skip to main |
skip to sidebar
Ryhmäteatterissa Helsingissä menee näytelmä Päällystakki. Tanskalaisten omistukseen siirtyneen pankin uusi fuusiojohtaja Björn Storbjörn (Taisto Oksanen, oik) antaa potkut Akaki Akakijevitshille (Martti Suosalo, vas). Pankin henkilöstöpolitiikan mukaan henkilöstön muodostavat tästä eteenpäin pätkätyöläiset. Teatterin ulko-ovelta näkyy Kokoomuksen mainostoimiston iso juliste, jossa kielletään ihmisiä ruokkimasta lamaa. Eikä säästää saa, vaan kaikki liikenevä on pantava tuhlaukseen.
Akakista tulee työtön. Kun on työtön, on hylkiö. Näytelmän ohjelmalehtisessä nimittäin muistutetaan Suomen yrittäjät ry:n edellisen puheenjohtajan Eero Lehden lausunnosta Kauppalehdessä viime vuoden helmikuussa: ”Työmarkkinoiden näkökulmasta työttömät eivät ole enää kenttäkelpoisia”.
Nyt tarvitaan kuitenkin työttömiäkin. He eivät saa panna isoja työttömyyskorvauksiaan säästöön pahan päivän varalle, koska paha päivä on jo nyt. On ymmärrettävä elinkeinoelämää, ja sillä menee nyt huonommin kuin viime vuonna. Jos yrityksen liikevoittoa jäi viime vuonna osinkojen jakamiseen 50 miljoonaa euroa, niin nyt on uhkana, että tänä vuonna tuo summa ei ole enää kuin 40 miljoonaa euroa. Yrityksiä on autettava.
Älä ruoki lamaa, älä säästä, neuvoo Kokoomuksen mainostoimisto. Yrityksiä tämä ei kuitenkaan koske. Ne saavat säästää ja vähentää tällä perusteella työntekijämääräänsä. Yritys on aina tärkeämpi kuin yksittäinen ihminen, ja siksi yritysten etu on pantava etusijalle. Viesti on myös, että syyllisiä lamaan ovat ennen kaikkea ihmiset, eivät yritykset.
Taantumalama on myös hyvä tekosyy sille, että väkeä pannaan pihalle, vaikka ei niin tarvetta olisikaan.
Älä ruoki lamaa, älä säästä, neuvovat mainostoimiston kampanjalle ilmaista ilmoitustilaa antaneet sanomalehdetkin. Itse ne tosin säästävät siirtämällä työntekijöitään kenttäkelvottomiksi.
Sami Keski-Vähälän ja Esa Leskisen näytelmä kertoo ”työelämän huonontumisen lyhyen historian”, kuten myös professori Juha Siltala sennimisessä kirjassaan (Otava, 2004).
”Työelämän huononeminen on näytelmän kehys, mutta pääaihe on kapitalismi ja kuolevaisuus”, sanoo näytelmän ohjannut Leski-nen. ”Ihminen on perimmiltään uskonnollinen eläin, mutta enää ei ole kollektiivista uskontoa, joka palvelisi sen kaltaisia tarpeita. Siksi näenkin nykykapitalismin uskonnon korvikkeena. Kuvio on nyt vain se, että talous ei enää palvelekaan ihmisiä, vaan kaikki palvelevat sitä. Kukaan ei enää kysy, mitä hyötyä on jatkuvasta kasvusta, ajatellaan vain, että sitä pitää olla. Viesti ekonomisteilta on aina sama: pitää tehdä lisää uhrauksia.”
Näitä uhrauksia on määrätietoisesti tehty jo vuosia, mutta nyt painetaan kaasua. Työmarkkinoille on saatu pysyvä väliaikaisuus, vakituinen sijaisuus ja jatkuva epäjatkuvuus.
Siltala kirjoitti näistä aiheista viimeksi Kirjastolehdessä (1/2009): Turbokapitalismi syyttää lamasta työhalutonta kansaa, kilpailu-kyvyttömiä yliopistoja ja rapakuntoista nuorisoa - sen jälkeen, kun ensin on vedätetty yritysten hetkellisiä odotusarvoja optioiden maksimoimiseksi henkilöstöä vähentämällä, tuotekehittelyä karsimalla ja epäonnistuneita yritysvaltauksia tekemälllä.
