Asiakaspalvelija (ihminen) yhtä tyhmä kuin robotti

Kolme kertaa olen käynyt internetissä keskustelua asiakaspalvelijarobotin kanssa. Kaksi kertaa pankin chat-järjestelmässä ja kerran jonkin ison yrityksen vastaavassa. Kertaakaan ei ole robotti osannut vastata kysymyksiini, vaan on neuvonut soittamaan asiakaspalveluun. Paljonkohan tuollaiset robottisyteemit maksavat ja montako ihmistä pitää olla niitä ylläpitämässä?

Tänään viimeksi. Robotti kirjoitti vastauksenaan, että olen vain robotti, en osaa tuohon asiaan sanoa mitään, ottakaa yhteys asiakasneuvontaan.

Otin yhteyden. Piti kysyä, mikä on uusi Mastercard-kortti, jonka posti toi. Siis että korvaako se nykyisen pankkikorttini. Rautalangasta väänsin tälle asiakaspelvelijalle asiani, mutta ei selvinnyt. Sanoi vain, että Mastercard on luottokortti, ei pankkikortti. No miksi sellainen minulle oli lähetetty?

Ei osannut vastata. Sitten se kysyi, pyyhitäänkö Mastercard minulta kokonaan pois. Pyyhitään, vastasin ja leikkasin varmuuden vuoksi kortin palasiksi.

Puolen tunnin kuluttua vaimoni tuli Citymarketista kauppareissulta. Kerroin hänelle asian, jolloin hän näytti K-kaupan rinnakkaiskorttiaan, että se uusi kortti oli luultavasti tämän kortin tilalle tarkoitettu uusi kortti.

Niin se kai sitten oli, mutta nyt se meni. Ehkä meni myös K-kaupan asiakkuus. Pankin ”asiakaspalvelijalla” ei ollut hajuakaan tällaisesta mahdollisuudesta. Enkä minä voi muistaa kaikkia kortteja, joita vaimollani on.

Mitä helvetin sössöjä tällaisiin tehtäviin pannaan, kun eivät osaa alkeellisiakaan asioita?

Oikeastaan voi todeta, että osaamaton robottikaan ei ole yhtä tyhmä kuin pässinpää ihminen. Robottia ei ole ohjelmoitu vastaamaan aivan kaikkiin kysymyksiin, mutta yrityksen asiakaspalvelija on, koska on tuollaiseen tehtävään palkattu.

kari.naskinen@gmail.com

Taivasten valtakuntia on kolme

Helsingin Sanomien kulttuurisivulla oli toukokuun lopulla erikoinen ilmoitus. Nova Bethlehem ry. mainosti siinä uutta kirjaansa, johdatusta ruotsalaisen filosofin ja mystikon Emanuel Swedenborgin (1688 - 1772) teologisiin kirjoituksiin. Stanfordin yliopiston skaalan mukaan Swedenborgin älykkyysosamäärä oli 205, mikä on kaikkien aikojen korkeimpia. Suomen Mensa ry:n jäseneksi pääsee 131:llä. Swedenborgin äly riitti jopa Jumalan kohtaamiseen ilmestyksessä 1745. Kristilliset kirkot kuitenkin hylkäsivät Swedenborgin ajatukset ja kirjoitukset.

No mikäpä tässä sitten. Koska kenttäpiispa Pekka Särkiö kirjoittaa maallisista asioista, niin minä hengellisistä.

Yhdessä hylkäystuomion saaneessa kirjassaan Swedenborg kertoi näyistään tuonpuoleisesta. Hän kertoi havaintojensa perusteella, että Taivaita on kolme, joista parhaaseen pääsevät vain vanhurskaat. Tämä korkeinta taivas on "selestinen valtakunta”, ja sinne seulottavat ihmiset saavuttavat kaikkein korkeimman kirkkauden asteen, mikä ihmiselle on mahdollista maallisen kuoleman jälkeen. Siellä selestisessä kirkkaudessa vanhurskaat asuvat Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen luona. (celestial, eng. = taivaallinen)

Swedenborg ei ollut ensimmäinen, joka sanoi tietävänsä kolmesta taivaasta tuonpuoleisessa. Jotkut varhaiset gnostikot vertasivat taivasta kolminaisuuteen ja esittivät, että kukin jumaluuden persoona viittasi omaan tasoonsa.

