perjantai 21. helmikuuta 2020

Kaupunginjohtaja Timonen vähät välittää kaupunkilaisten mielipiteestä

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen on leimautunut Lahti Energia Oy:n myymisen ajajaksi, joka osittain tai kokonaan. Törkeällä tavalla tämä paljastui tammikuussa, kun hän kaupunginvaltuutetuille järjestetyssä tiedostustilaisuudessa selvästi pimitti tietoa.

Eilen Timonen oli Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön kuultavana. Kun Timoselta kysyttiin, onko hän käynyt vaikkapa markkinoilla kyselemässä lahtelaisten mielipidettä en
ergiayhtiön pilkkomiseen, vastasi Timonen, ettei hän tarvitse kaupunkilaisten mielipidettä, koska hän ajaa vain omistajan etua. Lahti Energian omistaja on Lahden kaupunki eli me lahtelaiset. Tätä ei Helsingistä tänne piipahtanut Timonen ymmärrä.

Olen keskustellut tässä asiasta muiden lahtelaisten kanssa keilahallissa, tennishallissa, Citymarketissa, eilen viimeksi Aleksin pubissa ja tietenkin siellä kuukausimarkkinoilla torilla. Vaikka ei siinä paljon keskusteltavaa edes ole, sillä lahtelaisten veronmaksajien ja äänestäjien kanta on yksiselitteisen selvä: energiayhtiöstä ei myydä viipalettakaan.

Timo
nen sen sijaan piiloutuu ns. omistajaohjauksen taakse. Hän ottaa ohjeet kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostolta, jonka epädemokraattisesta olemuksesta kirjoittaa kaupunginvaltuutettu, varatuomari Jorma Ratia (Kok) tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa. Jaoston jäsenet ovat puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihreä), Alettin Basboga (SDP), Pekka Komu (SDP), Toni Putula (Kok) ja Jenna Koskelo (Kesk).

Ratia ihmettelee, että energia-alan kaiken tietäväksi asiantuntijaksi heittäytynyt Mäntylä ei esimerkiksi Ratian ollessa LE Oy:n hallituksen puheenjohtajana ollut kertaakaan häneen yhteydessä. Sen sijaan Mäntylä on yhteydessä Timoseen, jonka kanssa hän nyt yrittää tuhota Lahti Energia Oy:n.

Mäntylä – Timonen perustelee Lahti Energian pilkkomista sillä, että on riski pitää ”munat samassa korissa”.
Siis että jos energia-alaa kohtaisi jokin katastrofaalinen huononnus, niin kaupunki yksin ei joutuisi kuseen, vaan vahinkoja olisivat muutkin jakamassa. Mikähän sellainen muutos olisi?

Suomen johtavan energia-alan julkaisun, Energiateollisuus ry:n Energiauutisten pääkirjoituksessa sanotaan, että sähköä tarvitaan lisää, ja paljon: ”Kun varovastikin ynnäillään, saadaan isoja lukuja. Sähkönkäyttö saattaa jopa kaksinkertaistua parinkymmenen vuoden kuluessa.” (Energiauutiset 1/2020)

Näkymät en
ergia-alalla ovat siis selvästi kasvuvoittoiset. Mäntylä ja Timonen eivät ainakaan toistaiseksi ole tuoneet esille päinvastaista tutkimustietoa.

SEURAAVAKSI JÄÄHALLI

Tuore omistajaohjaukseen liittyvä pienempi asia on, että Lahden kaupunki siirtää Lahden jäähalli Oy:n osakkeensa Spatium Oy:lle. Näillä osakkeilla on enemmistö äänivallasta, joten Spatiumista tulee määrääjä Lahden jäähallissa. Spatium on kaupungin omistama kiinteistöyhtiö.

Spatium on näitä kummallisia tapauksia. Sen hallituksen jäsenet ovat jonkinlaisia c-sarjan pikkupoliitikkoja. Kun katsoin hallituksen nimilistaa, ei edes nimiltä tuttuja ole muut kuin varavaltuutettu
Marko Varjonen (Kok) jotenkin. Kaupungin tarkastuslautakunnankin mielestä hallitus on mitätön, toimitusjohtaja Jouni Kanervon vietävissä.

Pari vuotta sitten Kanervolle lahjoitettiin 31 000 euron bonuspalkkio. Menettely sai jyrkän tuomion tarkastuslautakunnalta, jonka mukaan näin iso tulospalkkio osoitti, että omistajaohjaus oli pettänyt pahasti. Tarkastuslautakunta piti tapahtunutta ilmiselvänä väärinkäytöksenä, jo
ka voidaan tulkita myös kaupungin sisäiseksi, rakenteelliseksi korruptioksi. Kun Spatiumin hallituksen jäsen Lasse Koskinen (Ps) kritisoi Kanervon isoja bonuksia, hänet erotettiin hallituksesta ”luottamuspulan” takia.

Nyt Mäntylän, Kanervon, Varjosen lonkerot saavat jäähallin
otteeseensa. Kun seuraavien kunnallisvaalien jälkeen tehtävät kuitenkin menevät uusiksi, niin Timonen voitaisiin siirtää kaupungintalolta jääkoneen ajajaksi?

kari.naskinen@gmail.com