torstai 28. elokuuta 2008

Tavataan torikahvilassa, Pokko

Parkkimaksut Lahdessa nousevat joulukuun alussa vyöhykkeistä riippuen 10-30 senttiä tunnilta. Hyvä päätös. Korotusten jälkeen maksut Lahdessa ovat samaa tasoa Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion kanssa. Kalliimpaa kadunvarsipysäköinti on Helsingissä ja Tampereella.

Mittaripaikkoja Lahdessa on yli 1500, minkä lisäksi on kiekkopaikkoja noin 500.

Jos torin alle rakennettaisiin 500 auton parkkihalli, se tulisi nykyarvion mukaan maksamaan 15 miljoonaa euroa. Rakennuskustannukset kuitenkin nousevat, joten parempi puhua ainakin 16-17 miljoonasta.

Rakentamisvelkaa pitäisi ottaa vähintään 10 miljoonaa euroa. Jos pankkikorko olisi 5 %, olisivat korkokulut alkuvuosina 500 000 euron luokkaa. Lisäksi Siltapuiston pysäköintitalon remonttia varten on otettava velkaa 5 miljoonaa euroa, ja tällä hetkellä on vanhaa velkaa 2,3 miljoonaa euroa.

Optimistisesti sanotaan nyt, että tuntitaksa toriparkissa olisi aluksi 2 euroa/tunti. Jos oikein hyvin menisi, voisivat pysäköintitulot olla ehkä 900 000 euroa vuodessa. Tuo summa ei riittäisi edes lainanlyhennyksiin ja korkoihin. Eikä kukaan ole vielä kertonut, paljonko toriparkin käyttökulut olisivat. Eikä kukaan osaa arvioida, kuinka houkutteleva toriparkki edes olisi, kun halvempia parkkipaikkoja löytyy kadunvarsilta, ilmaisiakin pysäköintipaikkoja on tällä hetkellä 2400.

Taloudellisiltakaan laskelmiltaan toriparkki ei siis ole järkevä hanke. Tai jos jollakin muulla laskelmalla on, niin miksi toriparkin rakentamisesta eivät ole kiinnostuneet keskustan kauppaliikkeet ja kiinteistöyhtiöt, sijoitusyhtiöt ja muut rahanhaistajat?

Entinen keskustaisäntä Pokko Lemminkäinen on vaahdonnut kaikissa Lahdessa ilmestyvissä lehdissä ja luultavasti molemmissa radioissakin, että kaikki Lahden kaupungin keräämät parkkimaksut kuuluisivat Lahden kauppiaille sitä kautta, että niillä pitäisi rakentaa parkkipaikkoja kauppojen asiakkaille.

Kun en ole tietoinen tällaisesta päätöksestä, jollaisen Lemminkäinen sanoo olevan olemassa, niin hankkikaa se dokumentti ja tuokaa minulle. Tavataan torikahvilassa, niin käydään se läpi ja katsotaan, millainen tuo päätös on. Tuokaa samalla luettelo niistä yrityksistä, jotka lopettavat yhteensä tuhat työpaikkaa, jos toriparkkia ei rakenneta, kuten olette moneen kertaan ilmoittanut.

Samaa näköalatonta nurinaa ylenmääräisen yksityisautoilun puoltajat pitävät, kun puhutaan autoverosta. Heidän mielestään kaikki autoliikenteeltä kerättävät maksut olisi käytettävä teiden rakentamiseen ja muuhun autoilun edistämiseen. Tuntuu nimittäin pahalta, että autoverokertymästä iso osa menee esimerkiksi terveydenhoitoon.

Sama porukka on sitäkin mieltä, että autoveroa ei pitäisi olla ollenkaan. Kun nämä yksityisautoväen kaksi vaatimusta toteutettaisiin, ei teitä voitaisi rakentaa ollenkaan. Eikä Lahdessakaan pystyttäisi uusia autokatuja rakentamaan eikä vanhoja päällysteitä uusimaan, jos käytettävissä olisivat vain parkkimaksut.

Torilla tavataan.

kari.naskinen@gmail.com