Mormonismin nettisivulta löytyi lisää Swedenborgin ajatuksia:
- Kuoleman jälkeen kaikki ihmiset menevät odotuspaikkaan nimeltä "henkimaailma", joka on jaettu "henkivankilaan" kastamattomille ja "paratiisiin" kastetuille.
- Selestisen valtakunnan enkelit ovat alastomia, mutta pitävät valkoista kaapua, jonka Herra on heille antanut. Se hohtaa ja kimmeltää.
- Henget ja enkelit ovat ihmisenmuotoisia, ja heidän kanssan voi keskustella "kuin mies miehelle". Ei kuorolaulua, siipiä eikä sädekehiä.
- "Henkimaailma" on tämä maa, mutta me emme voi nähdä henkiä "verhon" takia.
- Avioliitto on mahdollinen taivaan valtakunnassa.
- Taivas ja Helvetti ovat yhdessä syntyneet.

Swedenborg kirjoitti paljon, kirjoitettua tekstiä yli kaksi hyllymetriä, kaikki latinaksi. Suomeksikin on Swedenborgin kirjoja julkaistu:
Uusi Jerusalem ja sen taivaallinen oppi
Taivas, sen ihmeet ja Helvetti
Hieroglyfinen avain ja muita filosofisia tekstejä
Herran toinen tuleminen (ilm. 5/2020)

Nova Bethlehemin maksamassa ilmoituksessa sanotaan lisäksi, että ”Swedenborg vaikutti moneen älykkääseen ajattelijaan, mm. Goethe, Balzac ja Dostojevski saivat häneltä vaikutteita. Strindberg kuului samaan porukkaan, koskapa kirjoitti: ”Swedenborgin teokset ovat mittaamattoman laajat ja hän on antanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini, aina ankarimpia myöten.”

Swedenborg ei perustanut mitään uskonnollista yhteisöä, mutta ennusti sellaisen ajan vielä tulevan, että hänen teostensa ympärille perustetaan Ilmestyskirjassa mainittava lopullinen ja ikuinen Uusi Jerusalem, josta tulee kaikkien kirkkojen kruunu ja viimeinen aito kirkko planeetallamme.

Mormoniuskonnon sata vuotta sitten perustanut Joseph Smith on tällaisista kovista uskontomiehistä eniten tutkinut ja hyödyntänytkin Swedenborgin oppia. Smith myönsi, että Swedenborgilla oli oikeanlainen näkemys tuonpuoleisesta maailmasta. Smith oli lukenut Swedenborgin kirjoja, joita oli hänen kotikaupunkinsa Sharonin (Vermont) kirjastossa. Niinpä selestinen valtakunta kuuluu myös mormonien uskontoon.

Vaan mikähän on tämä selestinen Nova Bethlehem ry? Täytyy varmaan ruveta seuraamaan TV 7:n ohjelmia, jos se siellä tulisi esille.

kari.naskinen@gmail.com

Kohtauksia eräistä avioliitoista

Kun Ingmar Bergman riitautui verottajan kanssa, hän muutti 1976 Saksaan, jossa asui ja työskenteli seitsemän vuotta. Myöhemmin syytteet veronkierrosta peruttiin. Sen verran vaikeaa oleskelu Münchenissä kuitenkin oli, että siellä hän ohjasi vain kaksi elokuvaa. Syyssonaattikin valmistui tuona aikana, mutta sen Bergman kävi tekemässä Norjassa. Käärmeenmunan Bergman teki Saksassa pääasiassa englanninkielisenä, ja hänen ainoa varsinainen saksalainen elokuvansa saksalaisten näyttelijöiden kanssa on Marionettien elämästä (1980).

Ingmar Bergman on kriisiytyneiden avioliittojen kuvaajana yksi suorasukaisimmista taiteilijoista. Teatterin puolelta samaan sarjaan voi laskea ainakin Edward Albeen ja Tennessee Williamsin. Marionettien elämästä on eräänlainen jatko televisiolle tehdystä 6-osaisesta sarjasta Kohtauksia eräästä avioliitosta (1973), josta tuli myös lyhempi versio teatterielokuvana. ”Marionetteina” ovat aviopari Peter ja Katarina Egerman, jotka ovat mukana jo tv-sarjassa, mutta eivät päähenkilöinä. Teemat ovat tuttuja Bergmanin monesta muusta avioliittoelokuvasta, mutta poikkeavaa on se, että tämän elokuvan käsikirjoitukseen hän ei projisoinut omia ongelmiaan. Näyttelijöinä ovat Robert Atzorn ja Christine Buchegger.

