USA pitää politiikkaa elämää tärkeämpänä

Koronavirus tappaa ihmisiä, mutta Joe Bidenin USA ei auta, vaikka voisi. Se pitää kiinni Kuubaan kohdistamastaan kauppasaarrosta, eikä suostu myymään sinne injektioruiskuja. Kuuba on kehittänyt oman koronarokotteensa, mutta ruiskuja se ei pysty valmistamaan. Tarve on noin 30 miljoonaa ruiskua, ja vaikka Kuuba on niitä jostain saanut, tarve on tällä hetkellä edelleen 20 miljoonaa ruiskua.

YK:n yleiskokous hyväksyi kesäkuun lopulla äänin 184 - 2 päätöslauselman, jossa tuomittiin Yhdysvaltojen kohta 60 vuotta kestänyt Kuuban taloudellinen saarto. Ne kaksi vastakkaista ääntä tulivat Yhdysvalloilta ja Israelilta, joiden lisäksi äänestivät tyhjää Brasilia, Kolumbia ja Ukraina. Äänestyksen tulos ei kuitenkaan johda mihinkään, suunnilleen sama tulos äänestyksissä on tullut joka kerta vuodesta 1992 alkaen.

USA lähtee siitä, että mitään apua ei anneta sellaisille ihmisille, jotka elävät toisenlaisessa yhteiskuntajärjestyksessä kuin on amerikkalaisilla itsellään. Kuolkoot kuin luteet, kun eivät hyvän päälle ymmärrä.

Barack Obama vieraili Kuubassa 2016 ja helpotti kauppasaarron rajoituksia jonkin verran, mutta Donald Trump kiristi tilannetta takaisin lisäämällä Kuuban terrorismia tukevia maiden listalle. Eikä Biden ole helpottanut asiaa mitenkään. People´s World -lehden politiikantoimittaja, entinen lastenlääkäri W.T. Whitney Jr. kirjoitti USA:n vaikuttavan silläkin tavalla, että sanktioita saavat myös ulkomaiset yritykset, jos ne auttavat Kuubaa ja jos niillä on yhtiökumppanuutta amerikkalaisten yritysten kanssa. Injektioruiskuja valmistavien amerikkalaisyritysten lisäksi niitä valmistavat viisi muunmaalaista yritystä, mutta koska niillä on siteitä yhdysvaltalaisiin tahoihin, nekään eivät voi viedä ruiskuja Kuubaan.

Whitney kirjoitti Kuuban saaneen YK:n kokouksessa suurta kiitosta siitä, että se on auttanut lääketieteellisessä hoidossa kymmeniä maita ja että se on kutsunut kymmeniä tuhansia opiskelijoita köyhistä maista Kuuban lääketieteellisiin kouluihin. He kiittivät Kuuban saavutusta tuottaa rokotteita koronavirusta vastaan saarron asettamista rajoituksista huolimatta. Puhujat esittivät Yhdysvaltoja vastaan kritiikkiä julmuuden, moraalittomuuden ja kansainvälisen oikeuden rikkomisen perusteella. (24.6.2021)

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kauppasaarto on voimassa niin kauan kuin Kuuba ei lopeta kommunistista järjestelmäänsä. Kauppasaarto tuli voimaan 1962 eli kolme vuotta USA odotti, että Kuuban vallankumous ei olisi kestänyt. Oli USA:lle katastrofi, että se kesti. Kuuban 20 suurimmasta yrityksestä 17 oli ollut amerikkalaisia ja ne kansallistettiin ja amerikkalaiset työntekijät poistuivat maasta. Kaikki koulut olivat olleet yksityisiä ja toimineet katolisen kirkon ja USA:n rahoituksella, ja nekin tietenkin kansallistettiin, samoin tiedotusvälineet.

Vielä huhtikuussa 1961 CIA yritti muuttaa asetelmaa Sikojenlahden maihinnousulla, johon osallistui runsaasti Kuubasta Yhdysvaltoihin paenneita miehiä. Tarkoitus oli kaataa Fidel Castron hallitus, mutta tässä epäonnistuttiin ja se oli USA:n ensimmäinen tappio Latinalaisessa Amerikassa. Ei siis muu auttanut kuin aloittaa saarto, joka tuhoaisi Kuuban.

Nyt tilanne on vihdoin kriittinen johtuen suureksi osaksi koronasta. Ihmisiä sairastuu ja tarvittaisiin lisää hengityskoneitakin, mutta niiden saaminen on tyrehtynyt, koska USA osti kaikki hengityskoneet niiltä ulkomaisilta yrityksiltä, jotka niitä olivat Kuubaan myyneet.

Ennen koronakriisiä Kuuban terveydenhoito oli tunnetusti korkealuokkaista. Se tuli toimeen omalla osaamisellaan saadessaan lisäksi sellaista teknologista apua, joka nyt on loppunut. Vaikka Kuuba on köyhempi maa kuin lähellä oleva Meksiko, on Kuuban terveydenhoitojärjestelmä tehokkaampi. Sillä on ollut uusliberalistiseen Meksikoon verrattuna paremmat valmiudet hoitaa esimerkiksi tuberkuloosia, aidsia, malariaa ja tuhkarokkoa. Kuuballa on kymmeniä vuosia ollut tehokas oma lääketuotanto ja Kuubassa on 100 000:aa asukasta kohti 600 lääkäriä, Meksikossa 200. Terveydenhoito on kansalaisille maksutonta lukuunottamatta sitä, että potilas joutuu minimimaksun suorittamaan tuontitavaroina hankituista välineistä, kuten silmälaseista, kuulolaitteesta ja pyörätuolista.

