Jalkapallosääntöjä pitäisi muuttaa

Jalkapallon paitsiosääntö on huono. Se pitäisi muuttaa samanlaiseksi kuin jääkiekossa. Nykyisellään paitsiotilanne jalkapallossa on niin tulkinnanvarainen, että rajatuomarit tekevät jatkuvasti virheitä, ja tämä todistuu meille televisionkatsojille monista hidastus- ja pysäytyskuvista.

Näissäkin EM-kisoissa rajamiehet ovat liputtaneet monta paitsiota väärin perustein. Tämä on sikäli ymmärrettävää ja inhimillistä, sillä jos rajamiehet eivät näin tekisi, he tuntisivat itsensä toimettomiksi, koska muuta liputettavaa heillä ei oikeastaan ole.

Jääkiekon tapaan jalkapallokentälle pitäisi vetää yksiselitteiset paitsioviivat esimerkiksi rankkarialueen rajaviivan kohdalle. Sen yli ei hyökkääjä saisi mennä ennen palloa. Olisi selvä kuin pläkki.

Jääkiekosta olisi otettava oppia myös maalikameroiden käytössä. Nytkin yhdessä ottelussa hylättiin selvä maali. Nykyisin jalkapallossa on päätyrajalla maalin lähellä maalituomarikin, mutta ei näköjään auta.

Kummallinen sääntöasia on sekin, että sääntöjä tulkitaan eri tavalla rankkarialueella kuin muualla pelikentällä. Rankkarialueella jätetään rikkomuksia viheltämättä, koska sääntöjenmukainen rangaistuspotku on aina kova ratkaisu. Tähän olisi parannuskeinona se, että rankkaripilkku vietäisiin kauemmas. Kun rangaistuspotku ei 90 prosentin varmuudella johtaisi maalintekoon, voisivat tuomarit viheltää niitä helpommin ja siis sääntöjen edellyttämällä tavalla.

Rankkareita ei tuomita paljon, koska ne ratkaisevat liian paljon vähämaalisissa otteluissa. Maalimäärää jalkapallossa pitäisikin lisätä. Vaihtoehtoja on: maalit suuremmiksi tai maalivahdeille käsienkäyttökielto.

Jääkiekkokin voisi ottaa oppia jalkapallosta. Pitäisi sallia ottelun päättyä tasan normaaleissa sarjapeleissä. Jos kerran ottelu päättyy tasan, se sitten päättyy tasan. Rankkarikilpailuja ei pitäisi käyttää muissa kuin play off -peleissä.

Pelaajien numerointi jalkapallossa on parempi kuin jääkiekossa. Maalivahti on ykkönen ja siitä ylöspäin mennään numerojärjestyksessä pienestä suurempaan puolustajista hyökkääjiin. Jääkiekossa on ihmeellinen systeemi, mikä on johtanut siihen, että kentällä on sikin sokin kummallisia numeroita 49, 78, 91 jne. Osittain tämä johtuu siitä, että pelaajien annetaan käyttää koko uransa ajan samoja numeroita, ja lisäksi käytöstä poistetaan ”jäädytettyjä” numeroita. Kohta SM-liigassakin joudutaan menemään kolminumeroisiin pelaajanumeroihin.

Jalkapallossa ei numeroita jäädytetä. Kun Jari Litmanen pelasi Ajaxissa numerolla 10, niin entä sitten – nyt kymppi on Siem De Jong, eikä Litmanen varmaan Lahdessa sure asiaa.

TV-SELOSTAJAT
PAREMPIA MUUALLA

Jouduin lomareissullani katsomaan EM-otteluita hollantilaiselta, englantilaiselta ja saksalaiselta kanavalta. Selostajat selostivat toisella tavalla kuin Suomessa. Siellä ei koko ajan paasata ja huudeta, vaan annetaan pelin kertoa itse itsestään. Menee minuuttikaupalla niin, että selostaja vain sanoo sen pelaajan nimen, joka saa syötöstä pallon. Eikä siinä muuta tarvitakaan.

Suomessa selostajilla on nokan edessä valtava määrä teennäisiä tilastotietoja pelaajista, ja niitä sitten luetellaan läpi ottelun. Jostakin joukkueesta saatetaan esimerkiksi kertoa, että se ei ole viimeisten kolmen vuoden aikana tehnyt toisen puoliajan ensimmäisen varttitunnin aikana yhtään maalia vasemmalla jalalla potkaisten. Mihin helvettiin tällaista tietoa tarvitaan?

