lauantai 19. tammikuuta 2019

Kisapuistoa viedään eteenpäin sokkorahoituksella


Lahden kaupunginhallitus asetti viime vuonna ehdoksi Kisapuiston jalkapallostadionin katsomohankkeen toteuttamiselle, että kustannuksiin saadaan veronmaksajien avuksi 40 prosenttia ulkopuolista rahoitusta. Ei saada, eikä ole varmuutta, saadaanko yhtään. Etelä-Suomen Sanomien on nyt juttu, jonka mukaan mitään sopimuksia ulkopuolisten rahoittajien kanssa ei ole tehty.

Tilanne vaikuttaa samanlaiselta toriparkkihallin kanssa. Kun toriparkin tekemistä valmisteltiin, perusteltiin sen edullisuutta sillä, että kaupunki maksaa siitä vain kolmasosan. Toinen kolmannes tulisi torin ympärillä olevilta kiinteistöyhtiöiltä ja kolmas kolmannes keskustan yrityksiltä. Ei tullut, vaan veronmaksajat kustansivat toriparkin 100-prosenttisesti.

Kisapuiston suhteen ollaan nyt vastaavanlaisessa tilanteessa. Kaupungin toimitilayhtiön Spatium Oy:n hallituksen puheenjohtaja Marko Varjonen sanoo tämän päivän lehdessä, että yksityistä rahoitusta ei ole pystytty tekemään, koska päätös hankkeen aloittamisesta puuttuu.

Menee siis niin, että toiveajattelu ulkopuolisesta rahoituksesta siirtyy. Sitten jos hankepäätös tehdään, hanke myös toteutetaan, mutta ei siihen mitään ulkopuolisia rahoittajia pakottaa voi. Ei voitu toriparkinkaan tapauksessa. Sokkona mennään taas.

Kaiken lisäksi kaupunginhallituksen edellyttämä 40 prosentin yksityisrahoituksesta on näköjään muuttunut 30 prosentiksi. Toriparkissa 66 prosenttia muuttui 0 prosentiksi.

kari.naskinen@gmail.com