maanantai 3. huhtikuuta 2023

Vanhat ja uuvet virvottiin neljäks vuueks


Eilen virvottiin sekä vanhat että uudet hommiinsa neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Jotkut tulevat ansaitsemaan vitsaa, jotkut palkitaan hyvillä vakansseilla.

Virpomispäivänä Yleisradio tarjosi iltaa odottaville äänestäjille sellaista luksuspalvelua, joka tästä eteenpäin on vaarassa. Ensin tuli
Jean-Luc Godardin elokuva Kiinatar, jossa ihmeteltiin, miksi armeijaan pääsee ilmaiseksi, mutta konsertteihin ja teattereihin pitää maksaa; heti sen jälkeen alkoi Händelin ooppera Semele, ja tämä laji edustaa sitä luksustarjoilua, että kun käy Kansallisoopperassa, saa joka kerta subventiona veronpalautusta 200 euroa/pääsylippu.

Arkisemmalta kakkoskanavalta tuli perussuomalainen hiihtokilpailu, jossa kilpailijat
lähtivät matkaan vuorotellen, hiihtivät 50 km ja maalissa vertailtiin aikoja. Näin siksi, että Suomen perushiihtoliitto vastustaa kansainvälisesti valta-asemaan nousseita yhteislähtökilpailuja.

Vaalituloksesta johtuen hiihto voi jatkua samanlaisena, mutta kulttuuripuolella ehkä tapahtuu muutos, jos hallituksen peruspohjasta tulee siniruskea. Silloin kulttuurin luksuspalvelut vaihdetaan television Sohvaperunoihin.


Tänä iltana Yle jo valmistautuu uuteen aikaan: Tv 2:lta tulee illalla klo 22 ohjelma, jossa kerrotaan tekoälyn auttavan ihmisiä luomaan aidoilta vaikuttavia alastonkuvia ja pornovideoita haluamistaan henkilöistä. Nyt vain miettimään, kenestä ensimmäiseksi, Sanna Marinista, Annika Saarikosta, Li Anderssonista vai Maria Ohisalosta? Miesten osalta pitää kysyä asiantuntijoilta.

Ehkä Sari Essayahin voi myös ottaa tarkasteluun vaikkapa sillä perusteella, että kristillisten puolue sanoi vaalimainonnassaaan, että vain he perustavat toimintansa järjen ääneen. Tämä tietysti ihmetyttää, koska kristilliset nimenomaan on puolue, joka todellisuudessa ainoana pitää politiikkansa pohjana järjenvastaista satua.

Naiset
joka tapauksessa ovat nykyisin pinnalla politiikassa. Ei ollut ennen näin, kuten Oxfordin yliopistossa taiteen professorina 1800-luvulla toiminut John Ruskin kirjoitti: ”Naisen järki ei sovellu kekseliäisyyteen eikä luovuuteen, vaan suloiseen järjestelyyn. - - - Kodin hengettärenä naisen ei koskaan pidä asettua miehen yläpuolelle, vaan pysyä aina horjumatta tämän rinnalla.”

Englannissa naiset saivat äänioikeuden 1928, Ranskassa 1944. Niin iso muutos on aivan viime
aikoinakin tapahtunut, että eilen MotoGP-kilpailujen lähtöruudukossa ei kaikkien ajajien vierelle ollut saatu kaunista tyttöä pitämään sateenvarjoa, vaan muutamien kuskien vierellä oli tässä tehtävässä joku rasvakäpäläinen mekaanikko.


MotoGP:n lisäksi katsoin eilen Urheiluruudun, jossa taas oli paljon salibändiä. Se on kumma laji, jota olen Urheiluruudusta nähnyt varmaan jo yli kymmenen vuotta. Ei vaikuta normaalilta palloilu-urheilulta, kun se on vain sellaista sohlaamista ja näpertelyä.

Sekin meillä kotona eilen havaittiin, että vaalit vaikuttivat myös virpomiseen. Kun lastenlapset pääsivät nyt ensimmäisen kerran äänestämään, he olivat jättäneet virpomisen pois Palmusunnuntain ohjelmasta. Hyvä puoli tästä oli toisaalta, että virpojille varatut karkit jäivät meille.

kari.naskinen@gmail.com