Itse kisoista sen verran, että kun aikaisemmin sanottiin Saksan pelaavan tylsää, konemaista peliä, niin nyt tätä samaa tekee Espanja. Vielä jäljellä olevista neljästä joukkueesta mukavimman näköistä jalkapalloa pelaavat Italia ja Saksa.

kari.naskinen@gmail.com

Kaikkien aikojen juhannus - Janis Lusis 91,98

Kesän kohokohta meillä Keski-Suomessa olivat aina Saarijärven juhannuskisat. Ensimmäisenä juhannuspäivänä ne siellä taas pidetään, mutta ovat vain haalea muisto Saarijärven vanhoista kaksipäiväisistä kisoista. Juhannuksen ohjelma oli 1960-70-luvuilla, että ensin aattona oltiin Keuruun juhannuskisoissa ja molemmat juhannuspäivät Saarijärvellä, jonne minä kuljin Jyväskylästä ennen ajokorttiaikaa sinisillä lättähattujunilla.

Saarijärvellä kilpailivat maailman huiput. Kaikkien aikojen juhannus oli 1968, jolloin Janis Lusis heitti maailmanennätyksen 91,98. ”Koko Saarijärvi kiehui”, kuten Keskisuomalaisen toimittaja Jorma Rahkonen pani nimeksi juhannuskisojen historiaa käsittelevälle kirjalleen (Kopijyvä, 2001).

Noihin aikoihin ei televisiosta paljon urheilulähetyksiä tullut. Siksi oli erikoisen hienoa nähdä huipputapahtumia itse paikanpäällä. Latvialainen Lusis oli pakko nähdä. Tämä Neuvostoliiton armeijan yliluutnantti oli muutama päivä aikaisemmin heittänyt Tampereella 90,92 ja juhannusaattona Keuruulla 87,58. Maailmanennätys oli Terje Pedersenin 91,72. Saarijärvellä sitten räjähti. Lusiksen ensimmäisen kierroksen heitto on hienoin, minkä olen koskaan nähnyt. Keihäs nousi korkealle, lento kesti ja kesti – riittääkö kenttä, keihäällä oli kuin siivet, hävisikö välillä pilviin – keihäs maahan, se on maailmanennätys. Vastaavaa ei koskaan television kautta koe. Monet uusinnat ja hidastukset eivät vastaa tällaista kokemusta.

Rahkonen kertoo, että heiton jälkeen Lusiksen keihäs vietiin tarkistuspunnitusta varten Saarijärven apteekkiin, jonka vaaka kertoi helpottavan tiedon: keihäs painoi 809 grammaa eli yhdeksän grammaa yli vaaditun. Keihään alastulopaikalle jätettyä mittatikkua käytiin myöhemmin katsomassa kuin turistinähtävyyttä.

Keskisuomalaisen perinnetiedon mukaan Lusis oli jo Keuruulla sanonut, että hän heittää maailmanennätyksen, jos saa palkinnoksi nahkatakin. Keuruun Kisailijoiden silloinen puheenjohtaja Voitto Saari sanoo Rahkosen kirjassa, että nahkatakki hankittiin, mutta se oli leveäharteiselle Lusikselle liian pieni. Jotenkin Saarijärven Pullistuksen miehet kuulivat asiasta ja toivat Keuruulle nähtäväksi isomman takin.

”Se oli härski tapaus, kun saarijärveläiset tulivat Keuruun kentälle näyttämään takkia”, sanoo Saari.

Kilpailussa heittivät seuraaviksi Wladyslaw Nikiciuk 86,10 ja Janusz Sidlo 81,50 ja Jorma Kinnunen 79,46.

Lokakuussa samana vuonna Lusis voitti olympiakullan Mexicossa tuloksella 90,10. Ennätyksensä Lusis menetti seuraavana kesänä, kun Saarijärven naapurikunnan Äänekosken Jorma Kinnunen heitti Tampereella 92,70. Vuonna 2009 Lusis kävi Saarijärvella muistelemassa ennätysjuhannustaan (kuva).

Keihäänheitto oli aina kuulunut Saarijärven juhannuskisojen päälajeihin. Vuonna 1935 Matti Järvinen heitti niin, että keihäs osui vanhan Suojan kentän sähköpylvääseen ja 1946 Yrjö Nikkasen keihäs osui kolme kertaa kentän yli kulkeneisiin voimajohtoihin.

