Kiinan kansantasavalta täyttää 80 vuotta lokakuun 1. päivänä 2029. Mao Zedong julisti sen syntyneeksi Taivaallisen rauhan aukiolla Beijingissä 1.10.1949 ja Markus Leikolan romaanissa Kun vedet liikkuvat (2025) myös loppu tulee siellä. Ikivanhassa kiinalaisessa filosofiassa ja uskonnossa taolaisuudessa vesi on kuin korkein hyvä, joka hyödyttää suuresti kaikkia asioita, ilman ristiriitoja. Leikolan toivekuvassa Taivaallisen rauhan aukiolle kuitenkin avautuu suurena juhlapäivänä railo, josta mutainen pohjavesi pulppuaa maan pinnalle, ja samalla rikkoutuneista viemäreistä tulee aukiolle kaikki se, minkä ihminen on halunnut huuhtoa pois silmistään. Tämän katastrofin todistajana on tietenkin myös juhlapuhetta pitävä Xi Jinping.
Romaanin prologi käsittelee Nooan arkin liikkeellelähtöä sateen alkaessa. Nooan arkki on klassinen symboli maailmanlopusta, puhdistuksesta ja uudelleensyntymästä. Sateen alkaminen käynnistää peruuttamattoman prosessin, jossa vanha maailma hukkuu ja uusi alkaa. Leikolan yli 700-sivuinen kertomus kuitenkin loppuu ennen uuden prosessin alkamista, mutta lukija pystyy helposti kuvittelemaan, että kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka Himalajan jäätiköt sulavat ja maanjäristykset tekevät tuhojaan – varmaan Kiinan 80 000 patoakin murskautuvat, kun ”massat syöksyvät kohdalle kuin luoti kolme, kaksi, yksi, nyt”.
Vesi on koko teoksen keskeinen motiivi. Se ei tottele ihmistä, vaan muuttaa kaiken. Ehkä yli 2000 vuotta vanha filosofinen teos Huainanzi kuitenkin antaa ennusteen tulevasta, kuten Leikola sitä lainaa: ”Tulva laski ja taivas oli jälleen ehjä, viekas peto kukistettu ja ne ihmiset, jotka olivat viattomia, saivat jatkaa elämäänsä rauhoittuneessa Keskustan valtakunnassa.” Viekas peto varmaan hukkuu 80-vuotisjuhlassa paskalietteeseen ja Nooan arkin liikkeellelähdön tavoin vedenpaisumus symboloi vanhan maailman tuhoa (esim. poliittinen jako, ympäristötuho) uuden tieltä.
Möhömahaisen Suuren Ruorimiehen nykyistä seuraajaa Xi Jinpingiä ei kirjassa nimeltä mainita, koska pedosta pitää varmuuden vuoksi käyttää kiertoilmaisuja. Tässä tapauksessa puhutaan Nuoresta Prinssistä, joka jo varhain oli hankkinut Shaanxin maakunnassa yhteen paikalliseen apulaispiirisihteerin toimistoonsa punaisen amerikkalaisen jääkaapin ja sinne vieraille tarjottavaksi Coca-Colaa.
Cokista tärkeämpää on joka tapauksessa vesi. Se on myös iso uhka, jos ilmastokriisiä ei edelleenkään pyritä tosissaan lauhduttamaan. Yli 120 vuotta on valtamerten vedenpinta ollut nousussa, ja ilmaston jatkuvasti lämmetessä vesi laajenee merissä sulattaen jäätä ja lunta virtaavaksi vedeksi. Eikä Trump mahda mitään sille, että maailman suurin saari Grönlanti menettää 270 miljoonaa kiloa jäätä vuodessa, ja pelkästään tämä nostaa maailman valtamerten pintaa millimetrin.
Taolaisuudessa vesi edustaa pehmeyttä ja joustavuutta. Se mukautuu olosuhteisiin hyvin, mutta toisaalta vesi voittaa kovuuden ajan myötä. Ihmisen kovuuden ilmastonmuutoksen suhteen vesi voittaa myös, minkä seurauksena esimerkiksi saarivaltiot Kiribati, Malediivit, Tokelau, Tuvalu ja Vanuatu ovat vaarassa jäädä kokonaan veden alle. Nouseva vedenpinta uhkaa satoja miljoonia ihmisiä myös mantereiden rannikkokaupungeissa, ja monet alueet voivat muuttua asumiskelvottomiksi vuoteen 2050 mennessä. Kirjassa: "En pelkää mitään muuta kuin sitä, että vedet lähtevät liikkeelle..."
Vasta 1987 Taiwan kumosi sotatilalakinsa, jonka Kuomintang-puolue oli julistanut 1949 hävittyään sisällissodan Manner-Kiinassa ja vetäydyttyään Taiwanin saarelle.
ELOKUVAA JA
METEOROLOGIAA
Kirjassa on paljon henkilöitä, osa todellisia, osa romaanihenkilöitä, onneksi on henkilöluettelo lopussa. Päähenkilöt ovat kertojina toimivat kaksi naista, molemmat syntyneitä 1918. Xiyi on syntynyt Mantshuriassa, kirjan alkaessa asuu Xiamenin mannerkaupungissa vastapäätä Taiwania. Hänestä tulee elokuvanäyttelijä muutettuaan Shanghaihin, ja liittyy myös Kiinan kommunistiseen puolueeseen. Xiyin kautta kuvataan laajasti ja avartavasti Kiinan elokuvateollisuutta, mutta Xiyi toimii myöhemmin myös patojen rakentamista hoitavassa virastossa ja kulttuuriministeriössä.
Kirjassa mainittavista ohjaajista on Peter von Baghin isossa Elokuvan historiassa Yuan Muchi, jonka Kadun enkeli (1937) on kiertänyt myöhemmin paljon länsimaissakin.
Toinen kertoja Yixi on syntynyt Beijingissä, mutta on kirjan alkaessa siirtynyt Kuomintangin kenraali-isänsä kanssa Taiwanille kuuluvalle Kinmen-saarelle aivan Xiamenin mannerkaupungin edustalle. Yixi opiskelee meteorologiksi, mutta hänenkin elämänsä on yhtä monivaiheista kuin Xiyn. Kummankaan elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Pelkkänä tarinaromaaninakin kirja toimii hyvin näiden kahden naisen elämää seuratessa.
BEIJINGIN
8 NÄHTÄVYYTTÄ
Kirjassa esitellään Beijingin kahdeksan tärkeintä nähtävyyttä, jotka on tunnettu kahdeksan vuosisadan ajan Yan-kaudelta asti, jolloin pääkaupunki oli vielä Yanjing. Luonnehdinnat seuraavassa ovat 1700-luvulla hallinneen keisari Qianlongin:
• Taiye-järvi syysviimassa
• Jadekukkasaari keväällä
• Kultainen terasi laskevan auringon valossa
• Jimenin usvaan kietoutuneet puut
• Länsikukkulat lumisateen jälkeen
• Sateenkaari jadelähteen yllä
• Suuri Suojamuuri Juyongguanin vehreydessä
• Aamuöinen kuunvalo Lugoun sillan yllä.
kari.naskinen@gmail.com
