Moskovan valtakunta alkoi kehittyä venäläiseksi
imperiumiksi 1500-luvun puolivälissä, jolloin vallan huipulla oli
Iivana IV Julma.
Hän oli kruunauttanut itsensä koko
Venäjän tsaariksi ja itsevaltiaaksi hallitsijaksi Jumalan armosta.
Näin hänestä tuli tavallaan ensimmäinen
virallinen tsaari-nimen haltija, vaikka se oli jonkinlaisessa
käytössä ollut aiemminkin. Pavel
Lunginin elokuva
Tsaari
(2009)
on hurja kuvaus Iivana Julman muutamasta vuodesta, jolloin hän mm.
kutsui igumeeni Filip
II:n
Solovetskin
luostarista Vienanmereltä Moskovan
metropoliitaksi, mutta määräsi myöhemmin lähimmän miehensä ”tsaarin
koiran”
Maljuta
Skuratovin
tappamaan Filipin.
Näin
piti tehdä, sillä Filip oli moittinut tsaaria väkivallanteoista,
eikä suostunut antamaan tälle siunausta.
Iivana Julma oli aikoinaan hankala tapaus Sergei Eisensteinille. Hänen elokuvatrilogiansa (1946-48) ensimmäinen osa ylistettiin ja palkittiin moninkertaisesti, mutta toinen osa pantiin esityskieltoon ja keskeneräiseksi jäänyt kolmas osa tuhottiin. Lunginin elokuvakin synnytti ilmestyessään ankaraa arvostelua, koska siinäkään itsevaltias ei kovin hyvänä ihmisenä esiinny.
Eikä hänen ulkonäkönsä viittaa vähimmässäkään määrin suureen sankarilliseen tsaariin. Alaleuassakaan ei ole kuin yksi hammas. Roolin joka tapauksessa vetää suurella taidolla Pjotr Mamonov (kuvassa). Pienessä roolissa on myös saksalaista seikkailijaa esittävä Ville Haapasalo, joka tekee tsaarille kidutusvälineitä Leonardo da Vincin keksintöjen inspiroimana.
Elokuva on komeaa katsottavaa. Muutamat taistelu- ja muut massakohtaukset ovat mahtavaa spektaakkelia. Kaikesta näkee, että elokuva on tehty isolla rahalla. Kuvaajana on ollut monissa amerikkalaisissa elokuvissa hienoa jälkeä tehnyt Tom Stern. Iso osa kuvauksista on tehty Suzdalissa 200 kilometriä Moskovasta koilliseen. Siellä on jäljellä kaupungin linnoitettu keskusta 1200-luvulta ja monta vielä vanhempaa ortodoksista rakennusta. Tuttuja näkymiä, sillä Andrei Tarkovski kuvasi siellä Andrei Rublevia (1966).
Lähtökohtana elokuvassa on tsaarin ja igumeeni Filipin muodostaman maallisen ja kirkollisen valtakaksikon alkuvoima. Siihen liittyy Filipin matkalla Moskovaan pelastamansa pieni Masha-tyttö, jolle tsaari antaa Pyhän Jumalan Äiti -ikonin.
Se on yhdessä vaiheessa myös ihmeitä tekevä esine, kun
moskoviitit taistelevat
Puolan Sigismundin
joukkoja vastaan Polotskissa.
Jo ennen Iivana Julmaa oli Moskova ruhtinaskunta noussut koillisen Venäjänmaan mahtitekijäksi. Iivana Julma pani vauhtia lisää, ja varsinkin Kazanin valloittaminen tataareilta oli iso saavutus. Sitä voidaan pitää merkittävimpänä tapahtumana Venäjän monikansallisen imperiumin alun kannalta, sillä Kazanin kautta avautui väylä Volgaa pitkin Kaspianmerelle, Kaukasiaan ja Persiaan. Nämä tavoitteet saavuttaakseen piti vielä voittaa Astrakan Volgan suulla. Seuraavina vaiheina olivat Liivinmaan itäosan, Narvan ja Tarton valloitukset. Myös Siperian valloituksen aloitti Iivana IV.