Kuuban lääketieteellinen avunanto konkretisoitui 1970-luvulla, kun se ryhtyi antamaan Angolalle apua terveydenhoidossa ja koulutuksessa. Oli vallankumouksellista, kun lähti vapaaehtoisena pariksi vuodeksi Angolaan. Sieltä tuli vastaavasti 4000 vaihto-oppilasta kouluttautumaan Kuubaan.

Nyt tilanne on kuitenkin kriittinen, kun kansan tyytymättömyys on noussut esille. Tämä johtuu paljolti kauppasaarron aiheuttamasta ongelmasta, mikä USA:lle sopii oikein hyvin. Whitneyn mukaan tämä tilanne on jatkumoa USA:n Kuuban-politiikalle: 1800-luvulla Yhdysvallat yritti sulauttaa Kuuban itseensä, Espanjan lähdettyä Kuubasta 1898 oli samanlaisia pyrkimyksiä, vallankumouksen jälkeen on ollut määrätietoinen yritys palauttaa amerikkalaisten hegemonia Kuubaan yhtenä keinona kauppasaarto ja nyt taktiikkana on ihmisten elämällä kiristäminen.

Neuvostoliiton loppuminen oli tietenkin iso takasiku Kuuballe. Kiina on osittain paikannut siitä syntynyttä aukkoa, mutta ei tarpeeksi. Tänä vuonna talous on supistunut selvästi, joten uudella presidentillä Miguel Diaz-Canelilla on kovat paikat. Televisiossa puhuessaan hän sanoi, että tilanteen takana on kauppasaarto, jonka aiheuttamat menetykset Kuuballe ovat tähän mennessä olleet arviolta yli 740 miljardia dollaria.

Brittiläinen Morning Star -lehti kertoi, että USA on käyttänyt valtavia rahamääriä horjuttaakseen Kuuban demokratiaa tavoitteenaan kaataa sosialistinen hallinto. Biden ja kumppanit pitävät vääränä, että maailmassa on muunkinlaisia järjestelmiä kuin sen oma ja paras. Viime maaliskuussa kongressista lähetettiin joidenkin demokraattien allekirjoittama viesti, jossa Bidenin toivottiin käyttävän toimeenpanovaltaansa Trumpin asettamien rajoitusten perumiseksi, mutta Biden ei korvaansa lotkauttanut. Myös kongressin edustajainhuoneen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Gregory Meeks (dem.) on pyytänyt Bidenia kumoamaan Trumpin hallinnon toteuttamat saarron kiristykset.

YK:ssa ennen äänestystä puhunut Kuuban ulkoministeri Bruno Rodríguez sanoi: ”Saarron vaikutus on valtava. Perheiden elämä ei pääse irti tämän epäinhimillisen politiikan vaikutuksista. Saarto on massiivinen, räikeä ja järjestelmällinen loukkaus Kuuban asukkaiden ihmisoikeuksia kohtaan. Vuoden 1948 Geneven yleissopimuksen toisen artiklan mukaan se on jopa kansanmurha. Kyse on taloussodasta, joka ulottuu alueiden ulkopuolelle pientä maata vastaan, johon taantuma ja maailmanlaajuinen talouskriisi ovat jo muutenkin vaikuttaneet kielteisesti.”

MUITAKIN SYITÄ

Suomi-Kuuba-seuran nettisivulla on juttu (23.7.2021), jossa referoidaan Havannassa Communistas-blogia pitävien marxilaisten ja kommunististen toimijoiden kokemuksia, havaintoja ja analyyseja. Esille on nostettu useita tekijöitä, jotka nyt ovat saaneet aikaan yhteiskunnallisen liikehdinnän:

- Elintarvikkeiden ja hygieniatuotteiden pula.
- Pitkät jonot jopa sellaisten peruselintarvikkeiden kuin leivän ostamiseksi.
- Valuuttakaupat, joissa voi ostaa vain ulkomaanvaluutalla ja joiden kautta myydään jo suuri osa perustarvikkeista.
- Hallituksen päätös kieltää kansalaisia tallettamasta pankkitileille dollareita
- Julkisten palveluiden taksojen nousu. Esimerkiksi Havannassa joukkoliikenteen lipunhintoja nostettiin 500 %.
- Ilmaisten palveluiden ja etuuksien leikkaukset.
- Inflaation dramaattinen kiihtyminen ja perustarvikkeiden hintojen nousu.
- Pitkät sähkökatkot.

Protestit saivat alkunsa työväenluokkaisissa kaupunginosissa, joissa sosiaaliset ongelmat ovat suurimpia. Sosiaalinen epätasa-arvo on koko ajan kasvava ongelma. Köyhyys, sosiaalisen tuen puute, julkisen ja sosiaalipolitiikan epävarmuus, elintarvikkeiden ja perustarvikkeiden rajallinen ja vähäinen tarjonta ja köyhtynyt kulttuuripolitiikka ovat vallitsevia piirteitä syrjäisillä ja pienituloisilla alueilla. Näillä asuinalueilla ihmiset asettavat selviytymisen ideologisten kysymysten edelle. Kirjoittajien mukaan on myös tunnustettava, että näiden taloudellisesti haavoittuvien kaupunginosien asukkaiden mielissä Kuuban hallituksen johtajien nähdään nauttivan korkeasta elintasosta.

