Radiosta tuli viime viikolla kuunnelmana Joel Lehtosen Putkinotko (Karisto, 1920). Kun meillä oli samaan aikaan odotettu putkimiestä toista viikkoa, tuli mieleen, että joku putkiliikkeen Käkriäinen varmaan on asiamme saanut hoitakseen, mutta ei ole vielä päässyt ylös taukohuoneen sohvalta. Myöskään Käkriäistä ei saa liikkeelle edes kangella kääntämällä. Putkinotko osoittaa, miten ihmisten inhimilliset heikkoudet, kuten laiskuus, eivät mihinkään katoa. Eivätkä myöskään rikkaampien ylemmyydentunto ja luokkaerot.
Putkinotko on yhteiskuntakuvaus, joka kertoo eteläsavolaisesta perheestä koostuen laiskasta viinatrokarista Juutas Käkriäisestä, hänen ahkerasta vaimostaan Rosinasta ja isosta lapsilaumasta. Juutaksen ja Rosinan suhde "herroihin" on kitkerä. Joel Lehtonen antaa ymmärtää, että jos herrat etääntyvät liikaa kansasta, syntyy katkeraa vastakkainasettelua. Juutas ja Rosina eivät tietenkään pidä vuokraisännästään, kirjakauppias Aapeli Muttisesta, eivätkä muistakaan tavallisen väen yläpuolella keikistelevästä sivistyneistöstä. Neuvoja he kyllä ovat antamassa, mutta kuten Rosina sanoo, ”herrojen rohdot ei auta”.
Putkinotkossa ei moralisoida yksipuolisesti kumpaakaan osapuolta, vaan molempia. Tavallisen kansan elinvoima tulee hyvin esille, mutta myös sen varjopuolet, samoin kuin herrasväen tekopyhyys, ylpeys ja luokkasidonnaisuuden korostuminen. Vaikka luokkaerot ovat yli sata vuotta sitten käydyn luokkasodan jälkeen tasoittuneet, ovat vastakkainasettelut edelleen voimassa. Duunarit, työttömät ja syrjäseuduilla asuvat eivät paljon arvoa anna Helsingin ja Brysselin herroille eivätkä etelän median antamalle kuvalle onnellisen kansan Suomesta.
Sosiaalinen media jonkin verran tasoittaa näitä asetelmia, koska somessa kaikilla on sana vapaa. Jos Käkriäisellä olisi ollut älykännykkä, hän olisi joutessaan näpytellyt Facebookiin tai Tiktokkiin, että akateeminen tai kaupunkilainen vihervasemmistolainen liberaali on etääntynyt oikeasta elämästä – tulkoot tänne Putkinotkoon katsomaan aitoa suomalaista elämää.
Putkinotkossa köyhyys on konkreettista: puute, lika, alkoholismi, suuri lapsiluku ilman resursseja. Nyky-Suomessa absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, mutta syrjäytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä perhetausta korostuvat edelleen. Osaa vähäväkisimmistä pitää pinnalla sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion sosiaaliturva, mutta tulevaisuudenusko on minimissään, kuten tuore tutkimustieto osoittaa. Tähän vaikuttaa juuri nyt se, että maan hallituksen thatcherilainen politiikka poistaa tukea heikoimmilta niin paljon kuin kantti kestää. Nämä velkajarruherrat SDP:n täydellisellä tuella yhdessä EU-direktiivien kanssa muodostavat samanlalaisen etäisen vallankäyttöjärjestelmän kuin on Putkinotkossa vuokraisäntä Muttinen.
kari.naskinen@gmail.com
