait- ja cappuccino-hienohelmojen jälkeen.

Pankkikortti on kätevä maksuväline. Senkin kanssa on kuitenkin viime aikoina alkanut olla hitausongelmia, kun kassajärjestelmiä on muutettu. S-ryhmän kaupoissa pitää nyt kortinlukijaan panna ensin bonuskortti ja sen jälkeen pankkikortti, mutta systeemi ei toimi. Kahdella viime kauppareissullani ei laite ole rekisteröinyt bonuskorttiani, vaan kassaneidin on pitänyt syöttää korttini tiedot näppäilemällä kassakoneeseen.

Ulkona olevista automaateista vielä se, että miksi jono niihin tehdään aina jalkakäytävän yli ja estetään muu jalankulku. Asvalttiin pitäisi maalata tolloja varten viiva niin, että se osoittaisi jonon suunnan pitkin seinänviertä.

kari.naskinen@gmail.com

Vain Alonso, Räikkönen ja Rosberg ajaneet kaikki kilpailukierrokset

Moottoriurheilussa on nopeuden ohella tärkeintä luotettavuus. Formula 1 -luokan luotettavimmat ajajat ovat tänä vuonna olleet Fernando Alonso (Ferrari), Kimi Räikkönen (Lotus) ja Nico Rosberg (Mercedes), jotka ainoina ovat ajaneet yhdeksässä osakilpailussa kaikki kilpailukierrokset (550).

Tämän hetken paras ajaja on luultavasti Alonso. Varsinkin hänen alkukauden hyvät ajonsa kovimpia kilpailijoitaan huonommalla autolla olivat hämmästyttäviä.

Lotus sen sijaan on ollut koko ajan kummallisessa tilanteessa. Aika-ajosäätöjä ei saada täysin kuntoon, eivätkä startit kilpailuihin onnistu täydellisesti. Kaikki ei onnistu myöskään varikkotouhuissa, sillä renkaiden valinnoissa ja niiden vaihtojen ajoituksissa on tehty ilmeisiä virhelaskelmia.

Lotus on kuitenkin nopea ja hyvä ajettava; nytkin Siverstonessa Räikkönen ajoi kilpailun nopeimman kierroksen ja Romain Grosjean nousi ensimmäisen kierroksen jälkeen tekemänsä varikkokäynnin jälkeen aivan hänniltä kuudenneksi.

Alonso on kärjessä myös siinä tilastossa, missä lasketaan se, miten kunkin kuljettajan sijoitukset ovat parantuneet tai heikentyneet lähtöruutuihinsa nähden. Yhdeksästä kilpailusta vain kahdessa on Alonso tullut maaliin huonommalla sijoituksella kuin on ollut hänen lähtöpaikkansa. Viiden kärkitallin ajajien osalta kokonaistilanne on seuraava:

+25 Fernando Alonso Ferrari
+22 Kimi Räikkönen Lotus
+15 Mark Webber Red Bull
-4   Felipe Massa Ferrari
-8   Lewis Hamilton McLaren
-10 Sebastian Vettel Red Bull
-17 Nico Rosberg Mercedes
-36 Jenson Button McLaren
-59 Romain Grosjean Lotus
-61 Michael Schumacher Mercedes

Tässä tilastossa eivät vertailukelpoisia ole huonompien tallien tilastot, koska niiden ajajien on helpompi tehdä suuria nousuja lähtöpaikkojen ollessa selvästi taempana. Näistä ajajista parhaat nousut ovat tehneet Toro Rosson Jean-Eric Vergne +29, Marussian Timo Glock +25 ja Sauberin Sergio Perez +23. Caterhamin Heikki Kovalaisen saldo on +12 ja Vitali Petrovin +11.

kari.naskinen@gmail.com

Kuntaliitoksiin tähdätty jo kymmenen vuotta epäonnistuneisiin ennusteisiin perustuen

Keskustajohtoisten hallitusten aikana eli Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen ollessa pääministereinä toteutettiin kuntaliitoksia niin, että kuntien lukumäärä väheni 120:llä. Nykyisen hallituksen aikana kuntaliitoksia ei ole toteutettu. Tällä hetkellä kepu tekee vastoin aikaisempaa politiikkaansa äänekästä oppositiopolitiikkaa vastustamalla jyrkästi kuntaliitoksia.

