keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Eurooppa ilman rajoja

Irlantilaisen Independent News -lehden mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy on ilmoittanut, että hän on valmis jatkamaan toisen kauden EU:n presidenttinä ja johtamaan unioni Euroopan yhdysvalloiksi. Van Rompuy haluaisi käydä ”kesken olevan” velkakriisin kimppuun uusin valtuuksin, joilla hän perustaisi Brysseliin ”taloushallituksen".

Englantilaisen Daily Mailin mukaan Ison-Britannian pääministeri David Cameron puolestaan on sanonut, että "Britannian on annettava euroalueen maiden siirtyä kohti Euroopan yhdysvaltoja, joilla olisi yhteinen talouspolitiikka".

Näyttää siis siltä, että Kreikan ongelmaa pyritään hyödyntäminen jäsenvaltioiden taloudellisen itsenäisyyden romuttamiseksi.

No jaa, entäs sitten? EU:n olemassaolon tärkein pointti on se, että Euroopassa ei sodita. Jos otettaisiin yksi askel lisää ja tehtäisiin Euroopasta yksi yhteinen valtio, niin silloinhan sotimisen edellytyksiä olisi vieläkin vähemmän. Tietenkin tähän kimppaan pitäisi liittää myös Venäjä.
Vai pitääkö ottaa huomioon sisällissotien mahdollisuus? Syntyisikö esimerkiksi ottelu Suomi - Romania?

Koko maailma ilman rajoja, sehän olisi ihanteellisin tilanne?

kari.naskinen@gmail.com