Ryhmäteatterin ajankohtaisnäytelmän repliikit muuttuvat näköjään tilanteen mukaan. Katsoin näytelmän eilen torstai-iltana, ja silloin esillä oli jo hallituksen suunnitelma siirtää ihmisten eläkeikä kahdella vuodella eteenpäin. Mitähän tekemistä tällä päätöksellä on nyt päällä olevan laman torjumisen kanssa? Vaikutukset näkyvät tarkoitetulla tavalla vasta vuosien kuluttua, mutta epätoivottavat vaikutukset jo lähikuukausina, kun alle kuuskymppiset hakeutuvat kiihtyvällä vauhdilla eläkeputkiin – tai eivät ne tietenkään epätoivottavia ole yritysten kannalta.
Tänä iltana näytelmässä on esillä varmaan jo Keskustan eduskunta-ryhmän perussuomalaisen puheenjohtajan Timo Kallin mielipide siitä, että eläkeiän nostamisella torjutaan maahanmuuttoa Suomeen.
kari.naskinen@gmail.com
Televisiosta piti eilen tulla kolmas jakso tv-sarjasta Pietari Suuri. Tulikin toinen jakso, mutta tekstitys oli kolmannesta jaksosta. Varttitunnin kuluttua tekstit hävisivät ja ruudun ylälaitaan ilmestyi pahoittelu tästä. Reilun puolen tunnin kuluttua tuli ruudun ylälaitaan pahoit-telut siitä, että lähetykseen oli lipsahtanut väärä jakso ja että tekstitys puuttui. Tällaisena ohjelman kuitenkin annettiin pyöriä loppuun asti.
Eikö siellä Pasilassa olla hereillä? Kun ennen vanhaan tapahtui jokin tällainen möhläys, ohjelma keskeytettiin ja tv-ruutuun tuli teksti: "Lähetyksessä on vikaa, korjaamme sitä tuota pikaa".
Modernina digiaikana kaikenlaiset virheet ovat lisääntyneet. Kaiken lisäksi näiden virheiden korjaajiksi on pantu katsojat. Jostakin kumman syystä televisio lakkaa aina välillä toimimasta, minkä jälkeen digiboksi on "päivitettävä". Hankala homma monille. Tämän kuun alussa ilmoitettiin, että Teema-kanava vaihtaa paikkaa, minkä takia jokaisen tv-katsojan oli tehtävä uusi kanavahaku. Taas sellainen tehtävä, että siitä eivät läheskään kaikki selvinneet ilman ulkopuolista apua.
Oma iso ongelmaryhmänsä on se, että digilaitteet ovat huonoa työtä. Niiden kestoikä on korkeintaan kolme vuotta. Minulta meni digiboksi mykäksi puolentoista vuoden käytön jälkeen.
Pari päivää sitten soitti velipoika ja kirosi kaksi vuotta vanhan digiboksin hajoamista. Sen siliän tien menivät kaikki tallennetut elokuvat.
Joku sanoo tähän, että kannattaa siirtää pitkään säästettäviksi haluamansa ohjelmat dvd-levylle. Että pitäisi taas ostaa jokin uusi, vaikeakäyttöinen vehje, joka kestäisi pari vuotta.
Ennen televisiot kestivät kymmeniä vuosia. Meillä mökkitelkkari on yli 40 vuotta vanha mustavalkoinen Hitachi. Siellä se on ollut mökillä myös läpi talvet pakkasessa, mutta aina on kuva näkynyt heti keväällä ensimmäisestä napsautuksesta. Kaupungissa ei taas ollut aikai-semmin pelkoa tallennettavien elokuvien hävimisestä, koska VHS-nauhoilla ne säilyvät yhden ihmisiän.