Kun perehdyin näiden elokuvien taustoihin, tuli esille mielenkiintoinen yksityiskohta tv-sarjan käsikirjoittamisesta. Bergman kertoi, että Fårön saarella asuessaan hänestä oli tullut kova televisionkatsoja, kun siellä ei muuhun harrastamiseen ollut mahdollisuuksia. Hän katsoi joka ilta sääennustukset, ajankohtaisraportit ja usein myös musiikki- ja tanssiohjelmia. Kevään ja alkukesän aikana 1972 hän kirjoitti siellä Kohtauksia eräästä avioliitosta, mutta tauon kirjoittamiseen aiheuttivat jääkiekon MM-kisat Prahassa, jossa Tshekkoslovakia voitti, Neuvostoliitto oli toinen ja Ruotsi kolmas.

Televisiota varten hän kirjoitti myös Marionettien elämästä. Se on ankara kuvaus varsinkin Peterin kurimuksesta. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Peter ampui Baijerin pääministerin Franz Josef Straussin (CSU), mutta lopulta murhan kohteeksi tuli ilotalon nainen. Mielessään Peter kuvittelee tappavansa vaimonsa, mutta päätyy kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Murhaan ei varsinaisesti näytä olevan mitään syytä, mutta kun on elämässään täydellisessä umpikujassa, kaikenlaiset ratkaisut tulevat mieleen. Viina, huumeet ja seksi ovat pakoteitä – itsemurhakin, mutta siihen ei kantti riitä, vaikka parempi olisi ollut. Elokuvan esitti tv:ssä Zweites Deutsches Fernsehen.

Peter käy tutun psykiatrin vastaanotolla, mutta ei auta. Avioliitto on pelkkä nimike, ja jokin muu vetelee naruista. Jonkinlainen törmäys on välttämättä edessä. Lopulta Peter nähdään vankimielisairaalassa, jossa hän nukkuu ilmeisesti lapsuudestaan tutun nallekarhun kanssa ja joka aamu petaa vuodettaan tiptopkuntoon puoli tuntia. Näin nämä Bergmanin elokuvista tutut lapsuuden traumat tulevat taas esille, mutta kun Bergman sanoi, ettei Peterin hahmossa ole mitään hänen omasta elämästään, niin sekin todentuu aivan lopussa: Peter on osapäivähomo, joka ei pysty elämään normaalia elämää. Mutta miksi murha? Heterofobiako?

Tämänkin elokuvan pääkuvaajana oli Sven Nykvist. Hän sanoi, että Bergman teki eron elokuvan ja television välillä: ”Hänen televisiolle tekemänsä elokuvat eivät ole elokuvia televisiolle, vaan tv-elokuvia.” Näin katsojan kannalta ero on ainakin siinä, että Bergmanin tv-elokuvat tapahtuvat tiukasti sisätiloissa, ovat eräänlaisia kamarinäytelmiä. Bergmanin itsensä esittämiä erottavia tekijöitä en ole osannut löytää.

Fannyn ja Alexanderin (1982) Bergman teki 5-osaiseksi tv-sarjaelokuvaksi ja kolme tuntia pitkäksi teatterielokuvaksi.

”Pitkä tv-versio oli tärkein. Teatterilevitys oli välttämätön, mutta ei ensisijainen asia”, sanoi Bergman.

kari.naskinen@gmail.com

Outoja asioita

Viime viikolla Hornet rikkoi äänivallin. Kaamea pamaus. Etsin netistä vaikka kuinka, mutta järkeenkäypää selitystä en tuolle oudolle ilmiölle löytänyt. Oli kyllä pitkiä fysiikkaan ja varmaan kemiaankin liittyviä selvityksiä, mutta ei niistä kunnollista kuvaa asiasta saanut. Jotain outoa vain tapahtuu, kun lentokone ylittää äänennopeuden 1235 km/t.

