perjantai 7. syyskuuta 2012

Ahdistava Cosmopolis


Nuori pörssimiljardööri Eric Packer istuu valkoisessa limusiinissaan New Yorkissa. Manhattan on tukossa, kun Yhdysvaltain presidentti on vierailulla kaupungissa. Packerin turvallisuuspäällikkö on huolissaan. Hän sanoo Packerille, että on olemassa vaarallinen tilanne, presidentin henkeä on uhattu. Packer ihmettelee: olisihan niitä tärkeämpiäkin uhattavia.

Packer itse olisi ”parempi” kohde. Wall Street -elokuva Cosmopolis kertoo pörssikeinottelijan eristyneestä elämästä, johon ei varsinaisesti kuulu muuta kuin raha. Kaupunki hänen ja hänen autonsa ympärillä on vain kulissi, jonka ääniäkään Packer ei halua kuulla, ja on siksi eristänyt autonsa vahvasti kaikilta ulkopuolisilta ääniltä. Packer elää umpiossa, josta kuitenkin käy harrastamassa seksiä. Siinäkin hommassa Packer on kuin kiveä, naintikohtauksissa Packer makaa selällään ilmeenkään värähtämättä ja nainen päällä tekee tehtävänsä.

Elokuva perustuu Don DeLillon samannimiseen romaaniin (2003). Ohjaaja David Cronenberg sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Packer on kuin ne nuoret bisnesnerot ja sijoituspankkiirit, jotka aiheuttivat pankkikriisin 2008: ”Näillä tyypeillä ei ole kosketusta ihmisten elämään. He liikuttavat järjettömän suuria summia ja luulevat luovansa jotain suurta, antavansa jotain maailmalle. Ei. He eivät luo mitään.”

Robert Pattinson (kuvassa) vetää Packerin roolin jäätävästi. Tunnelma tunteettoman Packerin Lincolnissa on niin ahdistava, että elokuva on oikeastaan epämiellyttävää katsottavaa. Packer on kuin valkoisessa ruumisarkussa, oikeaa elämää hänellä ei ole, eikä myöskään ulospääsyä arkustaan.

”Jos Packer tekee ratkaisun, jonka vuoksi kymmenettuhannet menettävät työnsä ja monen elämä tuhoutuu, hän ei ymmärrä näitä seurauksia”, sanoi Cronenberg. Eikä Packer näytä ymmärtävän sitäkään, että kapitalismin tuhovoima on miljoona kertaa suurempi kuin Manhattanilla riehuvien anarkistimellakoiden.

Yksi pelko Packerilla silti on, kuolema. Siksi hänen henkilääkärinsä käy joka päivä limusiinissa tekemässä Packerille terveystarkastuksen. Entä jos minä kuolen?

Cosmopolis ei ole mikään suuri elokuva, mutta se on erinomainen katsaus omaan aikaamme. Yhtä ahdistava kuin tämä aika.

Cronenbergin haastattelu on Suomen Kuvalehdessä (24.8.2012), jonka saman numeron kansikuvassa on presidenttiehdokas Mitt Romney. Hänen omaisuutensa arvo on 250 miljoonaa dollaria.

kari.naskinen@gmail.com