Laukaisevana tekijänä laajenneisiin mielenosoituksiin Communistas-blogissa pidetään tyytymättömyyttä tilanteeseen, jonka ovat aiheuttaneet maan talouskriisi, Yhdysvaltojen hallituksen asettamat pakotteet ja valtiobyrokratian kyseenalainen, tehoton toiminta.

Entä voiko tämän Kuuban nykyisen tilanteen tulkita vihdoin niin, että kommunistinen valtio on todellakin liian pieni yksikkö. Se oli sitä myös Neuvostoliitossa, jossa tosin hullu Stalin alkoi määrätietoisesti tuhota Leninin perintöä – mutta silti: kommunismi on internationaalinen liike, joka onnistuakseen edellyttää maailmanvallankumousta. Kiina on nykyisin vähän toisenlainen tapaus. Vaikka siellä on yksipuoluejärjestelmä, ei Kiinan systeemi enää perustu läheskään puhtaaseen marxismiin.

kari.naskinen@gmail.com

Kreikka oli paras aluksi, sittemmin Suomi

Antiikin Olympian kisat olivat ammattilaisten kilpailuja, kuten ovat nykyisetkin olympiakisat. Osallistujat olivat yleensä kuninkaiden, tyrannien tai muiden mahtimiesten palkkaamia ja kunnian voitoista saivat nämä heidän isäntänsä. Muutenkin kilpailijat olivat ammattilaisia, kuten Theagene, joka 30 vuoden aikana voitti nyrkkeilyssä ja pankrationissa 1400 kilpailua. Urheilutähdet saivat jo tuolloin suurta mainetta, esimerkiksi painin kolminkertainen olympiavoittaja Astydamaa oli kuuluisa myös siitä, että hän söi yksinään yhdeksälle ihmiselle tarkoitetun juhla-aterian. Ruoka oli muutenkin tärkeä asia; kun olympiavoittajille ei lahjoitettu tontteja, monet kaupungit lupasivat heille ilmaiset ateriat eliniäksi. Rikas Ateenan kaupunki maksoi jossakin vaiheessa olympiavoitosta 500 drakmaa, joka vastasi antiikin ammattimiehen 15 vuoden palkkaa.

Tokion olympiakisoissa Singapore maksaa omille voittajilleen 850 000 euroa, Suomi 50 000 euroa, USA 32 000 euroa ja tätä luokkaa.

Antiikin kisoissa olivat suuria sankareita voimalajien edustajat. Atleetti Milon voitti painin kuusissa kisoissa, mutta kun hän ilmoittautui seitsemänsiin kisoihin, ei kukaan muu uskaltanut lähteä painimaan hänen kanssaan. Milo jaksoi kantaa nelivuotiasta härkää hartioillaan yli 50 askelta, minkä jälkeen hän tappoi härän yhdellä nyrkiniskulla ja söi sen paistettuna yksinään. Koska Milonin ateriat olivat runsaita, kyytipojaksi tarvittiin aina 10 litraa viiniä.

Olympian kisat järjestettiin neljän vuoden välein Zeus-jumalan kunniaksi yli tuhannen vuoden ajan 776 eaa. - 393 jaa. Ne olivat luultavasti ainoat tapahtumat, joihin kreikkalaisen maailman kaikki kaupungit osallistuivat. Alue oli iso ulottuen Krimiltä Espanjaan. Jo muutama kuukausi ennen kisojen alkamista julistettiin pyhä olympiarauha, jonka aikana Kreikassa ei missään saanut sotia.

Ensimmäisissä kisoissa oli vain yksi laji, 192 metrin stadionjuoksu. Stadion oli U:n muotoinen, jossa oli siis kaksi suoraa ja kaarre. Myöhemmin lajeja alkoi tulla lisää: juoksua sekä sota-aseiden kanssa että ilman, voimailulajeja, äänenvahvuuskilpailuja airuille ja torvensoittajille sekä korkealle arvostettu pankration, joka oli lähinnä tappelua kaikin mahdollisin keinoin. Lisäksi oli hevosten ja vaunujen kanssa suoritettuja lajeja. Kisat kestivät aina viisi päivää.

Perinteisin olympialaji on siis nykyinen 200 metrin juoksu, jota jotkut isot päälliköt ovat kuitenkin nyt poistamasta yleisurheilun arvokisojen lajivalikoimasta, koska se on liian lähellä 100 metrin juoksua. Lisäksi vaikuttaa siltä, että heitto- ja hyppylajien suoritusmääriä tullaan jatkossa pienentämään, kuten Timanttiliigassa jo on kokeiltu. Tilaa tarvitaan yhä vain uusille lajille, kuten jo on tapahtunutkin: baseball, katukoripallo, koskipujottelu, rantaseksilentopallo, rullalautailu, rytky, seinäkiipeily, taekwondo ja vesilautailu.

Antiikin olympiakisoihin ei naisia päästetty, mutta kaksi kertaa merkittiin nelivaljakkoajon voittajaksi spartalainen rouva Kyniska, sillä hän oli valjakon omistaja.