Noin kova vauhti ei sinänsä ole kummoinen temppu lentokoneella, mutta autolla on, ja sellaiseenkin on päästy. Vuonna 1997 ajoi Yhdistyneen kuningaskunnan Royal Air Forcen taistelulentäjä Andrew Green Nevadan autiomaassa 1228 km/t maa-ajoneuvolla, jossa oli kaksi Rolls-Roycen suihkuturbiinimoottoria, tehoa yhteensä 110 000 hv. Samanlaisia moottoreita käytettiin silloin F-4 Phantom II -hävittäjissä. Polttoainetta meni 18 litraa sekunnissa. Kuvassa on tämä Thrust SSC -ennätysauto.

Jo useamman vuoden on ollut käynnissä hanke, joka tähtää uuteen ennätykseen. Koeajot viimeksi Hakskeenpanin tasangolla Etelä-Afrikassa onnistuivat hyvin ja ennätyskokeeseen päästään viimeistään ensi vuonna. Ajana on taas Andy Green, nyt jo 58-vuotias.

Tässä uudessa Bloodhound LSR -autossa on myös kaksi Rolls-Royce Eurojet EJ200 -suihkumoottoria, joita käytetään Eurofighter Typhoon -hävittäjissä. Lisäksi työntövoimaa on lisäämässä Nammo-rakettimoottori ja Jaguarin V8-moottori käyttämässä raketinhapettimen pumppua. Tehoa on 135 000 hv.

Nopeuskokeet tehdään aina niin, että ensin kiihdytetään täyteen vauhtiin, minkä jälkeen tulee mailin pituinen pätkä, jolta lasketaan keskinopeus. Huippuvauhti voi siis olla vähän enemmänkin kuin viralliseksi nopeudeksi saatava tulos.

KAIKKEIN PIENIN

Paljon kummempi asia on, että on löydetty kaikkein pienin hiukkanen. Neutriino on aineen pienin olomuoto, alkeishiukkanen. Gran Sasson tutkimuskeskuksessa Italiassa on tällaiset hiukkaset saatu kiihdytetyksi niin lähelle valonnopeutta, että Einstein varmaan jo pyörähti neljänneskierroksen haudassaan.

Valonnopeus on 1 079 252 849 km/t. Tätä ennätystä ei kai pystytä rikkomaan, mutta oma ennätyksensä on myös neutriinoilla. Jos neutriino olisi pallo, sen halkaisija olisi 0,0000000000000000000000000000000000000001 cm. Maailmanenntys pienuudessa.

Sitten melkein samanlainen sana, neutroni. On neutronitähtiä, jotka ovat olomuodoltaan hyvin tiheitä. Tulitikkuaskin kokoinen pala neutronitähteä painaa arviolta kolme tonnia. Hiukkasfyysikko Aleksi Vuorinen Helsingin ylippistosta on sanonut, että jos koko ihmiskunta, lähes kahdeksan miljardia ihmistä, puristettaisiin yhtä tiiviiksi, me koko porukka tiivistyisimme sokeripalan kokoiseksi.

Lisää hiukkasfysiikkaa: nyt on löydetty kaksiulotteinen hiukkanen. Siis kappale, joka ei näin maallikon ymmärryksen mukaan ole ollenkaan kappale. Eihän kappale, pieninkään hiukkanen voi olla muuta kuin kolmiulotteinen. Mutta kyllä voi. Tällainen outo alkeishiukkanen, anyon, voi liikkua vain kahdessa ulottuvuudessa, eikä pysty tekemään minkäänlaista pomppua omasta vaakatasostaan ylös tai alas.

Miten nämä kaikki jutut ovat syntyneet? Äänennopeuden ylittävän auton pystyvät kyllä insinöörit tekemään, mutta mistä nämä neutriinot ja anyonit ovat putkahtaneet. Tähän kyllä löytyy netistä ja kirjoista paljonkin erilaisia selityksiä, mutta niiden kanssa pitää olla varovainen.

kari.naskinen@gmail.com

John Waynella ei koskaan ollut taiteellisia ongelmia

Television Entä jos? -ohjelmassa tänä iltana pitäisi Jari Tervon kysyä, olisiko John Waynesta tullut presidentti, jos olisi 1981 ollut vielä elossa ja ollut Ronald Reaganin vastaehdokkaana republikaanien esivaaleissa. Kyllä olisi, A-luokan filmitähti olisi voittanut B-elokuvien näyttelijän.

