
Lahtelaiset
liike-elämän ihmiset harjoittivat yhdistys- ja klubitoimintaa jo
Lahden kauppalakaudella, mutta se oli pääosin epävirallista ja
vähemmän julkista yhdessäoloa, yhteisten asioiden pohtimista ja
rattoisaa seurustelua. Syksyllä 1919 perustettiin vihdoin Lahden
Kauppaklubi, jonka 100-vuotisesta historiasta on nyt ilmestynyt Mika
Bohmin tekemä kirja. Aiemmin
on julkaistu jo V.H. Siilaksen laatima
klubin 50-vuotiskatsaus, ja yhtenä lähteenä Mika Bohmilla on ollut
myös Juhana Lahtisen tekemä
Lahden Teollisuusseuran 50-vuotiskirja. Lahden Kauppaklubia
voidaankin pitää 1943 perustetun Teollisuusseuran ”emona”,
vaikka perintötekijöitä tuli paljon myös Lahden
liikemiesyhdistykseltä, Lahden käsityö- ja tehdasyhdistykseltä
sekä Lahden yksityisyrittäjien järjestöltä.
Kun lukee
Kauppaklubin historiaa, paljastuu hyvin, miten se linkittyy
merkittävällä tavalla Lahden historiaan. Perustava
kokous pidettiin Ravintola Karjalassa, joka toimi Rautatienkatu 17:n
toisessa kerroksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi pankinjohtaja
Antti Hiltunen ja
pöytäkirjaa piti asianajaja Ernst G. Mesterton.
Kauppaklubin ensimmäiseksi
puheenjohtajaksi valittiin kauppias Ilmari
Tuohino.
Karjala-ravintola
ei kuitenkaan osoittautunut sopivaksi kokoontumispaikaksi, ja
kokoushuoneistoksi onnistuttiin jo seuraavana vuonna vuokraamaan
Lahden Telefooniyhdistykseltä Harjukatu 16:sta klubihuoneisto, joka
käsitti peräti seitsemän huonetta ja kaksi keittiötä. Omat
anniskeluoikeudet klubi sai 1932.
Klubin ravintoloitsijan
taloudellisten vaikeuksien takia tilanteet johtivat siihen, että
Harjukadulta piti lähteä.
Pelastuksen tarjosi Lahden Seurahuone, jolta Kauppaklubi sai 1933
käyttöönsä neljä huonetta. Sopimuksen mukaan Kauppaklubin ei
tarvinnut maksaa varsinaista vuokraa, mutta piti maksaa
sähkönkulutus, maaseutu- ja ulkolinjapuhelut, siivouskuluja ja
palkka biljardimarköörille.
Biljardi on aina kuulunut
oleellisena osa Kauppaklubin toimintaan, samoin kortinlyöminen.
Vuonna 1989 Kauppaklubi
järjesti erilaisten yhteistoimintaklubien
biljardimestaruuskilpailut, joissa pronssia voitti Kauppaklubin oma
joukkue Heikki
Halle, Markku Juhanila, Tuomo Ylöstalo.
Seurahuoneella
oli myös ”salainen pokkahuone”, jossa oli kahdeksankulmainen,
lakattu pelipöytä. Jokaisen pelaajan kohdalla oli pöydästä
vedettävä pieni laatikko rahoja varten. Jokaisella oli lisäksi
vierellään kolmiopöytä virvokkeita varten. Raha vaihtoi omistajaa
suuressa mittakaavassa, kuten Bohm kirjoittaa.
Klubi
avautui joka päivä klo 12: ”Seurahuoneen ala-aulan portieerit
vaativat muodollista pukeutumista ja avittivat kravatin löytymisessä
asiakkaille. Klubin ilman lämmetessä, sikarin- ja tupakansavun
täyttäessä huoneen usein riisuttiin pikkutakit tuolien
selkänojille, valkoinen paita solmion tai rusetin kanssa oli
riittävä muodollisuus.”