OIKEUSASIAMIES
EI VASTAA
Heinäkuussa 2007 tein eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun digitelevisioon siirtymisestä. Päätöksenhän teki eduskunta. Muutaman päivän kuluttua tuli kirje, että asiani (dnro 2396) on otettu valmisteluun. Vieläkään ei kuitenkaan ole vastausta kanteluuni tullut.
Viime vuonna oikeusasiamiehelle tehtiin 3700 kantelua. Asioita siis on, mutta järjestelmä ei toimi. Joitakin aikoja sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoikin Suomen valtiolle kaksi korvaus-määräystä siksi, että oikeudenkäynnit täällä olivat kestäneet liian pitkään.
Tällainen rangaistavan hidas viranomaistoiminta on varmaan osa "valtion tuottavuusohjelmaa".
kari.naskinen@gmail.com
Televisiossa näytettiin tiistaina, kun eduskunta käsitteli Lex Nokiaa. Minis-teriaitiossa istui yksinään liikenne- ja viestintäministeri Suvi Linden (Kok). Turha siellä muiden oli olla-kaan, koska muut eivät asiasta mitään tiedä. Valtiovarainministeri Jyrki Katainenkin (Kok) sanoi pari viikkoa sitten, että hän ei tunne Lindenin ajamaa lakiesitystä, mutta seisoo sen takana (HS 13.2.). Näin näitä lakiesityksiä hallituksessa väsätään - pääasia, että Elinkeinoelämän keskusliiton uhittelevat vaatimukset tulevat huomioon otetuiksi.
kari.naskinen@gmail.com
Orson Welles ohjasi elokuvan V niin kuin väärennös (1974). Oliver Stone teki George W. Bushista elokuvan W. - mutta Bush ei presidenttinä ollut väärennös, vaan juuri sellainen presidentti kuin kansa ansaitsi.
Helsingin Sanomissa oli eilen pieni uutinen siitä, miten texasilainen rautakauppa oli tarjonnut Bushille töitä tavarataloisäntänä tämän presidenttiuran jälkeen. Bush kävi tutustumassakin tarjottuun työpaikkaan, mutta päätti kuitenkin kieltäytyä kunniasta.
Vaikka Stone ei varsinaisesti tee pilkkaa Bushista, kertoo tämä elokuvakin selvästi, että Bushille oikeampi työpaikka olisi ollut rautakauppa kuin Valkoinen talo. Elokuvassa Bush ei latele niitä maailmankuuluja hölmöyksiään, mutta on muuten vain hölmö - tai ainakin syyntakeeton.
Voimakkaasti tulee esille Bushin uskonnollisuus. Bush kuuluu niihin ihmisiin, jotka uskovat maailman tulleen "luoduksi" 6000 vuotta sitten, ja maapallo on tietenkin litteä.
Keskeinen asia elokuvassa on se, miten Bush päätyi aloittamaan Irakin sodan maaliskuussa 2003. Varsinaisina haukkoina ja Bushin sotaan ajajina toimivat varapresidentti Dick Cheney ja puolustus-ministeri Don Rumsfeld. Cheney myös sanoi todellisen ja ainoan syyn sotaan: öljy. Kyyhkynä taas esiintyi ulkoministeri Colin Powell, vaikka sitten kävikin YK:ssa puhumassa pehmoisia.
Syksyllä 2002 Bush sai asiantuntijoiltaan "varman" tiedon siitä, että Saddam Husseinilla oli kemiallisia ja biologisia joukkotuhoaseita. Lisäksi tulossa oli pahempaakin, sillä Irakin väitettiin hankkineen Afrikasta alumiiniputkia, jotka soveltuisivat ydinaseiden tuotantoon. Joukkotuhoaseiden mahdollisia, epäilyttäviä sijaintipaik-koja "löydettiin" 946. Näin ollen Bush päätti, että antaa palaa.
Elokuva sinänsä ei ole hyvä. Ei ihme, että se poistui nopeasti Finnkinon teattereista ja pyörii nyt Lahdessakin pienessä Kino Iiriksessä.
