Voitto Hellsten olisi voittanut vieläkin

Vuonna 1956 järjestettiin Kalevan kisat Radiomäen kentällä Lahdessa. Voitto Hellstenin (kuva) voittoaika 400 metrillä oli 47,6. Tuolla ajallaan Hellsten olisi ollut paras myös vuonna 2012, kun kisat taas pidettiin Lahdessa. Hellsten juoksi mustalla hiilimurskaradalla, mutta nyt kilpailtiin Lahden urheilukeskuksen hienoilla tehdasvalmisteisilla muoviradoilla, vai ovatkohan kumia tai jotakin muuta kimmoisaa ainetta.

Sama tilanne 800 metrillä. Pekka Vesaaja voitti yli puoli vuosisataa sitten ajalla 1.52,3, mutta nyt Lahdessa Niclas Sandellsin voittoaika oli 1.52,7. Tonnivitosella Sandells sentään oli täpärästi nopeampi kuin Olavi Vuorisalo silloin ennen: 3.44,2 – 3.44,6.

Kymppitonnin juoksussa maahanmuuttajat Lewis Korir ja Willy Rotich alittivat puolen tunnin rajan ja ajat olivat paremmat kuin 1956 Eero Tuomaalalla. Yksikään kantasuomalainen ei kuitenkaan tänään sunnuntaina päässyt niihin aikoihin, joilla mitalit vuonna 1956 juostiin.

Tänään osallistui 10 000 metrille noin 20 juoksijaa. Mutta mitä ihmettä: heistä yli puolet ei aiemmin tänä vuonna ollut juossut kymppitonnia! Mahtoivat katsomossa vierekkäin kilpailua seuranneet Lasse Viren ja Seppo Tuominen ihmetellä. Tuominenkin juoksi uransa aikana yli sata kertaa alle 30 minuutin. Miten voi tulla kymppitonnin juoksijaksi, jos ei juokse kymppitonnia.

Joidenkin lajien kohdalla kiinnitti huomiota sekin, että kovin vähän oli kilpailijoita. Muutamien lyhyempien juoksumatkojen alkueristä selvittiin helpolla, kun juoksijoita riitti hädintuskin kahteen erään. Kalevan kisojen karsintarajoista en tiedä, mutta esimerkiksi pituushyppyyn oli kelpuutettu alle seitsemän metrin hyppääjiä ja 3000 metrin esteisiin pääsi, vaikka kesän paras tulos oli yli kymmenen minuuttia. Esteet voitti Joonas Harjamäki ajalla 8.58,9, kun voittoaika vuonna 1956 oli 8.53,0 (Olavi Rinteenpää).

Mikä mahtaa olla valmennuksen osuus näihin asioihin? SVUL:n Lahden piirin tuki ry:n tilaisuudessa muutama päivä sitten SVUL:n Lahden piirin viimeiseksi puheenjohtajaksi jäänyt Heino Avikainen ja piirin viimeinen sihteeri Arto Pasanen ihmettelivät, että tänä vuonna ei tukiyhdistys ole saanut yhtään valmennusapuraha-anomusta. Vuosittain tukiyhdistys jakaa apurahoja sekä urheilijoille että valmentajille useiden kymppitonnien edestä, mutta nyt siis valmennustukea ei ole kukaan hakenut.

Tämä tukiyhdistys on samalla eräänlainen perinneyhdistys, sillä SVUL:n piiriorganisaatiokin lakkautettiin, kun SVUL 1990-luvulla muuttui SLU:ksi (Suomen liikunta ja urheilu ry).