Illalla televisiosta tulee John Fordin hieno elokuva Hyökkäys erämaassa (1939), joka teki John Waynesta tähden. Wayne oli päässyt Hollywoodissa elokuva-alan syrjästä kiinni jo alle 20-vuotiaana 1926 ja pääsi vähitellen hyvinkin kiinteästi mukaan B-luokan elokuviin. Reagan oli neljä vuotta nuorempi ja tuli alalle myöhemmin; koskaan eivät Wayne ja Reagan kuitenkaan esiintyneet samassa elokuvassa.

Jo 1928 Wayne oli ensimmäisen kerran tekemisissä Fordin kanssa, pikkuriikkinen nimetön rooli Fordin elokuvassa Hangman´s House. Sitten toistakymmentä vuotta sekalaisia rooleja tiiviiseen tahtiin, kunnes Hyökkäys erämaassa nosti hänet parrasvaloihin. Se on myös elokuva, josta tuli lännenelokuvien peruskivi. Hyökkäys erämaassa sisältää kaiken, mitä tämän lajityypin elokuvat myöhemminkin ovat käsittäneet: vankkurit matkalla erämaassa, valkoisten siirtolaisten ja alkuperäisasukkaiden ristiriita, intiaanien arvaamattomuus, etsintäkuulutetut rosvot, sankaruus, ratsuväki, saluuna, karikatyyriset henkilöhahmot…

John Wayne on lännenelokuvien suurin näyttelijä. Oscar-palkinnon hän sai kuitenkin vain kerran, ei John Fordin vaan Henry Hathawayn elokuvasta Kova kuin kivi (1969) roolistaan ikääntyneenä sheriffinä. Elokuvataidekriitikkojenkaan kirjoissa Wayne ei ollut korkealla – paitsi nykyisin hieman. Waynen näyttelemistä arvosteltiin siitä, että hän ”esitti aina vain itseään”. Nykyisin käytetään myös termiä, että tällaisella näyttelijällä on pahat maneerit. John Wayne tietenkin tunsi nämä arvostelut, mutta sanoi vain, että on työskennellyt parhaiden ohjaajien kanssa, eikä esimerkiksi John Ford koskaan paasannut hänelle taiteesta.

”Minulla ei eläissäni ole ollut minkäänlaisia taiteellisia ongelmia”, sanoi Wayne. Toisaalta hän ei pyrkinytkään muuntautumaan joksikin muuksi kuin mitä oli. Eikä se kai hyvältä olisi näyttänytkään, jos vaikka Kuningas Lear ja Stanley Kowalski olisivat kävelleet samalla tyylillä kuin Ringo Kid tänä iltana telkkarissa.

Francois Truffaut kirjoitti, että John Ford oli taiteilija, joka ei lausunut koskaan sanaa ”taide”, ja runoilija, joka ei koskaan lausunut sanaa ”runous”.

Hyökkäys erämaassa teki tunnetuksi myös Monument Valleyn komeat maisemat. Se on Arizonan ja Utahin rajaseudulla navajointiaanien reservaatissa. Myöhemmin Ford teki siellä monta muutakin elokuvaa. Navajot tulivat tutuiksi, ja Fordille he antoivat nimen ”Pitkä päällikkö”. Luonnollisesti myös Wayne tuli tutuksi navajoille, mutta sitten Wayne munasi maineensa, kun hän 1970-luvulla meni möläyttämään, ettei intiaaneilta mitään vanhoja valloitusjuttuja tarvitse anteeksi pyytää – ”esi-isämme tarvitsivat maata”.

Muitakin porukoita tiukka konservatiivi John Wayne sai noina aikoina vastaansa, etenkin ohjattuaan itse Vietnam-elokuvan Vihreät baretit (1968). Poliittisesti radikaali nuoriso ei hyväksynyt elokuvan sotapoliittista myötäilyä, mutta Wayne vain sanoi suorasukaiseen tapaansa, että kommunismia vastaan on taisteltava aina, kun se jossain rumaa päätään nostaa.

