Näinä päivinä on lehdissä juttuja Eino
Grönistä, joka torstaina 31.1.2019 täyttää 80 vuotta. Niissä jutuissa
käsitellään tietenkin hänen laulajanuraansa sekä hälyarvoa lisäten
alkoholinkäytön lopettamista yli 40 vuotta sitten ja vaimo Marjatan muistisairautta, jonka takia hän on nykyisin hoitokodissa.
Siispä otan tässä esille Eino Grönin urheilumiehenä. Kuvakin on tätä varten
valittu Paavo Nurmi -kisojen katsomosta muiden tuttujen urheilumiesten kanssa.
Kuten tunnettua, oli porilaisen Eino Grönin päälaji paini. Innostuksen siihen sai aikaan toisen reposaarelaisen Kelpo Gröndahlin hopeamitali Lontoon olympiakisoissa 1948.
”Muistan hyvin, miten me kaikki oltiin rannassa vastassa, kun Kelpoa kuljettanut laiva saapui saarelle. Kelpo Gröndahlilla oli suuri vaikutus meidän poikien painiharrastukseen. Hän oli elävä esimerkki siitä, että meillä kaikilla oli sama mahdollisuus. Ja paini oli helppo laji vanhemmille. Ei tarvittu kuin kumitossut ja verryttelypuku, niin se riitti harrastuksen aloittamiseen”, kertoo Eino Grön elämäkertakirjassaan Minulta Sinulle (Readme, 2017)
Kirjan teki Markku Veijalainen. Tämä on jo toinen kirja Grönistä, ensimmäisen kirjoitti Jarmo Virmavirta: Elämäni laulut (WSOY, 2008). Virmavirta on kova Kokoomuksen mies, mutta Eino Grön on koko ajan ollut vahvasti TUL:n mies. Jo ennen Kelpo Gröndahlin olympiareissua Eino Grön oli liittynyt Reposaaren Kuntoon, jonka jäsen on edelleen. Tosin välillä edusti painimolskilla myös Helsingin Visaa (1962-75) ja toimi TUL:n Suur-Helsingin piirin puheenjohtajanakin kolme vuotta.
Vanhimmat palkintolusikat Eino Grönillä on sarjasta 28 kg. Ensimmäisen piirinmestaruutensa Eikka voitti 14-vuotiaana sarjassa 52 kg. Tai oikeammin hänen lempinimensä oli vielä tuolloin Kekke, kuten hän kertoo: ”Vanhat reposaarelaiset tuntee mut Kekkenä. Kun olin jotain viisivuotias, olin kesällä lasten siirtolassa. Siellä katselin eläinten kuvia kirjasta, jonka nimi oli Keken kesälauluja. Niin ne alko sanoa mua Kekeks.”
Heti ensimmäisten painimenestysten jälkeen Eino Grönistä alettiin Reposaaressa puhua jo varovasti uutena Kelpo Gröndahlina. Laulaminen kuitenkin vei nuorukaisen, joskin myös painiura jatkui vielä melko pitkään. Piirinmestaruuksiakin tuli kolme lisää ja TUL:n mestaruuskilpailuissa hän oli kolmas vuonna 1959 sarjassa 67 kg.
Ehkä kovin saavutus oli DDR:n Klaus-Jürgen Pohlin selättäminen TUL:n liittojuhlilla 1963. Kolme vuotta myöhemmin Pohl voitti EM-kultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa ja osallistui myöhemmin kaksiin olympiakisoihinkin.
”Kyllä mä pidin painista hirveesti, ja urheilusta yleensä, mutta sitten tuli sellainen tunne, että kyllä tässä täytyy tehdä jotain valintaa, ja vaa´assa painoi sitten musiikki enemmän. Musiikki antoi selvästi paremmat tulevaisuudennäkymät ja ymmärsin, että laulamisesta vois tulla ihan elanto ja ammatti.”
Vielä 1962-63 Grön kävi Pajulahden urheiluopistolla liikunnanohjaajankurssin. Kämppäkaverina oli Kyösti Lehtonen, joka Melbournen olympiakisoissa 1956 oli paininut kultaa.