Olympiakisat herätettiin henkiin 1896 Ateenassa, jossa kreikkalaiset vielä juhlivat 46:ää kultamitalia. Suomi osallistui kisoihin ensimmäisen kerran 1908 Lontoossa ja menestys on ollut sen jälkeen erinomainen, sittemmin vähän vaisumpikin, mutta jos tehdään mitalitilasto kesäkisoista väkilukuun suhteutettuna, se on hieno (asukasmäärä/mitali):

1. Suomi 17 845
2. Ruotsi 19 211
3. Unkari 20 289
4. Bahama 27 204
5. Tanska 28 765
6. Norja 32 716
7. Bulgaria 33 938
8. Jamaika 34 690
9. Uusi-Seelanti 37 764
10. Viro 38 764

kari.naskinen@gmail.com

Luostarikeskus Panagia

Kaikenlaista sitä löytää, kun kesämatkoja kotimaassa tekee: Lammin kirkolta viisi kilometriä itään pitkin tietä nro 317, sitten käännös sivutielle oikealla ja siellä on Kaikkien Athosvuoren Pyhien perintösäätiön ortodoksinen luostarikeskus Panagia. Se aloitti toimintansa 2013, kun aiemmin samalla alueella olevissa rakennuksissa toimi Pääjärven kuntayhtymän kuntoutuskeskus kehitysvammaisille. Kun menimme sisään päärakennukseen, tulimme heti kirkkosaliin, jossa luostarikeskusta meille esitteli sisar Anna, vaikka sanoikin, ettei ole sisar, eikä nunnakaan. Väliäkö sillä, selväksi tuli joka tapauksessa, että luostarikeskus toimii ja kehittyy. Rakenteilla on lisääkin kirkkotiloja, ja hauskalta näytti esimerkiksi kappeli, joka oli tehty entiseen liikuntasaliin ja seinät nyt täynnä ikonimaalauksia, näytti kooltaan squashkentältä (kuva tässä alapuolella). Jo valmiit tilat vihki joitakin vuosia sitten Helsingin silloinen metropoliitta Ambrosius.

Tarkoitustaan säätiö toteuttaa järjestämällä seminaareja, esitelmätilaisuuksia, ikonimaalauskursseja ja muita kokoontumisia sekä näyttelyitä. Viime viikonvaihteessa oli juuri retriitti, joka perustui Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen. Athosvuoren luostareiden munkkeja kutsutaan vierailulle Lammille ja täältä myös järjestetään pyhiinvaellusmatkoja Athokselle ja muihin ortodoksisiin luostarikeskuksiin. Kreikan valtiolta itsehallinnon saaneessa Pyhän Vuoren autonomisessa munkkivaltiossa on 20 luostaria, joissa asuu yhteensä noin 2000 munkkia.

Parhaillaan Panagiassa on lasitaiteilija Kyllikki Suden (85) myyntinäyttely, jossa on lasimosaiikki-ikoneita sekä muita sulatuslasi- ja tiffanytekniikalla tehtyjä töitä, yhteensä yli 40. Kuvissa ovat keisari Justinianuksen ja keisarinna Theodoran hovisaattueet.

Justinianus I (483 - 565) oli Itä-Rooman keisari, jonka merkittäviä saavutuksia olivat Rooman lakien kokoelmaa Corpus Juris Civilis ja Haga Sofian kirkko Konstantinopolissa. Theodora (noin 500 - 548) oli Justinianus Suuren puoliso.

Panagia eli enkolpioni on ortodoksisen piispan kaulakoru, jossa on kuvattuna Jumalansynnyttäjän ikoni tai Kristuksen ikoni. Panagia tarkoittaa myös Neitsyt Marian sinetillä varustettua ortodoksista ehtoollisleipää.

kari.naskinen@gmail.com

Miekat auroiksi, Suomessa traktoreiksi

Rauhanaate otettiin Suomessa sotien jälkeen tosissaan. Kun kiväärejä ei enää tarvittu, alkoi Jyväskylässä toiminut Valtion Metallitehtaat -yhtymän kivääritehdas valmistaa traktoreita. Samalla yhtiön nimi muutettiin Valmet Oy:ksi ja Tourulan kaupunginosassa sijainneessa tehtaassa koottiin 70 vuotta sitten ensimmäiset Valmet 15 -traktorit. Sama juttu kaupungin toisella reunalla toimineessa Rautpohjan tykkitehtaassa, jossa tykkien sijasta ryhdyttiin tuottamaan valuosia traktoreihin. Nelisylinteriset petrolimoottorit kehitti Linnavuoren tehdas Nokialla. Työnimenä oli ollut Pikku-Jehu, ja myöhemmin se sai pienen tehonsa (15 hv) vuoksi lempinimen Piikkilangankiristäjä.

Moottorin iskutilavuus oli 1,5 litraa, vaihteita oli kolme + peruutusvaihde. Piikkilankojen kiristämisen lisäksi Valmetilla voitiin vetää auraa, äestä, niittokonetta ja perävaunua. Luntakin se jaksoi aurata. Piikkilangankiristäjäksi sitä alettiin kutsua, kun maajussit aitasivat laitumiaan ja kun siihen aikaan saatavilla ollut piikkilanka oli erittäin jäykkää, se piti vetää suoraksi traktorin avulla. Kun traktorin veto loppui, oli piikkilanka suora.

