Turun yliopiston tutkijat keskustelivat Tieteen lavalla Turun kaupunginteatterin lämpiössä siitä, onko kaikki sallittua, jos on tarpeeksi rahaa. En ollut kuulemassa, mutta näin eilen teatteriesityksen, joka oli antanut aiheen keskustelun, Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Mahagonnyn kaupungin nousun ja tuhon. Se käsittelee ihmisten ahneutta ja siitä sukeutuvaa rappiota. Tutkijat esittivät kysymyksen, onko tuntemamme maailmanjärjestys romahtamassa. Brechtin - Weillin voimakkaassa musikaalissa ihmisarvon määrittää yksin raha, ja jos sitä ei ole, se on suurin mahdollinen synti ja rikos.
Näytelmän loppuvaiheissa kuolemaantuomittu Jim Mahoney odottaa selissä tuomion täytäntöönpanoa ja pyytää lasia vettä. Ei saa, ei ole mahdollista saada, koska Jimmyllä ei ole rahaa maksaa. Hän on menettänyt rahansa lyötyään vetoa häviöön joutuneen Joen puolesta. Muiden Joen kannattajien lohdutukseksi Jim tarjoaa heille baarissa viskiä, mutta tietenkin velkaantuu tästä.
Samassa oikeuden istunnossa Mahagonnyn kaupungissa on syytettynä Toby Higgins murhasta. Hän kuitenkin vapautuu maksamalla tuomareille lahjukset, ja syyte olisi kyllä tuottanut vesiperän muutenkin, koska murhattu osapuoli ei pysty todistamaan mitään ollessaan jo kuollut.
Yhteiskunnallisena kannanottona tämä musiikkinäytelmä oli ajankohtainen jo 1930-luvulla ja on edelleen. Kantaesityksensä se sai 1927 Baden-Badenin musiikkifestivaalien tilauksesta. Tuolloin se oli kuitenkin jonkinlainen kevytversio, jota Brecht ja Weill alkoivat sen jälkeen työstää täysimittaiseksi oopperaksi. Siinä muodossa se sai ensi-iltansa 1930 Leipzigin Neues-teatterissa, josta se siirtyi Berliiniin. Ooppera, musikaali tai laulunäytelmä, mutta sen esittämä yhteiskuntakritiikki oli niin kovaa, että Hitlerin noustua valtaan 1933 natsit kielsivät sen esittämisen.
Päivi Nisulan (kuvassa) 2010 perustama Saaristo-ooppera on Turun seudulla toimiva oopperaseurue, joka on vieraillut jo Kansallisoopperassakin. Tämä Mahagonny-produktio muistuttaa tyylilajiltaan vaikkapa Lapualaisoopperaa, joskin on musiikiltaan väkevämpi ja monipuolisempi. Esityksen viimeinen joukkokohtaus tuo konkreettisestikin mieleen Chydeniuksen - Salon Lapualaisoopperan (1966).
Mahagonnyn kymmenen esitystä esitettiin Turun kaupunginteatterin isolla näyttämöllä. Solisteja oli kymmenkunta ja koska teatterissa ei ole orkesterimonttua, soitti noin 40-jäseninen Turun kaupunginorkesteri lavastekankaan peittämänä lavan takaosassa. Lisäksi Mahagonnyn kaupungin väkenä lauloi Turun konservatorion kamarikuoro. Esityksen oli ohjannut erinomaisesti kaupunginteatterin johtaja Mikko Kouki.
Häpeä isolle Turun kaupunginteatterille kuitenkin, että se ei pystynyt tarjoamaan katsojille tekstitystä, vaikka takaseinille muuten heijastettiin mykkäelokuvista tuttuja välitekstejä tapahtumien kulusta. Iso osa solistien laulunsanoista jäi täysin ymmärtämättömiksi, ja sekin vielä, että laulettiin sekaisin suomeksi ja englanniksi. Pienemmissäkin teatterissa olen viime vuosina tavannut asiallisia tekstityslaiteratkaisuja.
Ensi syksynä Lauri Maijala ohjaa Lahden kaupunginteatteriin Brechtin - Weillin Kolmen pennin oopperan, johon on hinnalla millä hyvänsä saatava tekstityslaite.
Yliopiston tutkijoiden keskustelussa oli otettu esille sekin, mikä mahdollisuus yksilöllä on toimia vastavoimana vääränlaiselle kehitykselle. En saanut tietooni, olivatko tutkijat maininneet vaihtoehtoina Suomea koskien esimerkiksi Elokapinan kaltaisen suoran toiminnan ja äänestämisen seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tavoitteena joka tapauksessa pitää olla tuhoa enteilevien riskien minimoiminen ja keksiä tapoja ainakin lieventää niitä. Ranskassa on jo käynnistynyt monitieteinen ajatussuuntaus ja tutkimusala kollapsologia (collapsologie), joka tarkastelee teollisen sivilisaation mahdollista romahtamista. Se yhdistelee ekologiaa, taloustiedettä, historiaa, antropologiaa ja ilmastotiedettä analysoidakseen niitä riskejä, syitä ja seurauksia, jotka liittyvät nykyisen yhteiskuntajärjestelmän luhistumiseen – sillä ahneudella on paskanen loppu.
kari.naskinen@gmail.com