Stonen elokuvaksi tämä on tietenkin pettymys. Se ei ole kunnolla kriittinen, eikä se ole tarinaltaankaan vetävä. Lisäksi elokuva yrittää kahlata liian isoa aineistoa, kun on täytynyt ottaa mukaan palasia Bushin opiskeluajoista lähtien.
Toivottavasti täällä Suomessa Mannerheim-elokuva jää rahoitusongelmiensa takia tekemättä, niin ei saada koristeltua näköiskuvaa tuosta lahtarista, joka myös olisi ollut parempi vaikka Speden rautakaupan uudelleenkoulutettuna varastoapulaisena.
kari.naskinen@gmail.com
Tuoreessa tutkimuksessa Joensuun yliopiston tutkijat arvioivat, että kuntaliitokset lisäävät liikkumista maa-seudulla. Ilmastonmuutoksen torjumisessa ovat kuntaliitokset huono keino. Sama koskee valtionhallinnon alueellistamista. Kun iso virasto heivataan jonnekin Kuopioon tai Rovaniemelle, se lisää automaattisesti matkustamista Helsinkiin ja takaisin.
Kuntaliitosten ja -yhteistyön vaikutuksia palveluihin ja liikkumiseen on käsitellyt erikoistutkija, yht. tri Ilkka Lehtola. Tutkimuksen ovat rahoittaneet Kunnallisalan kehittämissäätiö ja valtion tiehallinto.
Lehtola toteaa, että palvelujen tuottaminen entistä kustannus-tehokkaammin voi tarkoittaa kunnallisten palvelujen keskittämistä ja karsimista. Kunnat ja niiden palvelurakenteet tulevat erilaistumaan, ja yhdyskuntarakenteellisesti kunnat ja yhteistoiminta-alueet ovat entistä moninapaisempia.
Tutkimattakin on selvää, että kuntaliitokset lisäävät liikennettä. Entisissä kuntakeskuksissa työskentelee kuntien palveluksessa lukuisia henkilöitä, joiden työn luonne on muuttunut entistä liikkuvammaksi. Uusi kunta on pinta-alaltaan suurempi ja sisäiset välimatkat pidempiä. Kokouksia, palavereja ja tapaamisia on yhä enemmän uudessa kuntakeskuksessa.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa kuntienvälinen yhteistyö lisääntyy, vaikka ei kuntaliitoksia tehtäisikään. Henkilökunnan liikkuminen eri toimipisteiden välillä lisääntyy, ja liikelaitosmallissa potilaiden matkat saattavat pidentyä, koska vuodepaikkoja ja lääkäripäivystystä ei ole välttämättä saatavissa jokaisessa kunnassa. Oivassa Hollolalassa tämä jo tiedetään.
Tapahtuu myös koulujen yhdistämisiä. Monissa vierekkäisissä kunnissa on jo päätetty yhdistää peruskoulun yläluokkien opetus. Tutkimuksessa esitetään esimerkkejä, kuinka yläkoulujen yhdistäminen lisää oppilaiden koulukuljetuksia pienten kunta-keskusten välillä. Koulumatkojen pituus kasvaa etenkin kuntien reuna-alueilla asuvilla koululaisilla.
Yksityisautoilu lisääntyy, koska julkinen liikenne ei pysty riittävästi vastaamaan maaseudun asukkaiden liikkumistarpeisiin. Kulkeminen julkisilla liikennevälineillä edellyttää usein vielä täydentäviä liikkumismuotoja. Etenkin ikääntyneiden asuminen ja liikkuminen maaseudulla on hankalaa ilman naapuri- tai sukulaistukea.
PÄÄKAUPUNKISEUDULTA PAKKO-
SIIRRETTY JO 3600 TYÖPAIKKAA
Tällä vuosikymmenellä on pääkaupunkiseudulta alueellistettu 3600 valtion työpaikkaa muualle Suomeen. Yli 1000 muusta työpaikasta on alueellistamispäätökset tehty. Tällä hetkellä selvitetään sitä, mihin viskataan Helsingistä esimerkiksi Tiehallintokeskus (270 työpaikkaa), Ajoneuvohallintokeskus (230), Merenkulkulaitos (190), Ratahallintokeskus (120) ja Rautatievirasto (40).