Iivana Julman hirmuteot eivät elokuvassa näy kovin konkreettisina. Ei näytetä esimerkiksi sitä, miten hän tiettävästi otti omakätisesti osaa kidutuksiin ja joukkoteloituksiin. Suuresti hän kuitenkin elokuvassakin nauttii mm. siitä, kun petturit pannaan katsojien eteen suljetulle areenalla taistelemaan kuolemaansa asti ison karhun kanssa. Eikä armoa tunneta, vaan Filipin veljenpoikakin kuolee karhun raatelemana. Sekin näytetään, kun Skuratov painaa kuumalla raudalla poltinmerkit taisteluissa epäkelvoiksi osoittautuneiden sotureiden rintaan.
Elokuva loppuu, kun saksalaisen Heinrich von Stadtenin rakentama ”kidutushuvipuisto” on valmis ja tsaari odottaa väkijoukkoa tulevaksi ”hauskanpitoon”. Ketään ei tule, tsaari kysyy ja rukoilee: ”Missä kansani on”. Kysyy uudestaan, mutta ketään ei tule. Tsaari jää yksin.
Historiallisia rinnastuksia ei elokuvassa tehdä tai en ainakaan näin suomalaisena niitä nähnyt. Ei viittauksia Staliniin eikä Putiniin. Kysymyksessä vain on suuri murhenäytelmä, josta vastuun kantaa Iivana Vasiljevitsh eli Iivana Julma, venäjäksi Иван Грозный (Ivan Ankara).
Mutta mutta. Miksi tämä elokuvan tsaari on niin kuin täysi pöhelö, kylähullu? Ei Iivana Julma kaikesta kauheudestaan huolimatta voinut aivan mäntti olla. Jos olisi ollut, ei hän olisi pystynyt johtamaan Venäjää siihen suuruuden vaiheeseen, johon se hänen valtakaudellaan kohosi. Vainoharhainen hän oli, ja raaka julmuri, muttei läpeensä taitamaton.
Ulkonäöltään Iivana Julmasta on tehty kurjannäköinen ukonrahjus, vaikka hän kuollessaankin oli vasta 53-vuotias. Vaimo oli kaunis tataarinainen Maria Temrjukovna, jota elokuvassa näyttelee Ramilya Iskander, niin ikään tataarikaunotar.
Elokuvan ohjannut Pavel Lungin (s. 1949) on tunnettu ja menestynyt tekijä. Paras kansainvälinen saavutus on ollut parhaan ohjaajan palkinto Cannesissa elokuvasta Taxi Blues (1990), jossa siinäkin pääroolissa oli Pjotr Mamonov. Moskovan elokuvajuhlien tuomaristossa hän on ollut monena vuonna. Venäjän kansantaiteilijan arvonimen Lungin sai 2008.
kari.naskinen@gmail.com
Iivana Julma oli aikoinaan hankala tapaus Sergei Eisensteinille. Hänen elokuvatrilogiansa (1946-48) ensimmäinen osa ylistettiin ja palkittiin moninkertaisesti, mutta toinen osa pantiin esityskieltoon ja keskeneräiseksi jäänyt kolmas osa tuhottiin. Lunginin elokuvakin synnytti ilmestyessään ankaraa arvostelua, koska siinäkään itsevaltias ei kovin hyvänä ihmisenä esiinny.
Eikä hänen ulkonäkönsä viittaa vähimmässäkään määrin suureen sankarilliseen tsaariin. Alaleuassakaan ei ole kuin yksi hammas. Roolin joka tapauksessa vetää suurella taidolla Pjotr Mamonov (kuvassa). Pienessä roolissa on myös saksalaista seikkailijaa esittävä Ville Haapasalo, joka tekee tsaarille kidutusvälineitä Leonardo da Vincin keksintöjen inspiroimana.
Elokuva on komeaa katsottavaa. Muutamat taistelu- ja muut massakohtaukset ovat mahtavaa spektaakkelia. Kaikesta näkee, että elokuva on tehty isolla rahalla. Kuvaajana on ollut monissa amerikkalaisissa elokuvissa hienoa jälkeä tehnyt Tom Stern. Iso osa kuvauksista on tehty Suzdalissa 200 kilometriä Moskovasta koilliseen. Siellä on jäljellä kaupungin linnoitettu keskusta 1200-luvulta ja monta vielä vanhempaa ortodoksista rakennusta. Tuttuja näkymiä, sillä Andrei Tarkovski kuvasi siellä Andrei Rublevia (1966).