Uusi urheilukenttä saatiin 1949. Juoksuradasta tuli täysimittainen 400 metriä, eikä rata enää kiertänyt talon takaa. Sen juhannuksen kisoja mainostettiin Sampo-lehdessä: ”Mukana mm. Englantia edustava neekerijuoksija Mc Donald Bailey - - - Molempina iltoina tanssit lavalla ja Suojassa. Kokko poltetaan Hietalahdessa aattona klo 20.”

Vuoteen 1954 saakka kisojen ohjelmaan kuului myös pyöräilyn maantieajo. Viimeisen A-luokan kilpailun 1953 voitti Matti Lampainen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi jääkiekkoilijana ja jääkiekkovalmentajana.

KALLEIMMAT RON CLARKE
JA PAAVO NOPONEN

Ensimmäiset kilpailut Saarijärvellä järjestettiin 1929. Vuosikymmenten kuluessa niistä kehittyi tapahtuma, jonka edelle Suomessa menivät vain maaottelut ja Kalevan kisat. Vielä 1991 Saarijärvi oli niin kovassa huudossa, että 5000 metrin juoksun startti- ja palkintorahat olivat yhteensä 120 000 markkaa.

Lasikuitumies Pentti Nikulan palkkioista juhannuksena 1962 ei Rahkonen mainitse, mutta hyville tienesteille edellispäivänä Kauhavalla maailmanennätyksen 494 hypännyt Nikula varmaan pääsi. Maksaneita katsojia oli ennätysmäärä 7870 (toisena päivänä noin 2000). Nikula hyppäsi Saarijärvellä 482, minkä jälkeen yritti vielä viidestä metristä, mutta ei sillä kertaa onnistunut. Tämän haamurajan vuoro tuli seuraavana talvena Pajulahden hallissa.

Saarijärvellä ymmärrettiin sekin, että rahaa kannatti polttaa muuhunkin kuin urheilijoihin. Esimerkiksi vuoden 1965 kisoissa maksettiin eniten ME-mies Ron Clarkelle ja kuuluttajana toimineelle Paavo Noposelle.

Rahkosen kirjassa on Saarijärven museosta löytynyt valokuva, jossa vuoden 1967 kisoissa keskustelevat Jörn Donner, Arthur Lydiard ja ”Tahko” Pihkala. Samana vuonna ilmestyneessä Donnerin Uudessa Maammekirjassa hän kirjoittaa: ”Järjestävällä seuralla tuntuu olevan rahaa ja halua maksaa vierailleen hyvin. Kaikki tietävät, että urheilijat eivät tule Saarijärvelle vieraanvaraisuuden, luonnonkauneuden ja viehätyksen vuoksi.”

Eikä Saarijärvelläkään enää 1990-luvulla luotettu pelkän urheilun voimaan. Vuonna 1990 kisojen ennakkomainonnassa tuotiin strip tease -esitys esille yhtä isoilla kirjaimilla kuin kuin Seppo Rädyn ja Risto Ulmalan nimet. Samana vuonna kentän laidalle ilmestyi myös olutteltta.

”Juhannuskisojen alennustila”, toteaa Rahkonen.

kari.naskinen@gmail.com

”Itsekkyys on kaikkein moraalisinta”

Liberalismin kantaisä, skotlantilainen Adam Smith (1723 - 1790) sanoi ja kirjoitti, että suurimman julkisen hyvinvoinnin lähde on itsekkyys. Tästä huolimatta hän ei esimerkiksi neuvonut, että kaikki valtion ja kun­tien keskeiset toiminnot pitäisi avata kilpailulle. Nykyisessä uusliberalistisessa katsannossa halutaan mennä Smithiä pitemmälle. Uusliberalismia käsiteltiin Lahden kansanopiston ja Historian ystäväin liiton XXVIII kesäseminaarissa.

Suomessa uusliberalismin johtavina ajattelijoina tuntuvat nykyisin olevan Matti Apunen ja Björn Wahlroos, jonka mukaan ”emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla ja köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden taloudellista tukemista”. Koska tällaista sosiaalista toimintaa ei uusliberalismin näkökulmasta tarvita lainkaan, joutaa Smithinkin pehmeimmät ajatukset hylätä. Smith sentään puolusti eurooppalaista elämäntapaa, johon ovat aina kuuluneet valtio, kunnat, uskonto, tiede, taide ja etiikka. Sen sijaan hän ei hyväksynyt eri osapuolten järjestäytymistä, ei siis pitäisi olla sen paremmin työnantajien kuin työntekijöidenkään omia järjestöjä.