Ensimmäinen suomalainen traktori se ei silloin 1951 kuitenkaan ollut. Vuosina 1918-24 nimittäin A.B. Turun rautateollisuus ja vaunutehdas Oy teki noin 500 Kullervo-traktoria. Siinä oli iso 7,4:n litran Troy-venemoottori ja tehoakin oli 30 hevosvoimaa, mutta se oli peltotöihin liian painava, 2200 kiloa eli kolme kertaa painavampi kuin Valmet 15. Hankkija ja Labor saivat sitä kuitenkin myydyksi ja vientiäkin oli jonkin verran Baltian maihin ja Puolaan.

Valmet-traktoreita alkoivat 1953 myydä Hankkija, Labor ja OTK, jotka parissa vuodessa saivat kaupaksi noin 2000 traktoria. Parannettu malli Valmet 20 tuli 1955, jolloin teho saatiin bensiinikäyttöisenä 22 hevosvoimaan. Väri oli punainen, ja tähän tuli pieni muutos 1960, jolloin Valmet 361:n etusäleikkö ja konepeiton alaosa tulivat harmaiksi. Kun näiden Pikku-Valmetien valmistus 1963 loppui, niitä oli myyty noin 10 000.

Sittemmin on monenlaisia muutoksia ollut, värivalikoima on laajentunut ja nimi muuttunut. Nykyisin Valtra Oy Ab kuuluu amerikkalaiseen AGCO-yhtiöön. Valtra-nimisiä traktoreita valmistetaan Jyväskylän pohjoispuolella Suolahdessa ja Brasiliassa, jossa tehdään myös leikkuu- ja sokeriruokopuimureita, kylvökoneita ja ajoruiskuja.

Moottorit valmistaa Agro Power, entinen Sisu Diesel. Pienimpien moottoreiden iskutilavuus on 3,3 litraa, suurimpien 9,8 litraa. Moottorisarjaan kuuluu jopa V12, jota käytetään telatraktoreissa ja isoissa leikkuupuimureissa.

Tuttu traktori sotien jälkeen Suomenkin pelloilla oli Belarus, jonka tuotanto Minskin traktoritehtaalla alkoi 1940-luvun lopulla. Suomeen niitä toi Oy Konela Ab, ja nykyisin ainakin nimellinen maahantuoja on kouvolalainen Agri-Kymi Oy. Minskin MTZ-tehdas työllistää tällä hetkellä noin 16 000 ihmistä.

KOM-teatterin LP-levyllä Porvari nukkuu huonosti (1971) lauloi Rea Mauranen Traktoristin laulun, jonka sävelsi Eero Ojanen vanhoihin Salli Lundin sanoihin, ja Belarus siinä selvästi oli työnteossa:

Traktori kyntää kuin leikillään,
sen viilloilla peipponen pyörähtää.

Viime vuonna Valtran osuus Suomen traktorimarkkinoista oli 48 prosenttia. Kymmenen myydyimmän mallin joukossa oli seitsemän Valtraa ja kolme vierasta, John Deere, Claas Arion ja New Holland.

ENSIMMÄISET
TRAKTORIT 1889

Maailmalla on tehty traktoreita jo vuodesta 1889 alkaen, joskin ensimmäiset mallit olivat huonosti toimineita. Ensimmäinen kunnolla pelannut traktori tuli 1892, valmistajana amerikkalainen Waterloo Gasoline Engine Company.

Ruotsissakin on pitkät perinteet. Theofron Munktell perusti 1832 konepajan, jonka ensimmäinen polttomoottori valmistui 1905 ja siitä lähti kehittymään myös traktorin historia Pohjoismaissa: ensimmäinen traktori Munktell 30-40 HK valmistui 1913. Tehoa oli 30-40, mutta massaa oli siinäkin liikaa, 8300 kiloa.

Valmetillakin on osansa Ruotsin tämän alan historiassa. Vuonna 1932 yhdistyivät Munktells Mekaniska Verkstad ja J & C G Bolinders Mekaniska Verkstadin maatalouskonepuoli ja uuden yhtiön nimeksi tuli AB Bolinder-Munktells. Vuonna 1950 sen BM-traktorit siirtyivät Volvon omistukseen, mutta 1979 Volvo luopui traktoreiden valmistuksesta, jolloin Volvo BM -traktorit siirtyivät Valmetille ja näin nimeksi tuli Volvo BM Valmet. Vuoden 1985 malliuudistuksessa Volvo BM -nimi jäi pois ja nämä traktorit jatkoivat menestystään Valmet-nimellä.

Valtran traktoritoiminnot ja Sisu Dieselin moottoritoiminnot myytiin yhdysvaltalaiselle AGCO-yhtymälle 600 miljoonalla eurolla vuonna 2004.

kari.naskinen@gmail.com

Effi Briest – Fassbinder hylkäsi kauniin hirttosilmukkansa

Saksan sodanjälkeisen elokuvan yksi suurimmista oli Rainer Werner Fassbinder (1945 - 1982). Vuonna 1997 New Yorkin MoMA omisti kaksi kuukautta hänen elokuvilleen. Suomessa niitä kaikkia ei ole teatterilevityksessä ollut, mutta suurin osa löytyy dvd-versioina. Yksi erikoisimmista Fassbinderin tuotannon sisällä on Effi Briest (1974), joka perustuu 1800-luvulla eläneen Theodor Fontanen samannimiseen romaaniin nuoren naisen kohtalosta. Kirjaa en tunne, mutta Fassbinderin elokuva Effi von Briestin vaikeuksiin ajautuneesta avioliitosta huolimatta on hurjista elokuvistaan tunnetun ohjaajan kaunein.