Mukavat kisat nytkin joka tapauksessa. Komea keihäskilpailu tietenkin kruunasi. Kaupungin keskeisellä paikalla, isossa liikenteenjakajassa linja-autoaseman luona eivät kuitenkaan liehuneet kisaliput kuudessa salosssa – Kalevan kisojen avajaispäivänä torstaina sentään salkoihin oli vedetty Jokimaan ravien liput.

kari.naskinen@gmail.com

Paavo Nurmi pääsisi ilmaiseksi Kalevan kisoihin

Suomen Urheiluliiton toiminnanjohtaja Kallio Kotkas kutsui 1962 urheilutoimittaja Pentti Vuorion luokseen pohtimaan suomalaisten yleisurheilijoiden ranking-listan aikaansaamista. Kotkas oli kyllästynyt ainaisiin vapaalippujen ruinaajiin ja ajatteli, että ansioituneille urheilijoille pitää kyllä vapaaliput SUL:n järjestämiin kilpailuihin antaa, mutta jokin systeemi on saatava sitä varten. Niin syntyi pisteytysjärjestelmä, ja pisteitä saatuja urheilijoita kutsutaan hakaurheilijoiksi, joilla siis on elinikäinen vapaa sisäänpääsy kaikkiin liiton kilpailuihin.

Hakaurheilijoita on nyt yli 300, tässä kärkihakojen pisteet:

320 Paavo Nurmi
186 Lasse Viren
178 Martti Vainio
171 Tero Pitkämäki
151 Ossi Karttunen
148 Voitto Hellsten
148 Antti Kalliomäki
139 Annemari Sandell
136 Olli-Pekka Karjalainen
135 Elmer Niklander
134 Markku Kukkoaho
131 Seppo Räty
130 Jorma Valkama
127 Eeles Landström
121 Mikaela Ingberg
121 Tiina Lillak
120 Sanna Kyllönen
119 Päivi Tikkanen
118 Helinä Marjamaa
113 Jorma Kinnunen
112 Ville Ritola
110 Tapio Kantanen
107 Harri Huhtala
107 Pentti Siitonen
107 Reijo Ståhlberg
104 Pentti Kahma
104 Aki Parviainen
103 Olavi Salonen
100 Matti Järvinen

"Pesa" Vuoriolta kysyin, miten hakapisteitä jaetaan. Tässä vastaus:

Olympia- ja MM-kisat, pisteitä sijoittumisesta kahdeksan parhaan joukkoon 20, 13, 11, 9, 8, 7, 6, 5.

MM-hallikisat ja MM-puolimaraton 6, 5, 4.

EM-kisat 11, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3.

EM-hallikisat 4, 3, 2.

Maaottelun henkilökohtaisesta voitosta 3, maaottelussa vastustajien voittamisesta (kaksois- tai kolmoisvoitosta) 1.

Hallimaaottelun lajivoitosta 2 ja ulkomaalaisten voittamisesta 1.

PM-kisojen pisteet ovat samat kuin maaotteluissa.

Henkilökohtaisesta Suomen mestaruudesta 1.

Maailman cupin kaikissa kilpailuissa 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Euroopan cupin maraton/kävely 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Euroopan cupin moniottelujen superliigassa 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Euroopan cupin moniottelujen I divisioonassa 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Euroopan cupin moniottelujen II divisioonassa 4, 3, 2, 1.

Joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa sijat 1-8 pisteet 8-1. Viestipisteet juoksijoille jaetaan neljällä.

Joukkuekilpailut I divisioona sijat 1-6, pisteet 6-1.

II dvisioona 1-4, 4-1.

Kansainväliset maratonit (Boston, New York, Rotterdam, Lontoo, Berliini, Fukuoka) 8, 7, 6.

Kansainväliset monitottelut (Götzis Talence) 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Kansainvälinen GP-finaali 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Periaate siis on, että pisteitä saa sijoituksesta, ei tuloksesta. Poikkeuksena kuitenkin maailmanennätykset, jotka eivät lisää pistetiliä, mutta oikeuttavat hakaurheilijaksi. Hakaurheilija on, kun on saavuttanut 20 pistettä.

kari.naskinen@gmail.com

Deutsche Demokratische Barbara

DDR joskus 1970-80-lukujen taitteessa. Barbara Wolf on lääkäri, joka on hyllytetty Berliinissä ja karkotettu pieneen Itämeren rantakaupunkiin. Karkotuksen syy on Barbaran tekemä maastamuuttohakemus. Rakastettu asuu lännessä ja pääsee silloin tällöin tapaamaan Barbaraa, tuo tuliaisiksi sukkahousuja ja tupakkaa.