Adam Smithin aikalainen David Hume (1711 - 1776) kirjoitti, että oman edun tavoittelu yhteisen edun rinnalla on alkuperäinen motiivi sille, että oikeudenmukaisuus on olemassa. Eli mitä väliä oikeudenmukaisuudella, jos kukaan ei tavoittele omaa etuaan?

Seminaarin kahvitauolla osui käteeni Voima-lehden uusin numero 5-6/2012, jossa oli juttu populaarifilosofi Ayn Randista (1905 - 1982) sekä hänen vaikutuksestaan Apusen ja Wahlroosin ideologiaan. Rand korosti egoistisen etiikan ja kapitalistisen politiikan merkitystä. Rand päätteli, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu kaikkein moraalisinta, kun taas epäitsekkyys on pahinta moraalittomuutta.

”Itsekkyys tarkoittaa tässä oman itsensä näkemistä päämääränä sinänsä. Jokainen on itse vastuussa oman elämänsä ylläpitämisestä ja parantamisesta”, kirjoitti Rand.

Tällaisesta ideologisesta taistelusta on juuri nyt kysymys, kun eduskunnassa ja valtuustoissa pohditaan yksityistämiseen liittyviä asioita. Oikeudenmukaisuuteen pohjaavaa hyvinvointivaltiota ovat nallet ja apuset Helsingin Sanomat apunaan viemässä kohti uusliberalistista yhteiskuntaa, jossa rikkaan eliitin ei enää tarvitsisi rahoittaa heikompien tarvitsemia peruspalveluita.

Lapin yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen katsoo, että 1990-luvun laman jälkeen ollaan nyt käännekohdassa, ideologioiden välisessä kamppailussa. Puuronen johti Suomen Akatemian tutkimusohjelmaa syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja etnisistä suhteista Suomessa Projektin päätteeksi Puuronen kirjoitti oman yhteenvetonsa ”Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tienhaarassa”, missä hän toteaa, että ”Yhteiskunnan eliitti tavoittelee hyvinvointivaltion alasajoa. Hyvinvointivaltio on ollut ja on edelleenkin yhteiskunnan rakenteelliselta tasolta tarkasteltuna tulonjakojärjestelmä, joka ottaa parhaiten ansaitsevilta ja varakkaimmilta ryhmiltä ja antaa huonommin ansaitseville ja köyhemmille ryhmille. Tälle menolle pitäisi nyt saada loppu niiden mielestä, jotka ovat hyvinvointivaltiossa antavana osapuolena.”

Puurosen mukaan osa aiemmin hyvinvointivaltiota tukeneista yhteiskuntaryhmistä on nyt kääntänyt sille selkänsä. He eivät enää halua osallistua heikommista lähtökohdista ponnistavien tukemiseen verojen ja palvelujen kautta, koska tämän näkemyksen mukaan ne uhkaavat syöstä Suomen kilpailukyvyttömään tilaan, josta hekään eivät selviä hyvinvoivina ja varakkaina.

David Humesta vielä sen verran, että on toinenkin David Hume, englantilainen dekkarikirjailija, jonka Cardby-sarjan pehmeäkantiset kirjat olivat suosittuja sotien jälkeen. Niissä rikoksia ratkaisivat Scotland Yardin rikoskomisario Richard Cardby ja hänen poikansa Michael Cardby. Suomennettujen kirjojen kansikuvissa oli aina lontoolainen poliisi sellainen musta kupolihattu päässään. Tämän salanimi-Humen oikea nimi oli John Victor Turner (1900 - 1945).