Fassbinder ehti tehdä kiihkeässä aikataulussa yli 30 pitkää elokuvaa, lisäksi tv-sarjaelokuvia ja muutamia lyhytelokuvia. Lisäksi hän oli mukana teattereissa. Kiihkeitä olivat myös Fassbinderin elokuvat. Fassbinder käsitteli paljon erilaisten vähemmistöjen ongelmia, eikä useinkaan saanut suuren katsojakunnan suosiota. Keskeisiä aiheita olivat myös Saksan lähihistorian kipupisteet. Effi Briest on toisenlainen, suuri kertomus rakkaudettomasta, mutta sivistyneesti hoidetusta avioliitosta ja -erosta. Tosin myös yhdestä vähemmistöstä, alistetuista naisista. Jo viisi vuotta aiemmin Fassbinder oli käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan Rakkaus kylmempi kuolemaa, joka nimenä sopisi myös Effi Briestin avioliittokuvaukselle.

Jos joutuisi katsomaan elokuvan tietämättä tekijää, ei Fassbinder tulisi heti mieleen. Elokuva on kaikilta osiltaan hienostunut, tyylikäs. Lavastus ja mustavalkokuvaus ovat niin täydellisiä, että elokuvaa voisi katsoa vaikka ilman puhetta ja tekstitystä. Ihmiset ovat kuin taideteoksia sinänsä, henkilöohjaus on ollut hienopiirteisen herkkää. Kaikki Fassbinderinsä omaksuneet eivät tätä kuitenkaan ole osanneet hyväksyä, kuten esimerkiksi Fassbideristä elämäkertakirjan tehnyt Filmihullun päätoimittaja Lauri Timonen: ”Näyttelijät näyttelevät jähmeästi kuin kalat, jopa Hanna Schygullan suoritus on suhteellisen vaatimaton. Tempo on hidas, kamera liikkuu tavallista kitsaammin. Vimma ja rytmi on hukattu. (Pelko jäytää sielua, Rosebud 2019)

Peter von Bagh puolestaan kuittaa Effi Briestin yhden rivin maininnalla isossa Elokuvan historiassaan (Otava, 1998). Ei siis ihme, etteivät suomalaiset maahantuojat ole viitsineet tätä mestariteosta teatterilevitykseen hankkia.

Kyllä Fassbinder itsekin luonnollisesti tiesi, että Effi Briest oli poikkeuksellinen elokuva häneltä. Se kuitenkin todistaa, että Fassbinder oli mestari, nerokin. Hän näytti taiteilijuudestaan toisenlaisen puolen, mihin ei ollut aiemmin päästy sisään. Harmi vain, että Fassbinder koki tämän tyylilajin loistavasta onnistumisestaan huolimatta itselleen vieraaksi ja sanoi, ettei ”halunnut tehdä siitä itselleen hirttosilmukkaa” ja palasi tekemään enemmän omaan tyyliinsä paremmin istuvia tarinoita.

Kertomus Effi Briestin avioliitosta sijoittuu 1880-luvun Preussiin. Aristokraattiperheen 17-vuotias tytär järjestetään naimisiin 38-vuotiaan paroni Geert von Instettenin kanssa. Yksi luokkaraja ylitetään, mutta se vielä ei ole ongelma. Kaikki alkaa myös sujua näennäisesti hyvin, joskin Effin isä sanoo vaimolleen puolitosissaan, että tämä olisi sopinut Instettenille paremmin kuin Effi. Instetten kohtelee Effiä hyvin, mutta suuria tunteita ei näytä olevan. Effi on kaunis edustusvaimo, joka myös sopeutuu rooliinsa ja kätkee tunteensa. Koti-ikävä kuitenkin tulee, mutta kun sellaiset vouhotukset on tukahdutettava, alkavat psykosomaattiset sairaudet vaivata. Tässä kohtaa ollaan niissä Fassbinderin perusaiheissa, joissa perhe-elämä on aina taistelutanner. Effi ja Instettet vetävät porvarisperheroolinsa kuitenkin taitavasti, joten ulospäin kaikki on tip top. Eikä Instettet edes hakkaa Effiä.

Sitten kuvaan tulee perheen ystävä, majuri Crampas ja romanttinen suhde syntyy, taaskin hillitty ja muut huomioon ottava. Instetten ja Effi saavat lapsenkin, mutta peli alkaa olla pelattu loppuun, kun Instettenille selviää Effin lämmin suhde Crampasiin. Kaksintaistelukin siitä syntyy ja Instetten ampuu Crampasin kuoliaaksi. Häväistys on joka tapauksessa tapahtunut ja Instetten eroaa Effistä. Edelleenkään ei huudeta eikä mesota. Effi vain on sen ajan ja moraalin uhri, jolla ei ole voimaa taistella häntä sitovaa yhteiskunnallista käyttäytymisnormia vastaan.

