torstai 24. toukokuuta 2012

Kojo – kojo

Kun on nähty tylsä jalkapallo-ottelu ilman maaleja, se on kojo – kojo. Sanonta tulee Timo Tapio Kojon esityksestä Eurovision laulukilpailuissa 1982: ”Nul points”. Yhtä hyvin voisi huonon jalkapallo-ottelun jälkeen sanoa laila - laila tai viki - viki, sillä nollille jäivät aikoinaan myös Laila Halme 1963 ja Viktor Klimenko 1965.

Euroviisut on joka tapauksessa kiva tv-ohjelma. Oman televisioelämäni kohokohtiin se on kuulunut vuodesta 1961 alkaen, silloin kun Suomen esityksen kapellimestarina oli George de Godzinsky, tv-selostajana Aarno Walli ja Suomen tuomariston pisteiden lukijana Poppe Berg. Nollatulokset ovat tietenkin ottaneet päähän, joskin muutaman kerran olen tuntenut vahingoniloakin, koska Suomesta on lähetetty euroviisuihin väärä kappale.

Yhdeksän kertaa on Suomi jäänyt viimeiseksi. ”Edellä” on vain Norja kymmenellä jumbosijallaan. Nollasuorituksiakin Norjalla on enemmän, neljä.

Musiikin asiantuntijoiksi itsensä laskevat halveksivat euroviisuja. Syytä on vaikea ymmärtää, koska eiväthän nämä laulut sen kummempia ole kuin muutkaan viihdekappaleet. Sitä paitsi finaalin pistelaskun seuraaminen on jännittävää. Yhtä mielenkiintoinen seuranta pitäisi saada vaaleihin: alue alueelta annettaisiin äänimäärät ja tilanne kehittyisi vähä vähältä.

Kilpailuista on myös noussut joitakin erityisen hienoja hittejä. Kolme voittajaa on jäänyt mieleen ylitse muiden. Ensimmäisenä tanskalaisten Grethe ja Jörgen Ingmannin kaunis Dansevise, joka 1963 ilahdutti senkin takia, että saatiin voitto Pohjoismaihin. Kaikkien aikojen paras euroviisukappale tuli sitten 1974, kun Abba täräytti Waterloon ja koko homma sai uudenlaisen loisteen. Kolmas suuri finaali oli 2006, jolloin Lordin Hard rock hallelujah euroviisuhistorian komeimpana ja hurjimpana esityksenä meni ohi Suomen jääkiekkomitalinkin sinä keväänä.

Lordin voittoa katsoi Suomessa televisiosta 1,7 miljoonaa ihmistä. Se oli melkein yhtä paljon kuin linnanjuhlien katsojamäärä. Kaikkiaan Lordin ylivoimaisen voiton näki maailmassa yli sata miljoonaa ihmistä. Sen jälkeen tv-näkyvyys on edelleen laajentunut ja äänestäjiä on tullut lisää. Lordia enemmän voittopisteitä ovatkin saaneet Serbian Marija Serifovic 2007 ja Norjan Alexander Rybak 2009.

Suomen Pernilla Karlssonin pisteitä ei vielä tiedetä, mutta ne voivat olla niin huonot, että Suomi joutuu taas ensi vuoden kilpailusta pois. Tällainen systeemi on nykyisin, koska Euroopan yleisradioliiton (EBU) jäsenmaita on noin 60, eikä kaikkia voi ottaa kilpailuun joka vuosi.

Mutta hällä väliä. Eurovision laulukilpailut kiinnostavat kuin jalkapallon EM-kisat, vaikka Suomi ei mukana olisikaan.

Euroviisujen kaikkien aikojen mitalitilasto vähintään kaksi voittoa saaneiden osalta (voitto – toinen sija – kolmas sija):

7   4  1  Irlanti
5 15  3  Englanti
5   4  7  Ranska
5   0  2  Luxemburg
4   1  5  Ruotsi
4   0  1  Hollanti
3   2  1  Israel
3   1  1  Norja
2   4  5  Saksa
2   4  1  Espanja
2   3  4  Sveitsi
2   2  4  Italia
2   1  3  Tanska

Kolmen parhaan joukkoon on selviytynyt kaikkiaan 32 maata. Voittaja on ollut 35 kertaa nainen, 8 kertaa mies ja 16 kertaa jokin ryhmä (uranaukaisijana Abba). Suomi on antanut eniten pisteitä Ruotsille, Israelille ja Italialle.

Torstaina 24.5. on toinen karsintakilpailu tämän vuoden finaaliin. Ensimmäisestä karsinnasta erottuivat parhaiksi Islanti, Kreikka, Kypros, Moldova ja Latvia.

kari.naskinen@gmail.com