Lähtökohtana elokuvassa on tsaarin ja igumeeni Filipin muodostaman maallisen ja kirkollisen valtakaksikon alkuvoima. Siihen liittyy Filipin matkalla Moskovaan pelastamansa pieni Masha-tyttö, jolle tsaari antaa Pyhän Jumalan Äiti -
Jo ennen Iivana Julmaa oli Moskova ruhtinaskunta noussut koillisen Venäjänmaan mahtitekijäksi. Iivana Julma pani vauhtia lisää, ja varsinkin Kazanin valloittaminen tataareilta oli iso saavutus. Sitä voidaan pitää merkittävimpänä tapahtumana Venäjän monikansallisen imperiumin alun kannalta, sillä Kazanin kautta avautui väylä Volgaa pitkin Kaspianmerelle, Kaukasiaan ja Persiaan. Nämä tavoitteet saavuttaakseen piti vielä voittaa Astrakan Volgan suulla. Seuraavina vaiheina olivat Liivinmaan itäosan, Narvan ja Tarton valloitukset. Myös Siperian valloituksen aloitti Iivana IV.
Iivana Julman hirmuteot eivät elokuvassa näy kovin konkreettisina. Ei näytetä esimerkiksi sitä, miten hän tiettävästi otti omakätisesti osaa kidutuksiin ja joukkoteloituksiin. Suuresti hän kuitenkin elokuvassakin nauttii mm. siitä, kun petturit pannaan katsojien eteen suljetulle areenalla taistelemaan kuolemaansa asti ison karhun kanssa. Eikä armoa tunneta, vaan Filipin veljenpoikakin kuolee karhun raatelemana. Sekin näytetään, kun Skuratov painaa kuumalla raudalla poltinmerkit taisteluissa epäkelvoiksi osoittautuneiden sotureiden rintaan.
Elokuva loppuu, kun saksalaisen Heinrich von Stadtenin rakentama ”kidutushuvipuisto” on valmis ja tsaari odottaa väkijoukkoa tulevaksi ”hauskanpitoon”. Ketään ei tule, tsaari kysyy ja rukoilee: ”Missä kansani on”. Kysyy uudestaan, mutta ketään ei tule. Tsaari jää yksin.
Historiallisia rinnastuksia ei elokuvassa tehdä tai en ainakaan näin suomalaisena niitä nähnyt. Ei viittauksia Staliniin eikä Putiniin. Kysymyksessä vain on suuri murhenäytelmä, josta vastuun kantaa Iivana Vasiljevitsh eli Iivana Julma, venäjäksi Иван Грозный (Ivan Ankara).
Mutta mutta. Miksi tämä elokuvan tsaari on niin kuin täysi pöhelö, kylähullu? Ei Iivana Julma kaikesta kauheudestaan huolimatta voinut aivan mäntti olla. Jos olisi ollut, ei hän olisi pystynyt johtamaan Venäjää siihen suuruuden vaiheeseen, johon se hänen valtakaudellaan kohosi. Vainoharhainen hän oli, ja raaka julmuri, muttei läpeensä taitamaton.
Ulkonäöltään Iivana Julmasta on tehty kurjannäköinen ukonrahjus, vaikka hän kuollessaankin oli vasta 53-vuotias. Vaimo oli kaunis tataarinainen Maria Temrjukovna, jota elokuvassa näyttelee Ramilya Iskander, niin ikään tataarikaunotar.
Elokuvan ohjannut Pavel Lungin (s. 1949) on tunnettu ja menestynyt tekijä. Paras kansainvälinen saavutus on ollut parhaan ohjaajan palkinto Cannesissa elokuvasta Taxi Blues (1990), jossa siinäkin pääroolissa oli Pjotr Mamonov. Moskovan elokuvajuhlien tuomaristossa hän on ollut monena vuonna. Venäjän kansantaiteilijan arvonimen Lungin sai 2008.
kari.naskinen@gmail.com