HELSINKIIN JA
PIKKUTAKKI PÄÄLLE
Bändien kanssa Eino Grön oli laulanut jo pitkään ja 1955 tuli voitto teinien yksinlaulukilpailuissa. Sitten tuli voitto myös Toivo Kärjen järjestämissä laulukilpailuissa Porissa 1957 ja siellä Eino Grön myös ensimmäisen kerran tapasi Kärjen. Kun seuraavana vuonna tuli voitto myös vastaavassa kilpailussa Turussa, oli Kärki taas paikalla ja ura alkoi jo selkeytyä.
Ensimmäinen levy ilmestyi 1958. Eino Grön lauloi siinä Kärjen Venäläisen tangon. Se oli ep-levy, jolla esiintyi kolme muutakin uutta laulajaa, Matti Hautamäki, Kauko Kivinen ja Erkki Mäkynen.
Sitten Kärki houkutteli Eikan muuttamaan Helsinkiin. Niin kävi ja Kärjellä oli selvät ohjeet, miten iskelmälaulajan pitää käyttäytyä Helsingissä: ”Osta pikkutakki ja italialaiset kengät, Topi opetti. Se halusi, että olisin sellainen sliipattu tyyppi enkä mikään porilainen painija. No mä muutin Hesaan, ostin pikkutakin ja tungin reposaarelaisen jalkaan italialaisen kengän. Oli ne hyvän näköiset, mutta kyllä ne joka puolelta puristivat.”
Iso asia olivat seuraavaksi häät porilaisen Marjatan kanssa Töölön kirkossa 1962. Virmavirran kirjassa Marjatta sanoo: ”Olen monta kertaa miettinyt, oliko se todella rakkautta ensisilmäyksellä. Ainakin siinä oli jotakin kohtalonomaista. Ajattelen vieläkin kaikkien vuosien jälkeen, että Einon tyyppinen ihminen oli todella tarkoitettu minulle, siksi ihastuin heti kovasti. Ihminen näkee toisessa niitä puolia, joita ei itse pysty toteuttamaan. Niitä tekijöitä, joita itsessä ei ole, lopulta rakastaa. Ja niistä syntyy tunne, että tarvitsee toinen toistaan.
Veijalaisen kirjassa on paljon kuvia. Yhdessä niistä Eikka pelaa tennistä TUL:n tennismestaruuskilpailuissa 1980-luvulla. Aina ”Tullin” mies. Nykyajan urheiluharrastuksista ykkönen on golf. Aikoinaan Reposaaren Kunnossa hän pelasi 1950-luvulla myös jalkapalloa.
Nyt on edessä 80-vuotisjuhlakiertue, joka alkaa 22.2. Turun Logomossa. Sen jälkeen ovat vuorossa Tapiolan kulttuurikeskus, Helsingin Kulttuuritalo, Porin Promenadesali, Tampere-talo, Lahden Sibeliustalo, Stockholms Konserhuset ja Oulun Madetojasali. Vierailevana solistina on saman ikäinen Pirkko Mannola.
TANGOKUNINKAAT
Uudemman kirjan mukana on levy, jolle Grön on valinnut 20 laulua. Levyllä on myös kolme sellaista laulua, joita hän ei aikaisemmin ole levyttänyt. Ne on saatu talteen Mainos-Tv:n arkistoista:
”Rakastunut nainen” duettona Liisa Tuomen kanssa. Sen esittivät Marlon Brando ja Jean Simmons elokuvassa Enkeleitä Broadwaylla (1955).
”Kun kesän näät”, viime viikolla kuolleen Michel Legrandin teemamusiikki elokuvasta Kesä 42 (1971).
”Tangokuninkaat”, ketjulaulu yhdessä Reijo Taipaleen kanssa.
Lisäksi levyllä on harvinaisuutena reposaarelaisen Anne Sandbergin sävellys ”Kohtalon kitara”.