Vanhasen hallituksen aikana sisäministeriö ja Kuntaliitto panivat julkisuuteen uhkakuvalaskelman, minkä mukaan kuntien talous romahtaisi seuraavien viiden vuoden aikana. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Vuonna 2004 Suomessa oli 290 sellaista kuntaa, joiden vuosikate oli positiivinen, ja 138 kunnalla se oli negatiivinen. Ministeriön ja Kuntaliiton tuolloin esittämä ennuste oli, että vuonna 2009 tulee olemaan vain 51 positiivisen vuosikatteen kuntaa ja 365 negatiivisen vuosikatteen kuntaa. Kävi kuitenkin aivan toisin: positiivisen vuosikatteen kuntien määrä oli vuonna 2009 peräti 303 ja negatiivisen vuosikatteen kuntia oli vain 29.

Vuosikate osoittaa sen tulorahoituksen, mikä juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää jäljelle käytettäväksi kunnan investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä.

Tilanne on edelleen hyvä verrattuna vuonna 2004 tehtyihin ennusteisiin. Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätöstietojen mukaan kuntien yhteenlaskettu vuosikate heikkeni kylläkin viime vuonna vajaat 17 prosenttia, mutta vuoden 2011 vuosikate oli silti edelleen parempi kuin vuonna 2009.

Kuvassa ovat kuntien yhteenlasketut vuosikulut (sinisellä) ja vuosimenot (punaisella) tällä vuosikymmenellä. Molemmat ovat luonnollisesti nousseet, mutta mitään dramaattista muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut.

Suomessa puhutaan paljon siitä, että liian hajanainen paikallishallinto (= paljon kuntia) syö julkista rahoitusta liikaa. Paikallishallinnon osuus bruttokansantuotteesta on noin 20 prosenttia, ja kun ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, niin verrataanpa Ruotsiin: ei ole vihreämpää, sillä Ruotsissa paikallishallinnon osuus bkt:stä on 25 prosenttia.

Huonoimmassa kunnossa olevia kuntia on kaikesta huolimatta autettava ja se tapahtuu kuntaliitoksilla. Vaihtoehtoja on vain kaksi, jos peruspalvelut halutaan säilyttää: heikon kunnan liittäminen vahvempaan tai paikoin hurjatkin veronkorotukset.

Kuntaliiton nykyisten laskelmien mukaan kymmenen parhaassa asemassa olevaa kuntaa ovat:

1. Espoo
2. Eurajoki
3. Tuusula
4. Helsinki
5. Rauma
6. Oulu (laskelma ennen uusimpia Nokia-uutisia)
7. Tampere
8. Vaasa
9. Harjavalta
10. Salo (laskelma ennen uusimpia Nokia-uutisia)

Tilaston loppupää huonoimmuusjärjestyksessä:

336. Kärsämäki
335. Siikalatva
334. Reisjärvi
333. Vaala
332. Alavieska
331. Soini
330. Merijärvi
329. Vihanti
328. Lavia
327. Rääkkylä

kari.naskinen@gmail.com

Suomen kielioppia hautaamassa

Eurosport-kanavan pyöräilyselostaja sanoi eilen, että Mark Cavendish ”haluaa nappaa kirivoiton”. Selostaja on aikuinen mies, jolle koulussa takuulla on opetettu suomen kielen perussäännöt. Television urheiluselostuksiin ja urheilijoiden haastatteluihin tämä virhetaivutus on tullut parin viime vuoden aikana, ja varsinkin nuorison kielenkäytössä se on yleistynyt.

- Ei voi veikkaa, miten tässä käy.
- Täytyy hakkaa saunapuita.
- Kyllä Idolsissa pitää osaa laulaa.
- Ei kannata liikoja lupaa.

Toinen ja vielä rumempi kielioppivirhe koskee nykyisin relatiivipronominien (joka, mikä) käyttöä tai oikeastaan käyttämättömyyttä. Tässä muutama kirjaamani esimerkki viime ajoilta, taas tv:n urheiluselostuksista:

- Siellä on kymmenkunta ajajaa, ketä voi voittaa tänään.
- Ei ole huonoa joukkuetta, kuka alkueriin lähtee.
- Siellä on nyt nurmella kaksi pelaajaa, ketä on loukkaantunut.