Christian Petzoldin ohjaama Barbara kuvaa ilmeisen hyvin sitä ahdistavaa tunnelmaa, mikä Itä-Saksassa vallitsi. Maaseutukaupungin sairaalassa työskentelevä Barbara hoitaa potilaita, joista yksi on saanut vakavan kallovamman, ja tämän takia potilas on muuttunut täysin tunteettomaksi. Tarvitaan aivoleikkaus. Koko DDR oli aivoleikkauksen tarpeessa, ja sittenhän se saatiinkin, kun valtio lakkautettiin.

Barbaran elämä on yhtä jännitysnäytelmää. Stasin miesten Lada seisoo usein Barbaran asunnon lähellä ja säännöllisin väliajoin miehet käyvät myös tekemässä kotitarkastuksia. Tämä elokuvakin on jännitysnäytelmä, koko ajan katsoja seuraa ja pelkää, tekeekö Barbara jonkin ratkaisevan virheen. On sanottu, että DDR oli tällaisen jännityksen luojana tehokkaampi kuin vaikeammin hallittu iso Neuvostoliitto, ja Petzoldin elokuva antaa tästä aavistuksen.

DDR:ssä ei ihmisillä ollut omaa elämää. Kaikki oli kontrollissa. Vaikka niinhän on meilläkin nykyisin, kun meistä tallentuu koko ajan mitä yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi Facebookin, Googlen ja bonuskorttien käytön välityksellä.

DDR:ssä ei riittänyt, että Stasi ja muu virkakoneisto pitivät ihmisiä pihdeissä. Elämä oli kylmäävän skitsoa, kun kenestäkään ei tiennyt, kuuluiko tämä systeemin pönkittäjiin vain oliko vain tavallinen tunteettomaksi lamautettu. Jokaista naapuriakin piti epäillä.

Joitakin poikkeuksia tietenkin oli. Barbaran lähin työkaveri Andre oli myös yhdestä rikkeestä siirretty tähän pikkukaupunkiin. Andre on mukava, mutta onko liian mukava? Onko Andre Stasin listoilla?

Berliinin elokuvajuhlilla palkittu elokuva kertoo kaikesta tästä varsin taitavasti. Trabantit ja Warret savuavat ja piano on epävireessä. Kliseitä tietenkin on, mutta toisaalta mistä sitä DDR:ssä koskaan käymätön meikäläinen tietää, vaikka nämä kliseet olisivat olleet juuri sellaisia kuin ne olivat.

Barbaraa näyttelee Nina Hoss ja Andreta Ronald Zehrfeld.

kari.naskinen@gmail.com

Tristan munasillaan

Helsingin juhlaviikkojen suuri oopperasatsaus on Richard Wagnerin Tristan ja Isolde. Ensiesitys Musiikkitalossa oli lauantaina ja toinen esitys on tiistaina 21.8. Tristan ja Isolde on yksi oopperahistorian merkkitapauksia, ja nyt siitä on tehty vieläkin merkillisempi yhdistämällä esitykseen yhdysvaltalaisen Bill Violan videoteos.

Video ei suoranaisesti kerro tarinaa, mutta on koko ajan mukana kuvailemassa tunnelmia. Videolla Tristania esittää Jeff Mills ja Isoldea Lisa Rhonen. Heti alussa Tristan riisuu itsensä munasilleen ja Isoldekin paljastaa tussunsa - näköjään oopperakaan ei enää pärjää omillaan. Samanaikaisesti Radion sinfoniaorkesterin edessä laulavat maailmankuulut oopperatähdet Ben Heppner ja Violeta Urman.