Ranskalainen liberalistitieteilijä Jean-Babtiste Say (1767 - 1832) puolestaan pääsi viihdemaailman kylkeen kuolemansa jälkeen, sillä hänet on haudattu Pariisin Pere Lachaise -hautausmaalle amerikkalaisen rokkitähden Jim Morrisonin (1943 - 1971) viereen.

kari.naskinen@gmail.com

Terva oli aikoinaan Suomen viennille paljon tärkeämpi kuin Nokia parhaimmillaan

Nokian ilmoitus 3700 työpaikan lopettamisesta Suomessa on rankka juttu. Paljon isompiakin kriisejä on silti koettu. Eikä globalisaatio hyvine ja huonoine puolineenkaan ole mikään uusia asia. Professori Markku Kuisma Helsingin yliopiston historian laitokselta sanoi, että valtavan vientikriisin aiheutti Suomelle 1800-luvulla se, kun laivanrakennuksessa ei enää tarvittu tervaa, koska puulaivojen sijasta oli alettu rakentaa laivoja raudasta. Kuisma luennoi tällä viikolla taloushistorian ja politiikan seminaarissa, minkä järjestivät Lahden kansanopisto ja Historian ystäväin liitto.

Terva oli 1600-luvulla strategisesti tärkeä massatuote, ja Tukholman tervakomppania oli eräänlainen oman aikansa Opec. Ruotsilla oli monopolistinen markkina-asema, ja tähän Tukholman tervakartelliin kuuluivat myös Suomen tervantuottajat.

Ruotsin valtakunnan viennistä 10 prosenttia oli 1600-luvulla tervaa, mutta Ruotsiin silloin kuuluneen Suomen alueen viennistä peräti 90 prosenttia. Nokian osuus Suomen viennistä oli parhaimmillaan vajaat 30 prosenttia.

Amsterdamin ja Lontoon kauppahuoneet ja laivatelakat olivat ruotsalais-suomalaisen tervan suurostajia, jotka tarvitsivat tuotetta maailmaa valloittavien ja hallinneiden sota- ja kauppalaivastojensa rakentamisessa. Englanti ja Hollanti kuitenkin yrittivät rikkoa Ruotsin tervamonopolia, ja niiden avulla Venäjä pääsikin tervamarkkinoille. Tukholman tervakartellin mahti murtui ja syntyi tervakriisi, mikä johti Suomessakin varsinkin Pohjanmaalla suuriin vaikeuksiin. Tämä tapahtui 1700-luvun alussa, ja lopullinen isku tuli, kun laivoja alettiin tehdä metallista.

Kun Suomesta sitten tuli Venäjän suuriruhtinaskunta, kehittyi täällä moderni metsäteollisuus. Alkoi puutavaran ja paperin vienti. Suomea helpotti, kun Brittiläinen kansainyhteisö pudotti puutavaratullinsa alas ja varsinkin se, että Suomen viejät pääsivät nyt Venäjän keisarikunnan markkinoille. Keisarikunnan ja suuriruhtinaskunnan välillä oli tullit, mutta ne olivat oleellisesti alhaisemmat kuin tullit täysin vieraille maille. Näin sai alkunsa Suomen idänkauppa.

”Globalisaation kiihdytysvaihe 1800-luvulla veti Suomen mukaan modernin suurteollisuuden läpimurtoon”, sanoi Kuisma. ”Vapaakauppa avasi markkinat pohjoismaiselle sahatavaralle, joka tuotettiin uudella tehokkaammalla tavalla ja kuljetettiin uuden teknologian kiihdyttämän kilpailun avulla aiempaa edullisemmin menekkialueille Länsi-Eurooppaan. Euroopan taloudellinen integraatio vakaine valuuttaoloineen suosi muutenkin kehitystä, johon Suomi pääsi mukaan aluksi halpa- ja raaka-ainetuottajana ja sittemmin jalostettujen tuotteiden viejänä Venäjän markkinoille. Teollisen kapitalismin kansainvälinen kasvu- ja laajenemisvaihe siis mahdollisti Suomen taloudellisen ja sosiaalisen nousun, mikä oli maan syrjäisen aseman ja alhaisen lähtötilanteen huomioiden yllättävää.”

TÄYSÄKKIKÄÄNNÖS
LÄNTEEN

Kriisi kohdattiin kuitenkin tässäkin toiminnassa. Kuisma sanoi, että vuonna 1918 Venäjän markkinat katosivat kaaokseen, minkä takia Suomen paperiteollisuuden oli tehtävä täysäkkikäännös länteen. Tämän käännöksen onnistumiseksi perustettiin vientiyhdistykset Finnpap ja Finncell, jotka olivat omien alojensa suomalaisia kartelleja, mutta silloin ei kartellit kieltävää lainsäädäntöä ollut. Ilman tällaisia yhteenliittymiä eivät länsimarkkinat olisi avautuneet suomalaisille.

