perjantai 15. maaliskuuta 2019

Viipurin vanha keskusta säilynyt hyvin jääkaapissa

Fingerporin yhdessä sarjakuvassa nuori suomalainen arkkitehti harmittelee, ettei pääse suunnittelemaan Viipuria. Mielikuvakuplassaan hän näkee uuden komean Viipurin, jonka keskusta olisi täynnä isoja laatikkomaisia rakennuksia. Piirroksen heijasti seinälle Viipurin perintö -seminaarissa Lahdessa tekniikan tohtori, arkkitehti Petri Neuvonen, joka muutama vuosi sitten väitteli tohtoriksi Viipurin vanhankaupungin rakennuksista, puistoista ja kuvapatsaista.

Neuvonen sanoi, että jos Suomi ei olisi menettänyt Viipuria, sen ulkoasu olisi nyt kovin toisenlainen kuin se on nyt. Laatikoita olisi.

”Viipurin vanha keskusta on säilynyt venäläisessä jääkaapissa hyvin”, sanoi Neuvonen.

Jo 1800-luvun lopulla alkoivat Viipurissa puheet mm. Pyöreän tornin purkamisesta, kun venäläisen sotaväen hallussa ollut Pyöreä torni luovutettiin Viipurin kaupungin omistukseen. Kaupunginhallinnon ensireaktio oli, että rakennus pitää purkaa sen ylläpitokustannuksista eroon pääsemiseksi ja kauppatorin laajentamiseksi.

Muinaisaikaisten muistomerkkien purkamiseen tarvittiin kuitenkin lupa, ja ensimmäiseksi kaupunki tiedusteli asiaa Suomen muinaismuistoyhdistykseltä. Sieltä saatiin 1884 vastaukseksi yksimielinen toivomus, että purkamiseen ei lähdettäisi. Vaatimukset tornin purkamisesta eivät kuitenkaan loppuneet. Esimerkiksi sanomalehti Wiborgsbladetin pääkirjoituksessa 1897 todettiin, että Pyöreän tornin purkaminen muuttaisi kauppatoria edukseen.

Wiipurin Sanomien päätoimittaja
J.A. Lyly
löi löylyä lisää ja ehdotti, että tornin rakennuskiviä voisi käyttää uuden raatihuoneen kivijalaksi tai Salakkalahden täytteeksi. Sen sijaan sanomalehti Wiipurin pakinoitsija Poskeinen oli vahvasti tornin säilyttämisen kannalla.

Kun tornin taakse valmistui Pohjoismaiden osakepankin jyhkeä talo, oltiin joillakin tahoilla sitä mieltä, että Pyöreä torni ja sen silloiset rähjäiset sivurakennukset rumensivat ympäristöään. Vuonna 1900 tornin restaurointi vihdoin uskottiin arkkitehti
Jac. Ahrenbergin
tehtäväksi ja lopullinen päätös tornin suojelemiseksi tehtiin kaupunginvaltuustossa 1908.

Jos vanhakaupunki ei sotien jälkeen olisi jäänyt ”jääkaappiin”, siellä olisi todennäköisesti toteutunut se sama, mitä on tapahtunut suomalaisissa kaupungeissa viime vuosikymmeninä. Neuvonen mainitsi yhtenä esimerkkinä Turun, jossa asekaava-arkkitehtina 1948-60 toimineen
Olavi Laisaaren
aikana purettiin ronskisti vanhaa rakennuskantaa. Laisaari oli toiminut Viipurin asemakaava-arkkitehtina 1937-44, joten kuinkahan olisi Viipurin käynyt, jos Viipuria ei olisi menetetty ja jos Laisaari olisi pysynyt siellä tehtävässään.

Nykyisin vanhakaupunki on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Neuvostoliiton aikana. Vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja uusiakin taloja on rakennettu. Jäljellä on kuitenkin vielä kymmenkunta pahaa sotarauniota. Tuorein ilonaihe on, että vanhimman tuomiokirkon kellotornin muutamia vuosia kestänyt remontti on valmistunut, muutama päivä sitten on tornin ympärillä olleet pressut riisuttu pois.

Lahdessa tänään perjantaina järjestetty seminaari oli arkkitehti
Juha Lankisen muistoseminaari. Lankinen suunnitteli Viipurin pienoismallin, joka on Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa. Hänen isänsä oli viipurilainen arkkitehti Jalmari Lankinen
.

Seminaarin järjestivät Lahden historiallinen museo ja Lahden kartanon ystävät ry.

kari.naskinen@gmail.com