Kun olin puoli tuntia katsonut Lahden kaupunginteatterin näytelmää Loistava ystäväni, jouduin lähtemään kotiin, koska en saanut näyttelijöiden puheesta selvää. Puheilmaisu oli niin suttuista, että edes sähköinen äänentoisto ei auttanut. Osasyy on tietenkin ohjaaja Anna-Elina Lyytikäisen, joka on pannut näyttelijät mekastamaan yli taitojen. Eikä minulla ole kuulossa mitään vikaa, kuten viimeksi ajokorttilääkärin testissä todettiin.
Harmillista. Ei vaan suututtavaa. Muutama vuosi sitten katsoin televisiosta samasta romaanista tehdyn 30-jaksoisen italialaisen sarjaelokuvan, joka oli erinomainen. Edes muistissa olevan juonen tietäminen ei silti nyt paljon auttanut. Lahden teatterin isolla Juhani-näyttämöllä kaiken lisäksi akustiikka oli huono johtuen ehkä niukan lavastuksen jättämästä avarasta tilasta, jossa kaikui.
Ei tämä kuitenkaan mikään tavaton tilanne enää ole. Nykyisin on niin, että varsinkin nuorten puhenopeus on kasvanut, mistä johtuen sanoja sanotaan peräkkäin ikään kuin monen sanan yhdyssanoina. - ”Mäkumeen ja sitsetuleesiihensanooetälämee..” ja tämä kaikki aikuisten puhetta nopeammin. Omien lastenlasteni kanssa jutellessani joudunkin välillä pyytämään, että sanopas uudestaan, kun en ymmärtänyt. Koulutettujen näyttelijöiden puheen ei olettaisi olevan samanlaista muminaa.
Näytelmien osalta tämä ongelma ei ilmeisesti ratkea muuten kuin varustamalla teatterit tekstityslaitteilla.
kari.naskinen@gmail.com