Olisikohan Merenkulkulaitoksen oikea paikka jossakin Kuusamon tienoilla? Helsinki-Vantaan lentoasemalta suunnitellaan myös Ilmailuhallinnon alueellistamista. Kyllä nyt on niin vaikeita asioita, että kannattaisi pyytää konsultiksi vuoristoneuvos Tuurnaa vävynsä kanssa.
kari.naskinen@gmail.com
Maailma tuomitsi Adolf Eichmannin kuolemaan vuonna 1961. Seuraavana vuonna tämä natsirikollinen hirtettiin. Jari Juutinen pohtii näytelmässään Minä olen Adolf Eichmann syyllisyyden problematiikkaa. Näytelmä sai kantaesityksensä Teatteri Vanhassa Jukossa 2005 ja nyt sitä esitetään Juutisen joh-tamassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa.
Eichmann oli oleellinen osa "juutalaiskysymyksen lopullisessa ratkaisussa". Hän osallistui vuonna 1942 siihen Wanseen konferenssiin, missä päätettiin juutalaisten joukkotuhoamisesta. Eichmann toimi natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston juutalaisasiaintoimiston päällikkönä, ja sodan loppuvaiheissa hän työskenteli Budapestissa organisoiden Saksan miehittämän Unkarin juutalaisten tuhoamista.
Juutisen näytelmässä Eichmann pohtii, että mitä sitten, jos ei olisi suostunut hänelle määrättyihin tehtäviin. Todennäköisesti hänet oli ammuttu. Yhdessä vaiheessa hän jo pyrkikin pois tehtävästään ja ilmoitti haluavansa lähteä itärintamalle. Eivät ne kuusi miljoonaa juutalaista silti missään tapauksessa olisi jääneet tappamatta? Jos Eichmann ei olisi tehtäväänsä hoitanut, ne olisi hoitanut joku muu. Jos se joku muukin olisi kieltäytynyt ja ammuttu, tilalle olisi taas tullut joku muu.
”Minun oli toteltava sodan lakeja ja lippuani. Olen valmis”, sanoi Eichman ennen kuolemaansa.
Tätä Juutinenkin korostaa, Eichmann oli tavallinen kunnon kansalainen, joka vain noudatti senaikaisia oman maansa lakeja, totteli vain käskyjä, teki hänelle annetut työt niin hyvin kuin osasi. Tunnollisena työntekijänä hän sitten ajautui vaativaan tehtävään, missä piti organisoida juutalaisten junakuljetukset keskitysleireille. Teki työtä käskettyä.
Juutalaisten kaasuttamisen keksijä Eichmann ei ollut. Ennen kuljetuspäälliköksi joutumistaan hän järjesti Wienissä ja Prahassa juutalaisten maastamuuttoa, ja yksi hänen ajatuksistaan oli neljän miljoonan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille asumaan, mutta se ei toteutunut.
Mihin pitäisi vetää raja? Jos Eichmann henkilökohtaisesti oli syytön - toteutti vain hänelle määrättyjä ohjeita -, niin olivatko tällä logiikalla syyttömiä myös Göbbels, Göring, Himmler, Speer ym. ja ainoa syyllinen Hitler? Tai toinen ääripää: oliko koko natsi-Saksan kansa syyllinen, olisiko kaikki saksalaiset pitänyt hirttää?
Eichmannin hirttäminen joka tapauksessa oli oikein. Se toimi samalla vertauskuvallisena kaikkien silloisten saksalaisten hirttämisenä.
JUUTINEN LAAJENTAA
SYYLLISYYSKYSYMYSTÄ
Näytelmän käsiohjelmassa kirjoittaa Sibeliustalon johtaja, paljon saksalaisuutta tutkinut Antti Vihinen, että yksilön oma päätöksenteko ja toiminta ovat myös tärkeitä: ”Jokainen olkoon vastuussa itsestään; me kaikki olemme yhtä syyllisiä tai syyttömiä. Kuka heittää ensimmäisen kiven?”
