torstai 25. lokakuuta 2012

Miten FC Lahti tuli toimeen Karin loukkaantumisen jälkeen ennen Tucon tuloa?



FC Lahden sijoittuminen jalkapalloliigassa puolivälin paremmalla puolelle on iso yllätys siihen kevään tilanteeseen nähden, kun asiantuntijat ja me penkkiurheilijat pohdiskelimme lähinnä sitä, säilyykö Lahti sarjassa.

Valmentaja
Tommi Kautonen ansaitsee huomiota varsinkin siitä, miten hän sai joukkueensa onnistumaan ne liigakierrokset, jotka se joutui pelaamaan ilman varsinaista maalitykkiä, siis ottelut Tommi Karin loukkaantumisen jälkeen ja ennen Ariel ”Tuco” Ngueukamin (kuva) saamista Lahteen. Tommi Kari teki yhdeksässä pelaamassaan ottelussa neljä maalia ja Tuco on nyt tehnyt kahdeksassa ottelussa kuusi maalia. Siinä välissä oli 15 ottelua, ja niistäkin selvittiin, kun muut tekivät yhteensä peräti 33 maalia.

Vielä on jäljellä yksi ottelu, mutta panen tähän FCL:n pelaajat paremmuusjärjestykseen jääkiekosta tutun plus/miinustilaston perusteella. Siis piste aina pelaajalle, kun on ollut kentällä oman joukkueen tehdessä maalin, ja miinuspiste vastustajan tekemästä maalista. Nimen perässä maalit + maalisyötöt.


+5
Nikolai Alho 0+1 = 1
+5 Jani Bäckman 2+0 = 2
+5 Mika Mäkitalo 1+5 = 6
+5 Ariel Ngueukam 6+2 = 8
+3 Joel Mero 2+1 = 3
+2 Drilon Shala 7+3 = 10
+0 Jonne Kemppinen
-1 Hendrik Grossöhmichen 0+1 = 1
-1 Antti Hukka
-1 Jaakko Lepola
-1 Jukka Sinisalo 2+0 = 2
-2 Viktor Szenpeteri 0+1 = 1
-3 Tommi Kari 4+1 = 5
-3 Juha Tuomi
-4 Mikko Hauhia 2+1 = 3
-4 Robin Saastamoinen
-5 Konsta Hietanen 5+3 = 8
-5 Matti Klinga 1+6 = 7
-5 Ville Taulo 0+1 = 1
-5 Olli Tynkkynen 1+0 = 1
-6 Rafael 5+1 = 6
-6 Jukka Veltheim
-7 Edgar Bernhardt 2+2 = 4
-7 Ibrahim Köse 1+0 = 1
-8 Jussi Länsitalo 1+1 = 2

Iltalehtikin jakaa leijonia, vaikka jalkapallosta onkin kysymys. FC Lahdesta niitä saivat eniten Tuco (11), Klinga (8) ja Shala (8).

Sitten vielä yksi tilastollinen havainto: Lahden stadionin videotaululta ei koko kauden aikana näytetty yhtään maalia uusintana. Miksihän se videotaulu siellä kentän toisella puolella on?


kari.naskinen@gmail.com