Vuonna 1986 Eino Grön voitti Elvis ry:n järjestämän laulelmakilpailun Finlandia-talossa Juha Vainion kappaleella ”Loppuelämäni ensimmäinen päivä”. Laulaakohan Kekke sen 80-vuotiskonserteissaan:
Tänään loppuelämäni ensimmäinen päivä on
ja vietän sen paremmin kuin eilisen,
käyn mä torilla ja kukkasilla täytän maljakon
kuljen suoraan ketään pelkää enää en.
kari.naskinen@gmail.com
Kuten tunnettua, oli porilaisen Eino Grönin päälaji paini. Innostuksen siihen sai aikaan toisen reposaarelaisen Kelpo Gröndahlin hopeamitali Lontoon olympiakisoissa 1948.
”Muistan hyvin, miten me kaikki oltiin rannassa vastassa, kun Kelpoa kuljettanut laiva saapui saarelle. Kelpo Gröndahlilla oli suuri vaikutus meidän poikien painiharrastukseen. Hän oli elävä esimerkki siitä, että meillä kaikilla oli sama mahdollisuus. Ja paini oli helppo laji vanhemmille. Ei tarvittu kuin kumitossut ja verryttelypuku, niin se riitti harrastuksen aloittamiseen”, kertoo Eino Grön elämäkertakirjassaan Minulta Sinulle (Readme, 2017)
Kirjan teki Markku Veijalainen. Tämä on jo toinen kirja Grönistä, ensimmäisen kirjoitti Jarmo Virmavirta: Elämäni laulut (WSOY, 2008). Virmavirta on kova Kokoomuksen mies, mutta Eino Grön on koko ajan ollut vahvasti TUL:n mies. Jo ennen Kelpo Gröndahlin olympiareissua Eino Grön oli liittynyt Reposaaren Kuntoon, jonka jäsen on edelleen. Tosin välillä edusti painimolskilla myös Helsingin Visaa (1962-75) ja toimi TUL:n Suur-Helsingin piirin puheenjohtajanakin kolme vuotta.
Vanhimmat palkintolusikat Eino Grönillä on sarjasta 28 kg. Ensimmäisen piirinmestaruutensa Eikka voitti 14-vuotiaana sarjassa 52 kg. Tai oikeammin hänen lempinimensä oli vielä tuolloin Kekke, kuten hän kertoo: ”Vanhat reposaarelaiset tuntee mut Kekkenä. Kun olin jotain viisivuotias, olin kesällä lasten siirtolassa. Siellä katselin eläinten kuvia kirjasta, jonka nimi oli Keken kesälauluja. Niin ne alko sanoa mua Kekeks.”
Heti ensimmäisten painimenestysten jälkeen Eino Grönistä alettiin Reposaaressa puhua jo varovasti uutena Kelpo Gröndahlina. Laulaminen kuitenkin vei nuorukaisen, joskin myös painiura jatkui vielä melko pitkään. Piirinmestaruuksiakin tuli kolme lisää ja TUL:n mestaruuskilpailuissa hän oli kolmas vuonna 1959 sarjassa 67 kg.
Ehkä kovin saavutus oli DDR:n Klaus-Jürgen Pohlin selättäminen TUL:n liittojuhlilla 1963. Kolme vuotta myöhemmin Pohl voitti EM-kultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa ja osallistui myöhemmin kaksiin olympiakisoihinkin.
”Kyllä mä pidin painista hirveesti, ja urheilusta yleensä, mutta sitten tuli sellainen tunne, että kyllä tässä täytyy tehdä jotain valintaa, ja vaa´assa painoi sitten musiikki enemmän. Musiikki antoi selvästi paremmat tulevaisuudennäkymät ja ymmärsin, että laulamisesta vois tulla ihan elanto ja ammatti.”
Vielä 1962-63 Grön kävi Pajulahden urheiluopistolla liikunnanohjaajankurssin. Kämppäkaverina oli Kyösti Lehtonen, joka Melbournen olympiakisoissa 1956 oli paininut kultaa.
HELSINKIIN JA
PIKKUTAKKI PÄÄLLE
Bändien kanssa Eino Grön oli laulanut jo pitkään ja 1955 tuli voitto teinien yksinlaulukilpailuissa. Sitten tuli voitto myös Toivo Kärjen järjestämissä laulukilpailuissa Porissa 1957 ja siellä Eino Grön myös ensimmäisen kerran tapasi Kärjen. Kun seuraavana vuonna tuli voitto myös vastaavassa kilpailussa Turussa, oli Kärki taas paikalla ja ura alkoi jo selkeytyä.