Elokuvan koko nimi on Fontane: Effi Briest oder Viele, die eine Ahnung haben von ihren Möglichkeiten und Bedürfnissen und trotzdem das herrschende System in ihrem Kopf akzeptieren durch ihre Taten und somit festigen und durchaus bestätigen (Fontane: Effi Briest tai monet muut, jotka ovat tietoisia omista kyvyistään ja tarpeistaan, vain hyväksyvät ajatuksissaan ja teoissaan vallitsevan järjestelmän ja vahvistavat sitä). Effi on yksi monista. Effin elämä muuttuu. Pieni lapsi jää erossa isälle, mutta Effi syyllistää myös itseään ja pyytää äitiään kertomaan Instettenille, että hän antaa anteeksi ja että hän on nyt rauhassa. Effi kuolee vuoden kuluttua ja äiti miettii puutarhassa, ovatko he vanhemmat jotenkin syyllisiä Effin kohtaloon, mutta isä toppuuttelee: ”Voi Luise, anna olla, se on liian laaja aihe.”

Fassbinder (kuvassa) sanoi: "Haluan olla elokuvalle mitä Shakespeare oli teatterille, Marx politiikalle ja Freud psykologialle." Kun Fassbinder kuoli huumeiden, alkoholin ja työnteon yliannostukseen, hänen kädestään löytyi käsikirjoitustekstiä Rosa Luxemburg -elokuvaa varten.

Rainer Werner Fassbinder syntyi porvarillisessa kulttuurikodissa pienessä kylpyläkaupungissa Bad Wörishofenissa Baijerissa. Äiti kasvatti ainoan lapsensa, jolla oli vain satunnainen yhteys lääkäri-isäänsä, kun vanhemmat olivat eronneet pojan ollessa viisivuotias. Rudolf Steiner -peruskoulun käytyään hän innostui erityisesti elokuvista ("viisi kertaa viikossa, usein kolme elokuvaa päivässä"). Tähän oli sellainen käytännön syy, että hän oli paljon poissa kotoa, koska äiti tarvitsi rauhaa ja hiljaisuutta kääntäjäntyöhönsä.

kari.naskinen@gmail.com

Myllynkivetkin avuksi kirkkoa rakennettaessa

Kävi hyvä säkä, kun Lammin kirkkoon tutustuessamme siellä oli paikalla kirkon suntiota aikoinaan tuurannut Veikko Railio. Varsinaisesti hän oli työelämässään toiminut Mommilan kirkon suntiona, mutta välillä oli ollut tuurauksia Lammilla. Monenlaista tietoa satunnaisille vierailijoille Railiolla olikin, ja kun lähdimme kirkosta, hän tuli mukanamme ulos esittelemään vielä yhden erikoisuuden: kivikirkon länsipäädyssä on rakennusaineina kaksi myllynkiveäkin.

Kirkko on rakennettu 1400-1500-lukujen taitteessa ja tarina kertoo, että jättiläiset ne myllynkivet sinne nostivat. Toinen näyttää olevan vähän rikkinäinen. Kirkkoa muuraamassa olleet jättiläiset olivat ottaneet myllynkivet kirkon kohdalle pysähtyneiden ohikulkijoiden hevoskärryiltä ja muuranneet ne seinään. Niin huono ohikulkija minä kuitenkin olin, että en hoksannut edes valokuvaa myllynkivistä ottaa.

Kirkon urkuparven etureunassa on vuosiluku 1444, mutta Railio sanoi, että kirkon rakentamisvuodeksi se ei todennäköisesti ole oikea. Lammin seurakunnan esitelehtisessä mainitaan kirkon rakennusvuosiksi 1490 - 1510. Ilmeisesti tuo vanha vuosiluku tarkoittaa aikaisempaa puukirkkoa, joita oli kaksikin ennen tätä kivikirkkoa.

Puuta olivat alkujaan kivikirkonkin sisäosat, mutta ne tuhoutuivat saksalaisten sotilaiden sytyttämässä tulipalossa 29.4.1918. Sakemannit olivat valloittaneet kirkonkylän kaksi päivää aiemmin, mutta kun lähtö tuli, he määräsivät asukkaatkin pakenemaan. Osuuskaupasta saksalaiset ehtivät vielä hakea 20 litraa petrolia ja tuikkasivat kirkon tuleen. Pystyyn jäivät vain harmaakiviseinät

Valkoisten ja punaisten kesken syntyi sittemmin sen verran sopua, että jumalanpalvelukset järjestettiin näiden tapahtumien jälkeen väliaikaisesti Lammin työväentalossa.

Oma tarinansa on myös alttariveistoksella ja -kaapilla. Veikko Railio kertoi, että ristiinnaulitun ja muut veistokset oli tehnyt Ateneumin veistonopettaja Johan Friedl ja niiden oli tarkoitus sijoittui Helsingin Johanneksen kirkkoon, mutta kun se asia viivästyi, antoi Friedl teoksensa Lammin seurakunnalle.

Kirkonkellotkin piti saksalaistuhon jälkeen saada uudet. Sellaiset löytyivät Viipurista Papulassa olleesta sotilaskirkosta, joka kuului NMKY:lle. Ripeästi kirkko saatiin taas kuntoon, juhannukseksi 1920.

Kangasalan urut kirkkoon saatiin 1967.