John Wayne esiintyi 179 elokuvassa, Ronald Reagan 82:ssa. Reagan ei ollut westernien mies, mutta meillekin tutun Wagon Trainin yhdessä jaksossa (1963) hän esitti kapteeni Wintersiä, jonka vaimo oli Nancy. Oikeassa elämässä Reagen avioitui Nancy Davisin kanssa 1952.

AMERIKKA AMERIKKALAISILLE

John Ford oli samanlainen konservatiivi kuin John Wayne. Hyökkäys erämaassa -postivankkureiden yksi matkustaja on pankinjohtaja Henry Gatewood, jonka puheet ovat kuin Donald Trumpin kannattajien suusta. Vaikka Ford osasi olla myös satiirikko, niin totta toinen puoli – Gatewood julistaa:

"Mikä on hyvä pankille, on hyvä maalle. Hallituksen pitäisi suojella liikemiehiä, mutta se sotkeutuukin liikeasioihin. Nyt ne puhuvat jo pankkitarkastajista aivan kuin me emme osaisi hoitaa pankkejamme. Minullekin tuli kirje, että ne aikovat tulla tutkimaan kirjanpitoani."

"Joka sanomalehden pitäisi julistaa tunnuslausettani, että Amerikka amerikkalaisille. Hallitus eroon liiketoimista! Verot alas! Valtionvelkamme on järisyttävä. Maa tarvitsee liikemiehen presidentiksi!"

Kun Richard Nixon myönsi Fordille vapaudenmitalin 1973, hän sanoi: "John Ford on elämässään ja työssään edustanut parasta amerikkalaisessa elokuvassa ja parasta Amerikassa."

kari.naskinen@gmail.com

Avioliitto on lankeemus, synti

Suuri venäläinen kirjailija Leo Tolstoi meni uskonnollisen ajattelunsa kanssa sekaisin elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä. Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan jälkeen sekopäisyys näkyy heti seuraavassa romaanissa Kreutzersonaatti, jonka Tolstoi kirjoitti toistakymmentä vuotta Anna Kareninan jälkeen 1889. Hänen luomansa ”tolstoilaisuus” oli kristillinen oppi, mutta niin harhaiseksi se katsottiin, että kirkko erotti Tolstoin 1901.

Eikä ihme. Kreutzersonaatin jälkipuheessa Tolstoi tuomitsee avioliitonkin, koska se perustuu vain ruumiilliseen rakkauteen: ”Avioliitto on itsensä palvelemista, ja siksi se on Jumalan palvelemisen esteenä, ja siksi se on kristilliseltä kannalta katsoen lankeemus, synti.”

Tolstoi vetää mutkat niin suoriksi, että siteeraa Raamattuakin huterasti: ”Naimattoman on parempi olla menemättä naimisiin.” (Matt. 19: 10) Tämä opetuslapsien yksi lause erilleen otettuna ei kuitenkaan kerro totuutta tuon raamatunkohdan asiasta - on tyypillinen sellainen tapaus, jossa sanonta on irrotettu asiayhteydestään. Avioliittoon lankeamista pidettiin Tolstoin mielestä joka tapauksessa väärin perustein pelkästään ”laillisena nautintona”, joka peräti julistettiin oikeutetuksi vihkimismenoilla.

Kirjaimellisesti ottaen tällainen linkolamainen tolstoilaisuus johtaisi tietenkin ihmiskunnan loppumiseen, ja Tolstoikin ymmärsi, että naimisiin kuitenkin mennään ja lapsia tehdään. Tämä johti hänet ajattelemaan niin, että kun kerran niin on, pitäisi ihmisten toimia eläinten tavoin eli kiksautella vain lapsientekotarkoituksessa. Olkoon vaikka kaunis juhannusyö, niin siivosti pitäisi olla, eikä antautua vain mielihyvää tavoittelemaan.

Kreutzersonaatti on romaani sivistyneestä miehestä, tilanomistaja Vasja Pozdnyshevistä, joka menettää malttinsa uskoessaan vaimonsa pettävän häntä. Pianonsoittoa harrastava vaimo tapaa viulumusikantti Truhatshevskin, jonka kanssa hän soittaa kotona ja miehensä kuullen myös Beethovenin Kreutzersonaattia viululle ja pianolle. Aviopuoliso menee mustasukkaisuudesta sekaisin, vaikka varsinaista todistetta aviorikoksesta ei ole. Vaimon ja Truhatshevskin välillä on kuitenkin yhdyssiteenä musiikki, jota Pozdnyshevski pitää tunteiden hienostuneena hekumana. (Piirroskuva on kirjasta.)