Epäilen, että teonsanojen väärässä taivutuksessa ja pronominien väärässä valinnassa on nyt tahallisuutta. On jotenkin muodikasta ja ilmeisesti nuorekasta, että pyritään puhumaan vähän niin kuin stadilaisesti, huonoa suomea.

kari.naskinen@gmail.com

Multitalentti, reaktiivinen urheilija

Televisio on penkkiurheilijan paras ystävä. Nykyiset selostajat kuitenkin aiheuttavat kärsimystä. Kun Aulis Virtanen 50 vuotta sitten sanoi Englannin liigan lauantaiottelua selostaessaan, että pallo meni rahtusen ohi maalin, niin se oli hauska ilmaisu. Ei ole enää, kun nämä nykyselostajat tunkevat tämän uudelleen muotiin ottamansa sanan joka paikkaan: rahtusen nopeampi, rahtusen yli, rahtusen leveä.

Pakkoruotsi ei kouluista lopu, mutta pakkoenglanti vyöryy nykyisin päälle joka paikasta. Yleisurheilun EM-kisoissakin oli selostajan mukaan reaktiivinen korkeushyppääjä, ja pituushyppääjän suoritus indikoi jotakin, en ymmärtänyt mitä. Pituushypyn hiekkkalaatikkoon tv-tekniikalla piirretyt viivat olivat selostajan mukaan visuaalista grafiikkaa – onko grafiikkaa muunkinlaista kuin visuaalista eli näkyvää?

Eilisessä EM-jalkapallopelissä Espanjan potentiaali puolestaan kapitalisoitui neljäksi maaliksi. Joku urheilija taas oli multitalentti – monilahjakkuus olisi ollut turhan junttimainen ilmaus. Sitten kun multtitalenttius tehokkaasti kapitalisoituu, pääsee podiumille.

Moottoriurheilussa tämä englanninkielinen lepertely on huipussaan. Lähtöruudukko on ”kridi”, lämmittelykierros on ”voom ap” ja viimeinen kierros ”lääst lap”.

Sitten kun ollaan oikein haltioissaan jostakin urheilusuorituksesta, selostaja antaa tälle krediittiä tai rispektiä. Iso osa meistä penkkiurheilijoista ei ymmärrä mitään.

Suomen kielen sanoissakin on ongelmansa ja muotinsa. Nykyisin esimerkiksi haasteellinen-sana on korvannut kertaheitolla sanat hankala, vaikea, vaativa ja ongelmallinen.

Kun joku urheilija selviytyi urakastaan niin, että hänelle se oli normaali päivä, selostaja sanoi tätä normipäiväksi. Normi ei ole sama kuin normaali. Normilla tarkoitetaan lähinnä sääntöä tai ohjetta.

Kun selostaja kommentoi jotakin asiaa, nyökkäsi kommentaattori ja sanoi, että ”juurikin niin”. Tämä ”juurikin” on tällä hetkellä kovasti yleistymässä muutenkin.

Molemmissa EM-kilpailuissa urheilijat tekivät selostajien mukaan äärettömän hyviä suorituksia. Kovia juttuja, sillä jos jokin on äärettömän jotakin, ei sen paremmin kukaan eikä missään voi tehdä. Niclas Sandellsin äärettömän kova loppukiri oli siis kovempi kuin kenelläkään koskaan aikaisemmin ja kovempi kuin mihin kukaan edes Lontoon olympiakisoissa pystyy.

Selostajat tosin puhuvat Lontoon olympialaisista. Ne ovat kuitenkin olympiakisat. On kokkiolympialaisia, matematiikkaolympialaisia, lasten olympialaisia jne., mutta vain yhdet olympiakisat joka toinen vuosi.

Jalkapallon EM-turnauksessa nähtiin selostajien mielestä monta maagista potkua tai maalivahdin torjuntaa. Olivat siis taikuuteen perustuneita. En usko.

Sitä taas en ymmärrä, miksi sanotaan Hollanti, vaikka maa on Alankomaat (Nederland). Alankomaissa ovat tosin Etelä- ja Pohjois-Hollannin maakunnat, mutta maan ja valtion nimi on Alankomaat. Sama Viron kanssa; siellä ovat Itä- ja Länsi-Viron maakunnat, mutta valtion nimi on Eesti.