Näitä paljasteluja mielenkiintoisempi on oopperan tausta. Kysymys on alun perin muinaiskelttiläisestä tarusta, jossa leskeksi jäänyt Cornwallin kuningas yrittää saada uudeksi puolisokseen irlantilaisen prinsessan Isolden. Huonosti siinä tietenkin käy niin kuin oopperoissa yleensä. Isolde rakastuukin häntä kuninkaan luo kuskaamaan tulleeseen Tristaniin, ja lopuksi rakastavaiset kuolevat.

Wagner on kirjoittanut oopperansa (1859) tällaisen yksinkertaistetun juonen pohjalta. Alkuperäinen tarina on kuitenkin aivan muuta. Siinä Isolde menee naimisiin kuninkaan kanssa, mutta kun kuningas paljastaa Isolden ja Tristanin suhmuroinnin, määrää kuningas Isolden poltettavaksi roviolla. Sitten kuningas kuitenkin lieventää tuomiota ja luovuttaa Isolden huoraksi spitaalisille. Miksihän Wagner ei tehnyt oopperaansakin näin, olisi tullut hurjempi?

Kirjaksi Tristanin, Isolden ja kuningas Marken stoori kirjoitettiin Ranskassa 1100-luvulla, ja tästä teoksesta on säilynyt kaksi katkelmaa. Näiden katkelmien pohjalta kirjoitettiin kaksi saksankielistä jäljitelmää, Eilhart von Oberg 1100-luvulla ja Gottfried von Strassburg 1200-luvulla. Näiden kahden katkelman ja kahden jäljitelmän pohjalta ranskalainen keskiajan tutkija Joseph Bédier (1864 - 1938) kirjoitti oman versionsa Tristanin ja Isolden tarinasta. Suomeksi Bédierin romaani on julkaistu kahdesti, 1917 ja 1954, joista jälkimmäistä saa vielä joistakin kirja-antikvariaateista.

Helsingin Tristan ja Isolde on joka tapauksessa hieno esitys. Neljä ja puoli tuntia menee kuin lievässä huumeessa. Kun tässä kuitenkin on kysymyksessä konserttiesitys lisättynä videolla, niin siltä tuntui, että huippulaulajista huolimatta pääosassa oli Esa-Pekka Salosen johtama orkesteri. Tosin Matti Salmisen kuningas on niin juhlava, ilman roolivaatteitakin majesteettinen, ja ääni kunnossa, että hän ottaa esityksen ajoittain omakseen.

kari.naskinen@gmail.com

Karamazovin veljekset ja siskokset

Suomen kovin teatterintekijä Kristian Smeds sanoo toivovansa, että teatterissa otettaisiin käyttöön seinän läpi menemisen energia. Jo Kajaanissa hän toteutti tätä ajatustaan – teatterisalin oven läpi mentiin kirveen kanssa, kun se ei muuten auennut. – ”Olen yrittänyt tehdä selväksi, että taiteilija kulkee luonnostaan vastavirtaan. Taiteilijan tehtävä on ravistella yhteiskuntaa.”

Helsingin juhlaviikkojen avajaispäivänä Smedsin hurja energia räjähti taas valloilleen, kun näyttämölle tulivat ”viimeiset 12 Karamazovia”. Esitys sai kantaesityksensä jo viime vuonna Tallinnan ja Turun yhteisen kulttuuripääkaupunkivuoden merkeissä. Esiintyjät ovat Viljandin kulttuuriakatemiasta valmistuneita näyttelijöitä.

Lähtökohtana on Dostojevskin Karamazovin veljekset, mutta Smedsin tapaan romaani on toiminut vain inspiraationa Smedsin omalle teatterisirkukselle. Näyttämöllä on kuusi veljestä ja kuusi siskosta, tuleehan niistä yhteensä kaksitoista. Nimeltä tuttuja ovat ainakin Dmitri, Ivan, Aljosha ja Grushenka, mutta sitten ovat myös Tshehovin Kolmen sisaren Irina, Olga, Masha kahteen kertaan sekä Mashan mies Vershinin ja sisarusten kuollut isä Prozorov. Kolme sisarta Smeds toteutti omalla hurjalla tavallaan jo Kajaanissa 2004.