Entä nyt? – ”Globalisaation uuden vaiheen läpimurto 1990-luvulla johti Suomessa rajuihin rakennemuutoksiin etenkin suuryritysten tasolla. Yhteistyövetoisesta kartellitaloudesta siirryttiin amerikkalaismallia seurailevaan kilpailukapitalismiin. Tämä näkyi Nokian huikeassa nousussa ja keskittymisenä entistä isoimmiksi ylikansallisiksi yhtymäjättiläisiksi, joiden omistuskin muuttui suomalaisesta kansainväliseksi.”

”Globalisaation uusi vaihe on johtanut myös maailmantalouden voimasuhteiden historiallisiin muutoksiin. Kiinan, Brasilian, Intian ja Venäjän nousu on haastanut eurooppalais-pohjoisamerikkalaiset talousblokit, eikä tästä muutoksesta ole vielä kuin alku näkyvissä. Muutokseen sisältyy Suomen kannalta uhkia, mutta myös suuria mahdollisuuksia, samanlaisia kuin lähiyhteys Venäjään tarjosi suuriruhtinaskunnalle 1800-luvulla.”

kari.naskinen@gmail.com

Kepun puheenjohtajavalinta loogisessa linjassa historiankulun kanssa

Suomessa oli vuonna 1960 noin 331 000 vähintään hehtaarin suuruista maatilaa, mutta nyt enää 62 000. Maidonlähettäjiä oli 50 vuotta sitten 243 000, nyt vain 12 500. Maatalouden rakenne on muuttunut, koska pientiloja ei enää oikeastaan ole. Nyt maataloustuotantoa harjoittavat isot yksiköt, joita voidaan verrata yrityksiin. Tätä taustaa vasten oli loogista, että Keskustan uudeksi puheenjohtajaksikin valittiin yritysmiljonääri Juha Sipilä.

Maatalouden muuttumisesta luennoi Lahden kansanopistolla tällä viikolla pidetyssä talous- ja politiikkaseminaarissa fil. maist. Erkki Laitinen Jyväskylän yliopistosta. Hän sanoi, että pienviljelyn vahva asema auttoi aikoinaan Maalaisliiton suuriin vaalimenestyksiin. Vuoden 1929 eduskuntavaaleissa se saavutti 60 eduskuntapaikkaa ja vielä 1960-luvulla sillä oli 53 kansanedustajaa, mutta nyt enää 35. Maalaisliiton nimi muuttui Keskustapuolueeksi 1964.

Muutos pienviljelystä bisnesviljelyksi on ollut iso. Kun tilojen keskikoko oli 50 vuotta sitten alle 8 hehtaaria, on se nyt 38 hehtaaria. Kokonaispeltoalakin on pienentynyt 15 prosenttia.

Ehkä pahin on joka tapauksessa ohi. Enää ei ole voi- eikä viljavuoria, eikä peltojen ”paketoinnista” tai lehmien tappamisesta tarvitse maksaa maalaisille, kuten 1970, jolloin Irwin Goodman lauloi Balladin voivuoresta:

”Se paisuu kiiltää kasvaa,
on kaikkialla rasvaa,
kun lypsykarja maat ja metsät valloittaa.”

Lypsykarja vaelteli noihin aikoihin laitumella tai metsässä varjoa etsien. Sitten ne haettiin navettaan lypsettäviksi, ja vuonna 1960 yhdestä lehmästä herui keskimäärin 2900 litraa maitoa. Enää ei lehmiä paljon pelloilla näe, sillä nykyisin ne ovat vuorokaudet ympäriinsä hienoissa navetoissa, joissa koneet lypsävät niistä maitoa keskimäärin 8000 litraa vuodessa. Ero on valtava. Kaupunkilainen ei ymmärrä, mutta Laitinen kertoi, että kysymyksessä ovat rodunjalostus ja tuotantotehokkuus. Tehokkuutta on mm. se, että jos Mansikki antoi 50 vuotta sitten maitoa kymmenen vuoden ajan, niin nyt Mustikkia käytetään tähän tehtävään vain viisi vuotta, minkä jälkeen tapahtuu sukupuolenvaihdos ja se myydään teurastamoon härkänä.