Ennen olympiakisojen alkua penkkiurheilijat keskittyvät Ranskan ympäriajoon, jonka selostajia olen kurkkua myöten täynnä jo nyt. Kertovat enemmän kirkoista ja juustoista kuin pyöräilystä.

EUROOPAN KYMMENEN
KAUNEINTA (aakkosjärjestyksessä)

Ester Akihary Alankomaat, 100 metriä
Merve Aydin Turkki, 800 metriä
Jekaterina Bolshova Venäjä, 7-ottelu
Laura Ikauniece Latvia, 7-ottelu
Nadine Müller Saksa, kiekonheitto (!)
Ezinne Okparaebo Norja, 100 metriä
Margarethe Renström Norja, pituushyppy
Snezana Rodic Slovakia, 3-loikka
Andreas Thorkildsen Norja, keihäänheitto
Christina Vukicevic Norja, 100 m aidat

kari.naskinen@gmail.com

Kannabiskokeilu – turhaa melua tyhjästä

Piti tehdä matka Amsterdamiin, että ehti vielä laillisin keinoin kokeilemaan huumeita. Hollannin eteläisissä osissa on jo tullut voimaan kielto kannabiksen eli marihuanan myymisestä ulkomaalaisille ja ensi vuonna kielto ulottuu myös Amsterdamiin.

Mutta ehdinpä siis. Heti ensimmäisenä päivänä Coffee shop -nimellä kulkevaan baariin, joita onkin melkein joka korttelissa. Kannabissätkä (joint) maksoi 3,70 euroa, ja suunnilleen tuota luokkaa hinta oli sen jälkeen muissakin ostopaikoissani.

Maku oli huonompi kuin tupakan. Myös palamisominaisuudet olivat huonommat; sätkä sammui, jos veti henkosia liian harvakseltaan. Oleellinen asia oli kuitenkin se, että minkäänlaista huumaavaa vaikutusta en tuntenut kertaakaan. En piristynyt, en tullut puheliaammaksi, enkä mitenkään erityisen hyväntuuliseksi, kuten tietosanakirjassa sanotaan. Varsinkin aistiharhoja ja illuusioita odottelin, mutta mitään ei tapahtunut.

Ainoa luulemani huumeharha oli, kun yhden jointin vedettyäni tulin baarista ulos ja näin talojen olevan vinossa. Myöhemmin kuitenkin luin matkaopaskirjasta, että satoja vuosia sitten talot rakennettiin Amsterdamissa sillä tavalla vinoon, että talo oli kallellaan kadulle päin. Näin yläkerroksiin voitiin nostaa tavaroita ilman, että ne raapivat alempien kerroksien seiniä.

Kannabis oli siis pettymys. Paljon hurjempi kokemus oli, kun yli 20 vuotta sitten ensimmäisen kerran sain joltakin jääkiekkoilijalta kokeiltavaksi nuuskaa. Siinä ei mennyt kuin pari minuuttia, kun oli syöksyttävä oksentamaan, ja jalat menivät voimattomiksi.

Hollannissa kannabissätkät vapautettiin näissä Coffee shopeissa myytäväksi 1976. Lisäksi on kauppoja, joista voi ostaa esimerkiksi kannabisteetä ja -pullia. Ensi vuonna siis ainakaan turisteille ei kuitenkaan enää myydä kannabista. Lisäksi myyntiä aletaan muutenkin kontrolloida enemmän. Myös Hollannin kansalaisten täytyy uuden lain mukaan rekisteröityä tietyn kahvilan asiakkaiksi voidakseen ostaa mietoja huumeita. Yhden kahvilan asiakasrekisterissä voi olla enintään 2000 ihmistä.

Tämän oman kokemukseni perusteella muutaman gramman kannabista sisältävä sätkä on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Vai onko niin, että yli 20 vuotta nuuskaa käytettyäni ja joskus sikareita poltettuani olen jo immuuni lievemmille aineille? Sekin vielä, että ainakin viinanjuonti tekee iloisemmaksi, joskin siitä on se haittapuoli, että seuraavana päivänä ilo on muuttunut krapulaksi, mitä kuulemma ei kannabiksesta seuraa.

kari.naskinen@gmail.com