Hellepäivän retkemme jatkui tämän jälkeen Lammin ortodoksiseen luostarikeskukseen Panagiaan, mutta se on toisen jutun väärtti.

kari.naskinen@gmail.com

Suomalainen kouluampuja oopperassa

Helsingin kansainvälisessä koulussa on tapahtunut kymmenen ihmisen kuolemaan johtanut ampumistapaus. Kymmenen vuoden kuluttua vietetään häitä, joissa pitopalvelun tarjoilija tunnistaa sulhasen ampujan nuoremmaksi veljeksi. Tilanne on raju, sillä yksi ammutuista oli tarjoilijan tytär. Tästä alkaa Kaija Saariahon uusi ooppera Innocence, joka lauantaina tuli suoratoistona Aix-en-Provencen oopperafestivaaleilta Etelä-Ranskasta. Takautumien kautta mennään traagisiin tapahtumiin, ei kuitenkaan varsinaisiin ampumisiin, mutta riittävän hurjasti joka tapauksessa. Ampuja itse on mukana vain mykkäroolissa takautumissa. Hän on jo päässyt vapaaksi jostain nuorisovankilasta tai hoitolaitoksesta, mutta häihin häntä ei ollut kutsuttu.

Luokkahuone on suomalainen, seinällä on suomenkielisiä julisteita kesäduunihankkeesta, medialukutaidosta ym., mutta itse asia on globaali; koulusurmia on tapahtunut Suomen ja USA:n lisäksi ainakin Kreikassa, Ruotsissa, Saksassa, Ukrainassa ja Ranskassa (2017 Grassessa 100 km:n päässä Aix-en-Provencesta). Oopperassa morsian on romanialainen, hänen äitinsä ranskalainen ja tarjoilija tshekkiläinen. Solistien laulukielistä luulin tunnistaneeni suomen lisäksi englannin, espanjan kreikan, ranskan ja ruotsin. Kun tekstitys oli vain ranskaksi, jäi jotain sisällöstä ymmärtämättä, mutta kyllä asia selväksi tuli.

Asiaa käydään läpi monelta kantilta. Pahuus on pysyvää, ja sulhanen jopa sanoo olevansa ilahtunut uusista vastaavanlaisista tapahtumista, koska ne todistavat, että muissakin perheissä kasvaa hirviöitä. Mutta yhtään ei hänkään silti voi antaa anteeksi, vaan sanoo, ettei hänelläkään ole minkäänlaista tulevaisuutta. Asiasta aikaisemmin tietämätön morsian istuu lattialla seinään nojaten. Häävieraana oleva pappikin tuntee ampumistapauksen läheisesti: ”Näin, että siinä pojassa oli jotain vikaa. Oli myrkyttänyt linnunkin. Enkä tehnyt mitään...”

Oopperan nimi on Innocence, Viattomuus. Koska en kaikesta tekstistä päässyt perille, jäi nimi vaivaamaan, sillä oopperassa tulee esille, että viattomia ei ole. Moni olisi voinut vaikuttaa ampujan elämään, mutta kukaan ei tehnyt mitään.

Kaija Saariaho on sanonut, että ooppera ei ole kouluampujasta, vaan aiheena on trauma, jonka yli monen ihmisen on päästävä, jotta he pystyvät elämään. Kun ooppera loppuu, ei traumaa ollut voitettu. Jotenkin on silti jatkettava.

Libreton kirjoitti Sofi Oksanen suomeksi, josta sen käänsi monikieliseksi Kaija Saariahon dramaturgipoika Aleksi Barriére. Juoni etenee lähes trillerimäisesti, koko ajan on päällä jännite, johon katsoja liimautuu melkein kahden tunnin ajaksi. Olen nähnyt Kaija Saariahon kaikki oopperat ja tämä on niistä musiikillisesti voimakkain. Sävellys on tietenkin selvästi nykymusiikkia, mutta sellaista, jossa melodisuus on vallitsevaa. Jos en väärin muista, Saariaho käyttää nyt ensimmäisen kerran myös resitatiivilaulua. Musiikki on samalla se elementti, joka antaa toivoa, hiljenee loppuvaiheissa erityisen kauniiksi.

Orkesterina on London Symphony Orchestra ja kuorona Viron kamarikuoro, kapellimnestarina Susanna Mälkki. Solisteista neljä on suomalaisia: sulhanen Markus Nykänen (tenori), sulhasen isä Tuomas Pursio (baritoni), pappi Jukka Rasilainen (baritoni) ja yksi ampumisessa kuollut opiskelija Vilma Jää (sopraano), jonka vienankarjalaista runonlaulantaa muistuttavat aariat ovat uutta oopperalavoilla. Vilma Jäälle sävellettyjä kohtia voi karkeasti luonnehtia niin, että ne ovat kuin Värttinän lauluja, mutta hieman hidastempoisempina ja Kaija Saariahon värittäminä. Vilma Jää valmistui viime kuussa maisteriksi Sibelius-akatemian kansanmusiikkiopistosta, jossa hän opiskeli myös suomalais-ugrilaisia laulutekniikoita. Hän suunnittelee parhaillaan nuottijulkaisua suomalaisista karjankutsuista.

Ainoa huono juttu oopperassa on, että se loppuu jo pari minuuttia ennen kahden tunnin täyttymistä. Valojen sammuessa luulin vasta väliajan alkavan. Kansallisoopperaan Innocence on näillä tietämin tulossa lokakuussa 2022.

kari.naskinen@gmail.com