tiistai 30. syyskuuta 2025

生き甲斐


Ikigai on japanilainen käsite, joka
tarkoittaa onnellisuutta tuottavia elementtejä ihmisen elämässä. Ikigain löytäminen liittyy tasapainoiseen ja merkitykselliseen elämään, toisille se voi olla ura, toisille harrastus, perhe tai pienet päivittäiset ilot. Okinawan saarella, joka tunnetaan pitkäikäisistä asukkaistaan, ikigain uskotaan olevan syy terveeseen ja onnelliseen elämään. Wim Wendersin Japanissa tekemässä elokuvassa Perfect Days (2023) yksin asuva mies Hirayama on löytänyt täydellisen ikigain. Hän työskentelee Tokion julkisten käymälöiden siivoojana, kuuntelee c-kaseteilta musiikkia yhtenä suosikkinaan Lou Reedin Perfect Day, ottaa ruokatunneilla kuvia puiston puista pienellä taskukamerallaan, kasvattaa kotona luonnosta keräämiään taimia ja lukee. Hirayama on onnellinen.

Elokuva on kunnianosoitus
Yasujiro Ozulle, jonka viimeisessä elokuvassa Syksyisessä iltapäivässä (1962) päähenkilö on Shuhei Hirayama. Viimeisessä kohtauksessa Hirayama tulee baarista kotiin, on humalassa ja laulaa; viimeiseksi sanaksi elokuvassa mies sanoo: ”Yksinkö?” Myös Wendersin elokuvan Hirayama ottaa välillä yhden naukun, tulee kotiin ja lukee William Faulknerin Villipalmuja (1939), jossa aiheena on yksinäisyydestä, rutiineista ja hiljaisen elämän hyväksynnästä. Kirjoja Hirayama käy ostamassa pienen kirjakaupan alennushyllystä, josta löytyy myös Patricia Highsmithin Eleven (1970); tuttu kirja myös Wendersille, joka teki Highsmithin Tom Ripley -romaanista elokuvan Amerikkalainen ystävä (1977).

Tärkein on kuitenkin Yasujiro Ozun perintö. Kun Wenders vieraili Sodankylässä 1998, esitti Peter von Bagh myös Wendersille tutun kysymyksensä siitä, minkä elokuvan tämä ottaisi mukaan autiolle saarelle. Wenders vastasi: ”Pisimmän tuntemani elokuvan… Oikeastaan Ozun 50 elokuvaa ovat kuin yhtä ainoaa elokuvaa. Olen nähnyt ne kaikki monta kertaa, mutta vieläkin ne menevät minulta sekaisin, koska ne kaikki kertovat samaa tarinaa.”

Perfect Days on tätä samaa jatkumoa. Hiljainen, kaunis elokuva, jota katsoisi pitempäänkin kuin sen kaksi tuntia. Hirayaman elämä on tasapainoista, Hirayama on itsensä kanssa täydellisessä tasapainossa omassa rauhalisuudessaan, mutta ei kuitenkaan eristäytyneenä. Lähibaarissa hän tapaa tuttuja, samoin itsepalvelupesulassa ja kylpylässä, jossa käy pesulla aina työpäivän jälkeen. Risririitoja ei ole, joskin Hirayama joka aamu pienellä Daihatsu-pakettiautolla työalueelleen ajaessaan katsoo ihmetellen ylös Tokion yli 600 metriä korkeaan Sukaitsuri-televisiotorniin – itsellään hänellä ei televisiota ole.

Kauneus on osa Hirayaman ikigaita. Hirayaman ottamat mustavalkoiset kuvat puiston puista ja niiden lehvästön yläpuolella olevista pilvistä Wenders muokkaa myös omaksi kuvataiteekseen tehden niistä elävää kuvaa, joihin liittää esimerkiksi modernin arkkitehtuurin ja ajoradoilla olevien suoraviivaisten maalausten minimalistista estetiikkaa.

Kuvaajana Wendersillä oli Franz Lustig, joka oli tullut tehtävään Wendersin vanhemman kuvaajan Robby Müllerin kuoltua 2018. Myös Müller oli Sodankylässä, jossa kertoi Wendersin vähäeleisestä, intiimein sävyin tapahtuvasta kerronnasta - ”pitää vain antaa tunteiden näyttää tietä.” Tästä tuntuu olevan kysymys myös Perfect Dayssa.

Elokuvan kuvasuhde on vanhanaikainen 4:3. Nostalgiaa ja vanhemman, paremman ajan kaipuuta? Nostalgia liittyy c-kaseteista alkaen analogiseen teknologiaan, joka on digiteknologiaa aidompaa. Analogiassa ollaan tekemisissä todellisten asioiden kanssa, digitaalisessa vain kuviteltujen. Hirayaman rannekellossakin on viisarit, eikä digitaalisia numeroita. Internettiä hän ei luultavasti koskaan ole vilkaissut, ja yhdessä keskustelussa hän luulee, että Spotify on musiikkikauppa jollakin kadulla.


Pieni ristiriidanpoikanenkin tulee lopussa, kun Hirayman siskontytär Niko ilmestyy yllättäen hänen ovelleen. Kotona on tullut jotain riitaa äidin kanssa ja enon luota löytyy nyt turvapaikka. Ei Hirayama
itse mitään ristiriitaa tai ongelmaa kehitä, vaan asiat hoituvat luontevasti, mutta kun Nikon äiti tulee kuljettajan ajamalla limusiinilla hakemaan tyttöä, kohdataan kuilu: ”Onko totta, että sinä oikeasti siivoat vessoja”, kysyy äiti. Hän ei voi ymmärtää, että onnea on muutakin kuin rahalla ostettuna. Pääasia kuitenkin, että Hiryamalla kaikki on hyvin. Koska näin on, ei elokuvakaan ole kriittinen mihinkään suuntaan yhteiskunnassa eikä maailmassa. Tärkeintä on vain ikigai 生き甲斐. Yksi jäi kuitenkin auki: mikä on Hiryaman terveystilanne, pitääkö olla huolissaan verenpaineesta tai kolesterolista tms.?

Hirayaman roolissa
Koji Yakusho on täydellinen malli ikigaille. Cannesin festivaaleilla hänet palkittiin parhaasta miespääosasta, ja muitakin palkintoja hän ja elokuva ovat saaneet runsaasti, ei kuitenkaan Oscareita, vaikka elokuva Japanin edustajana kilpailussa olikin.

kari.naskinen@gmail.com