Ensimmäinen levy ilmestyi 1958. Eino Grön lauloi siinä Kärjen Venäläisen tangon. Se oli ep-levy, jolla esiintyi kolme muutakin uutta laulajaa, Matti Hautamäki, Kauko Kivinen ja Erkki Mäkynen.
Sitten Kärki houkutteli Eikan muuttamaan Helsinkiin. Niin kävi ja Kärjellä oli selvät ohjeet, miten iskelmälaulajan pitää käyttäytyä Helsingissä: ”Osta pikkutakki ja italialaiset kengät, Topi opetti. Se halusi, että olisin sellainen sliipattu tyyppi enkä mikään porilainen painija. No mä muutin Hesaan, ostin pikkutakin ja tungin reposaarelaisen jalkaan italialaisen kengän. Oli ne hyvän näköiset, mutta kyllä ne joka puolelta puristivat.”
Iso asia olivat seuraavaksi häät porilaisen Marjatan kanssa Töölön kirkossa 1962. Virmavirran kirjassa Marjatta sanoo: ”Olen monta kertaa miettinyt, oliko se todella rakkautta ensisilmäyksellä. Ainakin siinä oli jotakin kohtalonomaista. Ajattelen vieläkin kaikkien vuosien jälkeen, että Einon tyyppinen ihminen oli todella tarkoitettu minulle, siksi ihastuin heti kovasti. Ihminen näkee toisessa niitä puolia, joita ei itse pysty toteuttamaan. Niitä tekijöitä, joita itsessä ei ole, lopulta rakastaa. Ja niistä syntyy tunne, että tarvitsee toinen toistaan.
Veijalaisen kirjassa on paljon kuvia. Yhdessä niistä Eikka pelaa tennistä TUL:n tennismestaruuskilpailuissa 1980-luvulla. Aina ”Tullin” mies. Nykyajan urheiluharrastuksista ykkönen on golf. Aikoinaan Reposaaren Kunnossa hän pelasi 1950-luvulla myös jalkapalloa.
Nyt on edessä 80-vuotisjuhlakiertue, joka alkaa 22.2. Turun Logomossa. Sen jälkeen ovat vuorossa Tapiolan kulttuurikeskus, Helsingin Kulttuuritalo, Porin Promenadesali, Tampere-talo, Lahden Sibeliustalo, Stockholms Konserhuset ja Oulun Madetojasali. Vierailevana solistina on saman ikäinen Pirkko Mannola.
TANGOKUNINKAAT
Uudemman kirjan mukana on levy, jolle Grön on valinnut 20 laulua. Levyllä on myös kolme sellaista laulua, joita hän ei aikaisemmin ole levyttänyt. Ne on saatu talteen Mainos-Tv:n arkistoista:
”Rakastunut nainen” duettona Liisa Tuomen kanssa. Sen esittivät Marlon Brando ja Jean Simmons elokuvassa Enkeleitä Broadwaylla (1955).
”Kun kesän näät”, viime viikolla kuolleen Michel Legrandin teemamusiikki elokuvasta Kesä 42 (1971).
”Tangokuninkaat”, ketjulaulu yhdessä Reijo Taipaleen kanssa.
Lisäksi levyllä on harvinaisuutena reposaarelaisen Anne Sandbergin sävellys ”Kohtalon kitara”.
Vuonna 1986 Eino Grön voitti Elvis ry:n järjestämän laulelmakilpailun Finlandia-talossa Juha Vainion kappaleella ”Loppuelämäni ensimmäinen päivä”. Laulaakohan Kekke sen 80-vuotiskonserteissaan:
Tänään loppuelämäni ensimmäinen päivä on
ja vietän sen paremmin kuin eilisen,
käyn mä torilla ja kukkasilla täytän maljakon
kuljen suoraan ketään pelkää enää en.
kari.naskinen@gmail.com