Tähän teollisuuteen Juha Sipilä on varmaankin parempi johtaja kuin olisi ollut Paavo Väyrynen. Toisaalta tuntuu ihmeelliseltä, mihin kepua enää tarvitaan, kun sen edustamaa maatalousliiketoimintaa voisi hyvin edustaa Kokoomus.

kari.naskinen@gmail.com

Sauber, Chelsea, Häkkinen, Reipas

Meksikolainen Sergio Perez on ajanut kaksi kertaa F-ykkösten palkintopallille. Hänen Sauber-autoissaan on nykyisin lontoolaisen jalkapallojoukkueen FC Chelsean mainokset ja Chelsea vastaavasti mainostaa Sauberia. Palautuvat mieleen 20 vuoden takaiset ajat, jolloin toimin SM-liigassa pelanneen Reipas Lahden puheenjohtajana. Kesällä 1992 yritin hieroa vastaavanlaista sopimusta vanhan mikroautokaverini Keke Rosbergin kanssa. Hän toimi silloin Mika Häkkisen ja Jyrki Järvilehdon managerina. Soitin Kekelle Monacoon ja ehdotin, että vaihtaisimme Lahden ja Berliinin olympiahanketunnuksia. Noihin aikoihin Rosbergin DTM-sarjan Mersussa olivat Berliinin olympiahankkeen (2000) tunnukset, ja tuolloin Lahti puolestaan haki vuoden 2006 talviolympiakisoja. Berliini-mainokset olisivat tulleet Reippaan pelipaitoihin ja Lahti-mainokset joko Rosbergin, Häkkisen tai Järvilehdon autoon tai kypärään.

Keke sanoi heti, että kyllähän tuo periaatteessa olisi mahdollista, mutta täytyy nyt vähän enemmän miettiä. Sitten sovittiin, että tekisin paperille jonkinlaisen ehdotuksen asiasta, ja voisin viedä sen Hyvinkäälle, jonne Häkkinen ja tämän avustaja Didier Coton olisivat parin viikon päästä tulossa johonkin vauhtitapahtumaan Räyskälään.

Räyskälässä sitten tapasin Häkkisen ja Cotonin. Kun esittelin itseni heille ja annoin kirjeen välitettäväksi Rosbergille, Häkkinen naureskeli, että luuli minun tulleen pyytämään häntä pelaamaan Reippaaseen.

Taas pari viikkoa ja soitin Kekelle. Vaihtokauppaa ei syntynyt, mutta Keke sanoi, että jos Lahti haluaisi mainoksensa vaikkapa Häkkisen kypärään, se maksaisi 100 000 markkaa. En kuitenkaan vienyt ehdotusta kaupunginjohtaja Seppo Välisalolle, vaikka hän kova urheilumies onkin.

Peter Sauber ja Chelsean omistaja Roman Abramovich sen sijaan pääsivät sopimukseen ja markkinoivat nyt toinen toistensa bisneksiä.

Paremmin onnistuin Martti Ahtisaaren presidentinvaalikampanjaa Lahdessa vetäneen Timo Aaltosen kanssa. Syksyllä 1993 kaukalon yhdessä aloitusympyrässä oli Ahtisaaren iso mainos. Siitä jäi sellainen muistikuva, että kun Jokerit tuli Lahteen pelaamaan, yritti joku Jokereiden pelaajista hangata luistimillaan Ahtisaaren nimeä suttuun. Ei onnistunut kunnolla, sillä Ahtisaari valittiin tasavallan presidentiksi.

kari.naskinen@gmail.com

Timo Soinin politiikka perustuu vitseihin

Kun Perussuomalaiset tuomitsivat eduskuntavaalien alla modernin taiteen, se oli pelkkä vaalikikka, kuten puheenjohtaja Timo Soini myöhemmin paljasti: ”Tiedettiin, että rääkäisy tulee. Kysymys ei ollut hetkeäkään siitä, saako postmodernia tekotaidetta olla ja onko se hyvää vain huonoa.” (HS 13.12.2011)

Vastaavanlainen vitsi oli, kun Soini muutama vuosi sitten sanoi, että rasismista tuomittu ei voisi jatkaa puolueen eduskuntaryhmässä. Kyllä voi. Nyt Korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta kirjoittelusta. Halla-aho oli väittänyt, että islaminusko on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somaleilla suorastaan perinnöllinen erityispiirre.

Soinin aiempi kannanotto oli kuitenkin pelkkä vitsi ja vaalikikka – Halla-aho saa jatkaa Soinin puolueen eduskuntaryhmässä.

kari.naskinen@gmail.com