torstai 19. syyskuuta 2019

”Latvialainen” autoharvinaisuus

Riian moottorimuseossa on esillä vuonna 1903 valmistettu auto Krastin. Konepellin päällä on Latvian lippu, mutta ei auto silti kovin latvialainen ole. Sen valmistaja oli Clevelandissa (USA) toiminut Krastin Automobile Manufacturing Company, jonka perusti ja omisti Latviasta siirtolaisena Amerikkaan saapunut August Krastins (1859 - 1942). Cleveland oli merkittävä paikka autoteollisuuden varhaisvuosina, siellä toimi 1900-luvun alussa yli 80 autonvalmistajaa, joten myös Krastins asiasta innostuneena aloitti siellä toiminnan.

Autojen valmistamisen Krastins sai käyntiin 1902. Hän ilmoitti, että tuotanto tulisi käsittämään seitsemän autoa viikossa, mutta tavoite oli varsinkin siellä Yhdysvaltojen koillisosassa ylimitoitettu. Eikä kauppakaan käynyt: ensimmäisen vuoden aikana Krastins sai myydyksi vain neljä autoa. Sitten koko touhu loppui pienen tehdasrakennuksen tulipaloon, ja kun vakuutuksia ei ollut, teki yhtiö konkurssin.


Jäljelle ei autoja jäänyt – paitsi että yksi pahoin ränsistynyt Krastin löytyi Nebraskasta vuonna 2012. Latvian antiikkiautoharrastajien
klubi sai sen tuoduksi Riikaan, jossa se kunnostettiin ja on nyt esillä museossa. Autossa on kaksisylinterinen kolmen litran vesijäähdytteinen moottori (10 hv). Vuonna 1917 autosta julkaistiin Latviassa postimerkki.



Latviassa on kyllä aikoinaan autoja tehty. Ensimmäinen kerta oli 1909-23, jolloin siellä valmistettiin Russo-Baltic-autoja. Vuosina 1936-40 tehtiin Ford-Vairogs-merkkisiä autoja, jotka olivat lisenssillä valmistetut Prefectit (GB), Taunukset (D) ja Ford V8:t (USA). Sotien jälkeen Neuvostoliiton UAZ:llä oli Latviassa Rigas Autobusu Fabrika (RAF), jonka tuotanto-ohjelmaan kuului mm. linja-autoja ja pikkubusseja; nyt on epävirallinen tieto, että RAF:n entisissä tehdastiloissa alkaisi ensi vuonna sähköbussien tuotanto.

Kun Rigas Motormuzejssa on muutenkin mielenkiintoista nähtävää, panen tähän vielä muutaman kuvan:

Wanderer (1935)
Steyr Sport Cambio (1939)
Trabant P 50 (1960)
Jalta (1962 ja 1969)
Pobeda (1951) ja Volga (1963)
ZIL 112 S (1963)
BMW typ DA 4 (1931)

kari.naskinen@gmail.com