Lapin sota katsottiin päättyneeksi, kun viimeiset natsisaksalaiset sotilaat olivat postuneet Kilpisjärveltä 27.4.1945. Suomalaisten tietoisuuteen Lapin sodasta ovat jääneet saksalaisten lähtö kostohenkisellä ”poltetun maan taktiikalla”, mikä aiheutti 18 000 rakennuksen tuhoutumisen, lähes kaikkien siltojen romahduttamiset ja vuosia kestäneet jalkaväkimiinojen raivaukset. Paljon vähemmälle huomiolle ainakin meillä täällä etelässä jäi se valtava operaatio, joka piti järjestää lappilaisten evakuoimiseksi pois sota-alueelta. Evakuoinnin piiriin tuli runsaat 100 000 ihmistä eli 75 prosenttia Lapin läänin siviiliväestöstä. Etelässä puheenaiheena ja ongelmana olivat kuitenkin Karjalan alueen 400 000 evakon siirtäminen ja asuttaminen.
Jatkosota loppui Suomen ja Neuvostoliiton aseleposopimukseen 4.9.1944, minkä jälkeen saksalaiset poistuivat vapaaehtoisesti Etelä-Suomesta parin viikon aikana. Pohjois-Suomessa tilanne kuitenkin kiristyi. Neuvostoliitto motkotti Suomelle saksalaisten pysymisestä pohjoisessa, salaisia neuvotteluja saksalaisten kanssa käytiinkin, mutta kun mikään ei auttanut, alkoi Lapin sota 1.10.1944. Silloin kenraalimajuri Aaro Pajarin 3. divisioona aloitti hyökkäyksen ja ensimmäisenä teki everstiluutnantti Wolf Halstin rykmentti maihinnousun Tornioon.
Tilanteen vaarallisuus oli tajuttu jo syyskuun puolella ja 6.9.1944 annettiin koko Lappia ja Oulun läänin itäisiä kuntia koskenut koko siviiliväestön evakuointikäsky. Se toteutettiin rivakasti vain muutamassa viikossa. Paljon siirtyi ihmisiä alemmas Pohjanmaalle ja Ruotsi suostui ottamaan vastaan 56 000 evakkoa.
Esimerkiksi Rovaniemen kauppalan väkiluku oli evakuoinnin alkaessa 8233 ja maalaiskunnan 16 230. Näistä asukkaista yhteensä 20 000 siirtyi Ruotsiin ja 4000 muualle Suomeen.
Raskaalla evakkotaipaleella menehtyi yhteensä 516 ihmistä. Lapin läänin karjasta menetettiin yli kolmannes, 25 000 päätä, ja saman verran hävisi poroja.
Paluu kotikonnuille alkoi varsinaisesti huhtikuussa 1945 ja viimeiset palasivat vuoden 1947 loppuun mennessä. Valtaosa Lapin evakoista tuli takaisin.
Koneen säätiön rahoituksella toteutettiin pari vuotta sitten hanke, jossa tutkittiin, millaisia syitä on siihen, että Lapin sota on jäänyt kansallisessa tietoisuudessa katvealueelle. Keskeinen syy on, että Lappi on siellä kaukana, se on vain Etelä-Suomen ”resurssialue” ja tietenkin myös vähäväkisempi kuin etelä. Mitä Lapissa tapahtuu, jää vain muistin marginaaliin.
Syyt ovat olleet myös inhimillisiä. Lapin sodan alkaessa sotavuosia oli takana viisi, sotaväsymys painoi ja ihmiset toivoivat jo paluuta normaaliin. Lisäksi Lapin sotaan liittyi toisen maailmansodan hankalan historian kerroksia, erityisesti liittyen saksalaismiehitykseen ja siihen, miten aseveljistä tulikin vihollisia – parempi unohtaa.
ROSA LIKSOM
Vuonna 2021 tämä evakkovaellus sai suurta huomiota, kun ilmestyi Rosa Liksomin romaani Väylä pienen kylän 14-vuotiaasta tytöstä, joka kotitilan lehmien kanssa matkasi turvaan Ruotsiin yli Tornionjoen. Finlandia-palkintoehdokkaista lukijat valitsivat Väylän Finlandia-suosikikseen.
”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä. Minun miehleen ilmesty ajatus, että vanha maailma on menossa maihleen, ja mahassa alko pulputtahmaan huomispäivän kauhut. Sain rauhotettua itteni ko aattelin, että aika muuttuu niinko kaikki muuki, liukenee, hajjaantuu, rappautuu muuksi ja siittä lähtee syntyhmään ja kasuahmaan jotaki uutta.” sanoo tyttö.
Nyt Väylästä dramatisoitu näytelmä kiertää kolmen teatterin yhteistyönä: Teatteri Jurkka, Lahden kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri. Ensimmäinen teatteriesitys Väylästä oli kuitenkin jo ennen näitä Kemin teatterissa syksyllä 2024, kun Lapin sodan alkamisesta oli kulunut 80 vuotta. Kemissä roolihenkilöitä oli muutamia, mutta nyt Lahdessa menevä yhteistyöesitys on monologi. Sen esittää KOM-teatterista sekä Tampereen Pohjantähdestä ja Sormusten herran tarusta tuttu Ella Mettänen. Tämän vuoden alussa hän aloitti Tampereella näyttelijäntaiteen yliopistonlehtorina.
Niin kirjassa kuin näytelmässä puhutaan paljon Tornionjokilaakson murteella, jonka Rosa Liksom hyvin hallitsee synnyttyään ja kasvettuaan juuri sillä seudulla Ylitorniolla.
LUTEITA, TÄITÄ
Voi tuosta 80 vuoden takaisesta tilanteesta siirtyä tähänkin päivään. Miten Suomen rajalla suhtauduttaisiin, jos ukrainalaisia naisia nyt tulisi lehmien kanssa hakemaan turvapaikkaa? Otettaisiinko nikottelematta vastaan kuten otti silloin Ruotsi suomalaiset? Ruotsissa vain tutkittiin, ettei mukana tullut luteita, täitä, tuperkkelia, saksalaista kuppaa, utaretulehdusta eikä suu- ja sorkkatautia; kurkkumätääkin oli Suomessa esiintynyt runsaasti 1943-44.
kari.naskinen@gmail.com