Ajoittain Smedsin teatteri on ikään kuin absoluuttista teatteri-ilmaisua. Vaikka en aivan joka heti ollut perillä siitä, mitä näyttämöllä tapahtui ja mitä Smeds sanoi, niin esitystä katsoi lähes ekstaasissa. Mukana oli myös pantomiimia ja modernia tanssia. Esityskielet ovat viro, venäjä, englanti ja suomi, mutta tekstityslaitteeseen ei ole kaikkea vieraskielistä sanomista tallennettu, joten senkin takia jotakin menee katsojalta ohi.

Kyllähän tällaista "absolutismia" kokee hyvin yleisesti vaikkapa sinfoniamusiikin kanssa: ei sinfonia mistään konkreettisesta kerro, mutta on kuitenkin usein älyttömän hieno kokemus, absoluuttista musiikkia, musiikkia musiikin takia.

Toisaalta 12 Karamazovia kertoo kaikesta, hyvästä ja pahasta, vihasta ja rakkaudesta, kauniista ja rumasta, rikoksesta ja rangaistuksesta. Heti näytelmän alussa veljekset ja siskokset sanovat, että he ovat viimeiset Karamazovit. Toiveajattelua, sillä ei mikään muutu, aina tulee olemaan riistäjiä, kiusaajia, raiskaajia, murhaajia. Smeds käy läpi kaiken mahdollisen. Mielikuvitukselliset assosiaatiot revittäytyvät esille voimakkaina näyttämökuvina neljä ja puoli tuntia kestävässä esityksessä, johon toki sisältyy myös suurta rakkautta ja iloa.

”Kauneus ei ole vain pelottava, vaan myös salaperäinen asia. Siinä Perkele ja Jumala taistelevat, mutta taistelukenttänä on ihmisen sydän.” (Dostojevski) – Näytelmän lopussa taidetaankin paistaa sydäntä, ainakin haju on kauhea.

Smedsin teatteri on jo pitkään ollut edelläkävijän asemassa. Tällä kertaa Smeds todistaa mm. sen, että ollakseen hyvää teatteria ei esitys tarvitse isoja videokankaita, joita esimerkiksi Tampereen teatterikesän esityksissä oli tänä vuonna kyllästymiseen asti. Smeds itsekin on videonsa käyttänyt, mutta nyt hän palauttaa teatteria taas sen alkuperäiseen tehtäväänsä.

12 Karamazovia on globaali näytelmä. Siinä ei puututa yksityiskohtiin, vaan käsitellään asioita isoina kokonaisuuksina. Tehoja ei haeta pinnallisella yleisönkalastelulla. Tuli tämä mieleen siinä vaiheessa, kun oltiin moskovalaisessa diskossa, johon Smeds olisi teemaan hyvin sopien voinut panna esiintyjäksi Pussy Triotin, mutta eipä pannut, koska tämä näytelmä koskee vielä laajempia teemoja. Smeds pyörittää niitä sivilisaatiotasolla. Eikä mikään ole paljon muuttunut, Rooman valtakuntakin tuhoutui sivilisaaton rappioon.

Mutta kuinka käy kansallisen kulttuurin? Näyttömän etureunassa on alassuin käännettynä teksti, josta puolittain näkyy sanonta "Kansallisen kulttuurin puolesta".

Yksi näytelmän erikoisuus on, että Kristian Smeds itse esiintyy ensimmäisen kerran näyttämöllä (jos ei otetan huomioon hänen Houkka Brothers -bändinsä esiintymisiä mm. Takomo-teatterissa).