Paska juttu. Vaikka vaimo ei enää ole edes nuori, on aika täyteläinen ja yksi hammaskin puuttuu sivulta, niin yhteinen musiikkiharrastus on liikaa. Niinpä mies iskee vaimonsa kuoliaaksi tikarilla. Oikeudessa kuitenkin otetaan niin isosti huomioon lieventävät asianhaarat, että mies julistetaan syyttömäksi. Hän oli petetty aviomies ja oli pakotettu tekemään murha suojellakseen tahrattua kunniaansa. Mies tosin itse sanoo oikeudessa, että hän yritti puolustaa nimenomaan vaimonsa kunniaa.

Romaanissa koko tätä juttua kertoo Pozdnyshev junamatkalla romaanin minäkertojalle, joka selvästi on miestä ymmärtävä Tolstoi. Mies sanoo, että mies tarvitsee välttämättä viinaa, tupakkaa ja opiumia, mutta joskus on myös tyydytettävä himoaan naiseen. Tämä on kuitenkin hankala yhtälö, koska tähän himoon sekaantuu myös vauvojen synnyttäminen ja imettäminen. Huono systeemi.

Jo tuolloin 1800-luvun lopulla asioita lisäksi häiritsi nykyihmisille tutumpi ideologia tasa-arvosta. Pozdnyshev ei ole tyytyväinen: ”Joku luovuttaa naiselle paikkansa [junassa], nostelee hänen nenäliinojaan; toiset tunnustavat naisen oikeuden olla kaikissa viroissa ja johtoasemissa, naisille annetaan oikeuksia kursseilla ja virastoissa.”

Miesten kannalta naisten lumovoima on kuitenkin kova. Käyttävät hienoja jerseytakkeja, kalliita hajuvesiä, paljastavat käsivarsiaan, olkapäitään ja jopa rintojaan, ompelijattaret saavat aikaan kapeita vyötäröitä jne. Jos naisella vielä on mahdollisuus käyttää rahaa jalokiviin ja muihin kalliisiin koruihin, niin viehän tällainen jalat alta miehiltä. Eikä Tolstoi vielä edes tiennyt minihameista eikä silikooneista.

”Naiset ovat muodostaneet itsestään sellaisen aistillisuuteen vaikuttavan aseen, että mies ei voi rauhallisesti seurustella naisen kanssa”, valittaa Pozdnyshev. ”Kun mies vain tulee naisen läheisyyteen, hän heti joutuu tämän juovuttavan vaikutuksen piiriin ja menettää järkensä.”

Eli kärsimystä ja tuskaa, kuten Kreutzersonaattikin antaa ymmärtää. Tässä saksankielisessä sanassa on kuitenkin yksi kirjain liikaa. En ole kielimiehiä, mutta kun yritin selvittää sanan tarkoitusta, en mistään löytänyt Kreutz-sanaa. Sen sijaan das Kreuz tarkoittaa ristiä, kärsimystä ja tuskaa. Ehkä tuo ylimääräinen t-kirjain on perua jostain vanhemmasta saksan kielestä.

Romaanin luettuani kuuntelin Kreutzersonaatin. On oikein kaunis sävellys, mutta kun yhdistin sen lukemaani, niin kyllä siitä myös tuska löytyi.

kari.naskinen@gmail.com

Sanoja ja värejä kieltolistalle

Televisiosta tulleen kolmiosaisen Puukkoa selkään -sarjan eilisessä jaksossa valkoihoinen nainen sanoi tummahipiäiselle työkaverilleen, että se on molopää mulkero.

”Jos sanoisin, että olet musta molopää mulkero, voisit soittaa poliisille, mutta koska sanon vain molopää mulkero, niin et voi mitään. Koska todistajia ei kuitenkaan ole tässä kuulemassa, niin kyllä sinä olet musta molopää mulkero.”

Jotenkin näin valkoinen nainen sanoi. Kävi kuitenkin niin, että molopää nauhoitti naisen mäkätyksen kännykällään ja työpäivän jälkeen naisen kotiovelle ilmestyi kaksi poliisia.