Nimestään huolimatta
Kauppaklubin jäsenistö ei missään vaiheessa ole rajoittunut vain
kauppiaisiin tai yleensä liike-elämän henkilöihin. Mukana on
ollut lääkäreitä,
mainosmiehiä, ravintoloitsijoita, sotilaita, tehtailijoita,
tilimiehiä, vakuutusmiehiä, lehtimiehiä ym. Jäsenluetteloista
vuosisadan varrelta löytyy runsaasti tuttuja nimiä:
Ola
Ahti
Lasse Andersson
Eino Arvela
Erik
Bask
Petteri Ekman
Ensio ”Ela”
Eskola
Kari Eskola
Lennart Grünn
Reino
Günther
Matti Haavisto
Erkki Halme
Matti
Haristo
Vesa Harmaakorpi
Kalle ”Hyvä haju”
Havukainen
Matti Heinonen
Veikko Heinonen
”Pölly-Pentti”
Heinonen
Risto ”Roope” Heinonen
Jorma
Helén
Mikko Helenius
Veijo Hongisto
Matti
Huotari (kansikuvan
tekijä)
Erkki Huurtamo
Niilo Huvinen
Waldemar
Jakola
Erkki ”Jantsa” Jantunen
Heikki Karjalainen
Rauno
Kestilä
Ossi Kivekäs
K.O. Knuuttila
Felix
Krohn
Juhana Kurki-Suonio
Tapani
ja Erkki Kääpä
Erkki Laitinen
Jari
Lehtinen
Oskari Lehtonen
Paavo
Levelä
Reino ”Rekke” Mikkonen
Aarne
Mustakallio
Toivo ”Mubi” Mustonen
Markku
Nykänen
Matti Pakarinen
Jussi Peippo
Osmo
Ristola
Pentti Ruuskanen
Ismo Räisänen
Mauri
Salmi
Paavo Siltanen
Pentti Tiilikainen
Totti
G. Totti
Reino Tuiskula
”Rolle” Turunen
Leo ja
Luukas Valtari
Matti Viljanen
Heikki
Vilppunen
Aatos Vuola
Hannu
Vuorikko
Seppo Väkeväinen
”Karva-Eero”
Walden
Gunnar Åhfelt-Arjamo
MOOTTORIHOTELLI
MUSTA
KISSA
Lukiessani
Mika Bohmin kirjaa palautui mieleen sellainenkin asia, että Musta
Kissa -ravintolan
alkuperäinen nimi oli Moottorihotelli Motorest Musta Kissa.
Olivathan
samassa rakennuksessa Lahden ensimmäinen pysäköintitalo ja
Kesoilin huoltoasema. Mustan Kissan avajaiset olivat helmikuussa
1969.
Kauppaklubille Mustan Kissan talosta tuli uusi koti,
kun sopimusta Seurahuoneen kanssa ei enää syksyllä 1969 saatu
uusituksi. Kiinteistö Oy Lahden Keskustalosta ostettiin 213 neliön
kerrosala kunnostettavaksi klubihuoneistoksi.
Taloudelliset
vaikeudet kuitenkin koettelivat seuraavina vuosikymmeninä, ja
1997-98
Kauppaklubi myi huoneistonsa Risto Salorannalle,
Arto Viljaselle ja
Hammaslääkäriasema Kymppihammas Oy:lle. Öljyvärimaalaus
Mannerheimista vuokrattiin
Salorannan ja Viljasen asianajotoimistolle.
Klubitoiminta
siirtyi ensin Hennalan upseerikerholle ja sen jälkeen
Aleksanterikatu 25 A:n kellarikerrokseen, jossa klubihuoneisto
sijaitsee Osuuspankin entisissä kabinetti- ja
saunatiloissa.
Kauppaklubin
säännöt 2§: ”Yhdistyksen tarkoituksena on valmistaa jäsenilleen
tilaisuus yleisiä ja kotipaikkakunnan taloudellisia ja
yhteiskunnallisia asioita käsittelevään keskusteluun sekä
jäsenten keskeiseen hyödylliseen ja virkistävään
seurusteluun.”
kari.naskinen@gmail.com