EU:n asema suurvaltapolitiikassa on vaikea, koska se ei ole valtio

”Arvopohjainen ulkopolitiikka on tullut tiensä päähän”, kirjoittaa suurlähettiläs Heikki Talvitie Suomen geopoliittisen seuran blogissa (21.9.2019). USA, Kiina ja Venäjä ovat selvästi hylänneet arvopohjaisen ulkopolitiikan, ja nyt ulkopoliittisen toiminnan pohjana on vain valtion etu, niin kuin kukin valtio sen määrittelee. EU:n valtioiden osalta tämä kehitys on sikäli hankala, että EU ei ole valtio. EU:lla ei ole yhtä puhelinnumeroa, johon Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän johtajat voisivat soittaa.

Saksa oli Euroopan veturi, se ikään kuin edusti EU:ta, mutta kaksi asiaa mursi sen johtajuuden, kuten Talvitie sanoo:

1. Länsivaltojen interventio Libyaan epäonnistui täysin. Ajatusvirhe oli kuvitelmassa, että kun diktaattori syöstään vallasta, niin oppositio olisi demokraattinen, kunnioittaisi ihmisoikeuksia ja haluaisi oikeusvaltiota. Muammar Gaddafin tappaminen kuitenkin loi Libyaan useiden pikku-Gaddafien viidakon ja avasi valtavan tien pakolaisvirroille tulla Välimeren yli Eurooppaan. Tämän virran edessä EU taipui perinteisiksi valtioiksi ja rajoiksi, ja kaiken kukkuraksi Saksa kärsi melkein vuoden holtittomasta ja kontrolloimattomasta turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta kriisistä. Liittokansleri Angela Merkel ja Saksa putosivat jalustaltaan.

2. Saksan heikkenemiseen vaikutti sotilaallisten elementtien tulo Ukrainan kriisiin. Saksan valta-asema Euroopassa on ollut poliittinen ja taloudellinen, joten sotilaallisten seikkojen korostuminen kriisien hoitamisessa siirsi Saksan keskiöstä sivulle. Saksa ei ole viime aikoina ollut sotilaallinen mahti.

EU:ssa SUOMI ON
TUOMARI, EI LÄÄKÄRI

EU:lla on ajateltu olevan yhteinen arvomaailma, mutta Talvitien mielestä tämäkin asia on viimeistään nyt ajateltava uusiksi:

”Suomi on EU:n puheenjohtajakaudellaan nostanut tikunnenään Visegrad-maat ja Etelä-Euroopan. Jos yhteisiä arvoja ei noudateta, etuisuuksia karsitaan ja pakotteet tuodaan EU:n sisälle. Jos demokratia ja ihmisoikeudet ovat varsin tulkinnanvaraisia suureita, niin oikeusvaltioperiaatteita tai niiden puuttumista voidaan mitata tarkemmilla säännöstöillä. Tämä käytäntö on viety EU:n sisällä Puolaan ja nyt myös Unkariin kuulemismenettelyn avulla.”

”Kun Suomi on profiloitunut jo aikaisemmin kovien otteiden maana Kreikan kriisissä ja nyt oikeusvaltiokäytäntöjen tuomisessa puheenjohtajamaan eikä pelkästään komission politiikkana kuulemismenettelyyn, voidaan sanoa, että tämä politiikka on ollut eräin osin vaikuttamassa siihen, että suomalaisia päteviäkään kandidaatteja ei ole nimitetty EU:n keskeisiin virkoihin. Suomi on EU:ssa tuomarin eikä siis lääkärin roolissa.”

PAKKOPAITA OMIA
VASTAAN EI HYÖDYTÄ

”Kun Saksa 1999 oli vaihtamassa pääkaupunkiaan Bonnista Berliiniin, otettiin Puola, Tshekki ja Unkari kiireen vilkkaa Naton jäseniksi - Berliinin piti saada turvavyöhyke. Kun näistä maista sitten tuli EU:n jäseniä, on niitä palkittu runsailla etuisuuksilla yhteisiä resursseja käytettäessä. Nämä maat ovat kuitenkin taustaltaan olleet järjestelmissä, jotka eivät ole olleet demokraattisia. Varsovan liiton hajottua ne alkoivat uuden, itsenäisen tien, jossa EU:lla oli kylläkin ensiarvoisen vakauttava vaikutus. Sittemmin kansalliset edut ovat tulleet näissä maissa etualalle ja ne ovat kapinoineet EU:n taholta tulevaa sanelupolitiikkaa vastaan”, kirjoittaa Talvitie.

”Yksi tie ulospääsyyn lukkiutuneesta tilanteesta olisi, että noiden itäisen Keski-Euroopan maiden geopoliittisen aseman ei annettaisi tuoda niille mitään erityisiä etuja, jolloin pakotteitakaan ei tarvitsisi käyttää. Brexitin kaaoksessa EU ei hyödy mitään pakkopaidan käytöstä omia jäseniään vastaan. Pitkäaikainen koulutus ja pehmeiden eurooppalaisten kulttuuriarvojen esiintuominen edistäisi unionin yhtenäisyyttä enemmän kuin pakko.”

”Neuvostovallan aikana Itä-Euroopan kansandemokratioissa nousi kapinaliikkeitä neuvostosysteemiä vastaan. Unkarin tie vuoden 1956 kriisiin ja siitä selviytyminen ei ollut kapinaa demokratian puolesta, se oli kapinaa itsenäisyyden puolesta. Unkarilaiset halusivat enemmän sananvaltaa siihen, miten he voisivat saada paremmin otetta oman maansa kohtaloon. Kun neuvostounioni vaihtui sitten Euroopan unioniksi, vaa´assa painoi enemmän itsenäisyys kuin demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet. Tärkeintä oli halu tehdä omia päätöksiä omassa kohtalossa. Nyt sitten ollaan tilanteessa, että populistit voivat käyttää tätä itsenäisyyteen liittyvää käyttövoimaa EU:n pakotepolitiikkaa vastaan.”

Mutta mikä sitten olisi Euroopan unionin rooli nyt? Talvitie:

”Euroopan historia on sen valtioiden historiaa ja koettuja ulkoisia paineita. Geopolitiikka on tässä mukana täysillä, vaikka sitä ei EU:n sisällä tunnistetakaan. Voitaisiinhan ajatella, että EU:n rooli rajoitettaisiin vain sen kompetenssin piiriin kuuluviin asioihin ja jätettäisiin unionin jäsenvaltioille itsenäistä liikkumatilaa sinne, missä yhtenäisyyden pakkopaita ei sovellu ja aiheuttaa vain kapinamieltä.”

”Myös EU-maiden etujen yhtenäisyydellä ja niiden korostamisella saataisiin esimerkiksi Münchenin turvallisuuskonferenssista jälleen turvallisuutta lisäävä elementti kansojen keskinäiseen yhteiseloon. Mutta se edellyttää valtiointressien tärkeyden myöntämistä myös EU-alueella.”

kari.naskinen@gmail.com