Näin tämä nykyisin menee. On kiellettyjä sanoja, Suomessa myös kiellettyjä värejä. Sininen ja musta ovat väärä yhdistelmä, ne yhdistämällä voi saada rangaistuksen. Kun tällainen sensuurihenki nyt tuntuu olevan muodikkaasti nousussa, kohta kieltolistalle joutuu luultavasti myös pukeutuminen punaiseen paitaan ja keltaiseen solmioon.

Amerikassa lopetettiin Tuulen viemää -elokuvan esittäminen televisiossa, koska sen historialliset tosiasiat kuvaavat rasismia. Luultavasti seuraavaksi poistuvat ohjelmistoista kaikki Hitlerin natsi-Saksaa käsittelevät elokuvat.

Patsaitakin hävitetään. Kristoffer Kolumbus on jo kaadettu.

Uudeksi rikosnimikkeeksi on tulossa ”ajatusrikos”. Ehkä jos on ihan hiljaa ajatuksineen, selviää, mutta jos erehtyy tuomaan laittomia ajatuksia vähänkin esille, joutuu tuomiolle. Fil. tri, valt. tri Jukka Hankamäki kirjoitti ns. valtamedian tieto- ja totuuskriisistä yli 400-sivuisen kirjan Totuus kiihottaa, ja niin paljon sen yksi luku kiihottikin, että myrsky nousi. En ole kirjaa lukenut, mutta jotain älytöntä soopaa siinä yhdessä luvussa ilmeisesti on. Tämän takia nyt pinnalla olevaan lynkkausmentaliteettiin kuuluukin, että kirjoittajaa uhkaa lähes maastakarkotus.

Sana ei nyt ole vapaa. Kuten entinen Helsingin yliopiston professori Timo Vihavainen on todennut, ovat Suomen päämediat täynnä kivapuhetta ja ankkapuhetta ja ovat kokonaan kuuroja kriittiselle informaatiolle. Informaation vapauden ja monipuolisuuden sijasta ne ovat sairaalloisesti kiinni omassa kaikkivoipaisuudessaan ja täydellisyydessään. Valtamedian mekkalointi sananvapautta vastaan on yhtä matalatasoista kuin sosiaalisen median meuhkaaminen sekä sananvapauden puolesta kuin sitä vastaan.

Filosofitkaan eivät enää saisi pohtia asioita vapaasti. Vihavainen muistuttaa, etteivät Platon ja Schopenhauerkaan olleet nykymittapuilla poliittisesti korrekteja. Milloinkahan vaihteeksi heidän kirjojaan aletaan polttaa roviolla?

Sen sijaan laumasuoja varjelee nyt toisenlaisia filosofeja, esimerkiksi lespo-bi-kirjailijaa Simone de Beauvoirea. Myös hänen kirjojaan on tietenkin edelleen julkaistava, koska filosofin tehtävänä on uskaltaa ajatella kaikkia mahdollisuuksia. Nyt vain ajan henki on sellainen, että tätä mahdollisuutta pyritään rajoittamaan.

Tästä pääsee siihen asiakokonaisuuteen, joka koskee homoja. Heistä käytetään puhekielessä termiä ”gay”, millä on tarkoitus erottaa heidät ikään kuin paremmiksi ihmisiksi kuin normaalit heterot. Ennen kuin homot ottivat tämän nimityksen omaan käyttöönsä, sillä tarkoitettiin englannin kielessä eläväistä, hilpeää, iloista. Homot siis halusivat asemoida itsensä myönteisemmiksi ihmisiksi kuin me tavalliset tallaajat.

Tällainen termien ja asioiden omiminen on nykyisin muutenkin erikoista ja harmillista. Homot esimerkiksi ovat ottaneet sateenkaaren värit niin omakseen, että sinipunakeltavihreäoranssiyhdistelmä ei muille kuulu. Suomessa taas äärioikeistolaiset skinit ja se muu outo sakki on alkanut kantaa kaulassaan Suomen vaakunan leijonatunnusta, että nyt leijona kuvaa nimenomaan tätä aatesuuntaa. Onneksi jääkiekkomaajoukkue sentään on toistaiseksi rohjennut säilyttää leijonan pelipaidoissaan.

kari.naskinen@gmail.com