Tätä Juutinenkin perää. Ketkähän ovat syyllisiä nykyiseen lamaan? Ketkä sadan vuoden kuluttua todetaan syyllisiksi, kun ilmaston-muutos on päässyt hallitsemattomaksi, me kaikkiko? Tai ketkä ovat syyllisiä, jos Loviisan tai Olkiluodon ydinvoimala ”pamahtaa”, rakentamispäätöksen tehneet kansanedustajatko vai me kaikki, jotka emme ole nousseet vastarintaan? Voiko olla syyllinen, vaikka vain noudattaa lakia? Eichmannkin noudatti, oli yksi meistä.
Pitäisi enemmän heittää kapuloita rattaisiin, nousta barrikadeille ja olla kansalaistottelemattomia, jos huomaa, että määräykset ovat vääriä.
HIENO ESITYS
Juutisen näytelmä on erinomainen. Ei ihme, että se kiinnostaa muuallakin kuin Suomessa. Tällä hetkellä Juutinen onkin kaverinsa Kristian Smedsin ohella toinen suomalainen teatterintekijä, jolla on vientiä ulkomaille.
Vanhan Jukon esityksen tavoin nimiroolissa Lappeenrannassakin on helsinkiläinen freelanceri Jussi Johnsson. Toinen Jukon esityksestä tuttu näyttelijä on Sami Lanki. Tuttu näyttelijä on myös Vanhasta Jukosta Lappeenrannan teatteriin siirtynyt Heikki Pirhonen.
kari.naskinen@gmail.com
Eduskunnan kyselytunnilla eilen yritettiin taas kerran saada selvyyttä niihin asioihin, mitkä liittyvät elvytyksen nimissä elinkeinoelämälle annettaviin helpotuksiin. Yksi erikoinen tapaus on työnantajilta poistettava kansaneläkemaksu, josta Kataisen - Vanhasen hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle tänään.
Valtio joutuu korvaamaan Kelalle sen summan, minkä se tulee lain myötä menettämään. Tuo summa on arviolta 800 - 1000 miljoonaa euroa. Sata-komitean puheenjohtajalta Markku Lehdolta kysyttiin JHL:n lehdessä Motiivissa (2/2009), mistä korvaava summa otetaan. - "Olisi ollut suotavaa, että korvaavasta rahoituksesta olisi päätetty samalla. Veroinahan summa kerätään, mutta mistä ja miten verotus kohdennetaan", ihmetteli Lehto.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen antoi eilen löyhän vastauksen: miljardin aukko paikataan välillisiä veroja ja maksuja korottamalla. Tämä tarkoittaa, että yrityksille annettavat helpotukset pannaan veronmaksajien kustannettaviksi. Kaiken lisäksi niin, että kysymykseen tulevat sellaiset veromuodot, jotka eivät ole progressiivisia. Kaikki köyhimmistä rikkaimpiin osallistuvat näihin talkoisiin samalla tasaveroprosentilla.
Kela-maksun poisto helpottaa eniten isoja, pääomavaltaisia yrityksiä. Hallitus on sanonut, että Kela-maksun poistaminen tuo 10 000 uutta työpaikkaa. Asiantuntijat ovat toista mieltä.
Jos hallitus todella olisi halunnut turvata työllisyyttä, sen olisi pitänyt asettaa Kela-maksujen poistamiselle jonkinlaisia työllistämisehtoja tai olisi edes edellytetty irtisanomisista ja lomautuksista pidättäytymistä.
Onkin epäilty, että yrityksiltä säästyvät Kela-maksut ohjautuvat omistajille jaettaviin osinkoihin. Vuosina 1998 - 2007 firmat maksoivat osinkoina 117 miljardia euroa. Yksistään vuonna 2007 omistajat nostivat osinkoina 23 miljardia euroa. Sata-komitean suursaavutuksena on markkinoitu sitä, että 685 euron takuueläkkeen toteuttamisen vuonna 2011 on laskettu maksavan noin 400 miljoona euroa, siis alle puolet työnantajien Kela-maksun poistamisen muodossa saamasta lahjoituksesta.
kari.naskinen@gmail.com
