maanantai 2. marraskuuta 2026

Vakavan maailman aika ohi


Jos Kokoomus ei olisi 1978 mennyt vasemmiston ja kepun kanssa yhteiseen vaaliliittoon sairaan
Urho Kekkosen valitsemiseksi vielä kerran presidentiksi, vaan pannut omaksi ehdokkaakseen nelinkertaisen olympiavoittajan Lasse Virenin, olisi vaalien tulos ollut ainakin jotenkin toisenlainen. Vaalit kuitenkin menivät kuin oli suunniteltu: Kekkonen 259 valitsijamiestä, kristillisten Raino Westerholm 25 ääntä ja loput pienehdokkaat rippeitä.

Nykyisin politiikassa päästään huipulle muillakin kuin poliittis-yhteiskunnallisilla ansioilla. Oikeastaan historia on jo pitkäkin, sillä Ronald Reagan valittiin ensin 60-luvulla Kalifornian kuvernööriksi ja 1981 Yhdysvaltain presidentiksi. Kaliforniassa tämä tuntuu sikäli ymmärrettävämmältä kuin muualla, että siellä Hollywood-julkisuus on koko ajan läsnä, niinpä myös Reagania suurempi tähti Arnold Schwarzenegger nousi Kalifornian kuvernööriksi 2003.

Donald Trump ei ole filmitähti, mutta television suositun Apprentice-diiliohjelman juontajana hänestä tuli suuri julkkis. Tällä oli oleellinen merkitys Trunmpin nousulle politiikan korkeimmalle huipulle.

Ukrainan sodan aikana Trumpin
yhtenä neuvottelukumppanina on ollut Volodymyr Zelenskyi, joka 2019 valittiin Ukrainan presidentiksi, koska hän oli suosittu komediapelle kaikkien katsomassa telkkarisarjassa.

Viimeksi tuli tämän lajin uutinen Nepalista, jossa pääministeriksi valittiin
tänä vuonna hip hop -muusikko Balendra Shah. Hän oli sentään hankinut kokemusta Kathmandun pormestarina 2022-26.

Muita vastaavanlaisia: suosittu filmitähti Joseph Estrada Filippiinien presidentiksi 1998, laulaja Michel Martelly Haitin presidentiksi 2011, tv-koomikko Jimmy Morales Guatemalan prosidentiksi 2015 ja imitaattori Marjan Sharec Slovenian pääministeriksi 2018.

Näin maailma muuttuu, ja muuttuu vielä lisää tähän suuntaan, koska sosiaalinen media kaikkine uusine lisukkeineen valtaa alaa oikealta tiedonvälitykseltä.

Suomessakin tiedonvälitys on ahdingossa. Persukokoomuksen hallitus pyrkii edelleen kurjistamaan Yleisradion tilannetta, ja nyt on jo nurin menossa täysin yksitysomisteinen STT. Tähän liittyen otin tähän juttuun valokuvan Turun Sanomista
vuodelta 2014: STT:n omistaman Lehtikuvan välittämä kuva Duudsonit-huvipuistosta Seinäjoelta, jossa pääministeri Alexander Stubb pyöri tikkataulussa lasten heitellessä häntä pehmeillä nuolilla.

kari.naskinen@gmail.com