Musiikilla on tärkeä osa. Smeds pani nuoret näyttelijäopiskelijat säveltämään ja sanoittamaan musiikkia Dostojevskin tekstin pohjalta heti ensimmäisessä työpajassa 2008. Materiaalia syntyi paljon, ja näytelmän musiikki on nyt myös levyllä yli puolitoista tuntia. Kaikki 15 virolaisnäyttelijää myös soittavat esityksessä vuorotellen (haitari, kitara, piano, rummut, trumpetti). Ainoat muualta lainatut musiikit ovat alun Maamme-laulu ja näytelmän päättävä karnevalistinen rokkiversio Hiski Salomaan Vapauden kaihosta:

Viha vaino pois, rauha parempi ois
Sopusointu keskenämme vallitkoon
Kai aamu armas sarastaa
Ja aurinkoinen heijastaa

kari.naskinen@gmail.com

Tulevien olympiahuippujen kyydissä Kisapuistossa

Lahden Kortteliliigan tennissarjan ottelussa eilen tulivat meidän joukkueemme vastustajiksi kaksi 13-14-vuotiasta tyttöä. Kahdessa kaksinpelissä ja yhdessä nelipelissä saimme selkäämme niin, että vieläkin tuntuu.

Lontoon olympiakisojen yhteydessä puhuttiin siitä, miten lahjakkuuksia on pystyttävä seulomaan harrastajamassoista. Laaja liikuntaharrastus on tärkeintä, mutta jos halutaan pärjätä maailmalla, pitää huippuja löytää ja heitä on valmennettava tehokkaasti.

Kaikki pelaa -tasapuolisuusjärjestelmällä ei olympiamitaleja saavuteta. Eikä sillä, että nuorten lahjakkuuksien harrastusta levitetään moniin eri lajeihin. Jos alkaa näyttää siltä, että joku on erityisen hyvä pituushypyssä tai joku toinen tenniksessä, niin turha siihen on ängetä mukaan muita lajeja.

Eiliset vastustajamme ovat aloittaneet tenniksenpeluun viisivuotiaina. Toinen heistä on jo saavuttanut SM-pronssia omassa ikäluokassaan. Nyt hän on mukana Pajulahden urheiluopiston tenniksen huippuryhmässä, jonka kaksi muuta pelaajaa ovat Helsingistä ja Kotkasta. Tämä Pajulahden ryhmä on järjestetty niin, että se tarjoaa ala- ja yläkouluikäisille pelaajille mahdollisuuden yhdistää koulunkäynti sekä laadukas harjoittelu ja kilpaileminen ammattitaitoisten valmentajien ja kasvattajien sekä hyvien olosuhteiden avulla. Pelaajat harjoittelevat ja opiskelevat joka toisen viikon Pajulahdessa ja vuoroviikoin omilla kotipaikkakunnillaan suunnitellusti. Pajulahdessa koulunkäynti tapahtuu luokanopettajien valvonnassa.

Ryhmän pelaajat pyrkivät kansainväliselle tasolle, kohti omaa maksimiaan urheilijana kokonaisvaltaisen valmennuksen sekä kansainvälisen ja kansallisen kilpailemisen avulla.
Toiminta perustuu yksilölähtöiseen ja ammattitaitoiseen valmennukseen, josta vastaavat eri alojen ammattilaiset. Vastuuvalmentajina ja koulunkäynnin vastaavina toimivat kasvatustieteiden maisterit Harri Suutarinen ja Jukka Karjalainen. Valmennuksessa ovat tiiviisti mukana myös nuorten olympiavalmentaja Erik Hakkarainen ja urheilupsykologi Niko Nuutinen. Ryhmän valmennuspäällikkö ja fyysisen valmennuksen asiantuntija on liikuntatieteen maisteri Pekka Kainulainen. Harjoittelussa hyödynnetään myös kansainvälisiä kontakteja (mm. yhteistyöakatemia Pietarissa).

Eilen Kisapuistossa panimme nimet muistiin. Kun tytöt vuoden 2020 olympiakisoissa pelaavat mitaleista, me tietenkin kerromme täällä Lahdessa, että johan me noita tyttöjä sparrasimme aikoinaan Kisapuistossa.

kari.naskinen@gmail.com

Olympialajit kierrätykseen

Olympiakisat ovat paisuneet, kun uusia urheilulajeja on otettu mukaan. Toisaalta lajeja on liian vähän, sillä olympiahuuman ulkopuolelle jää monta hyvää ja laajalti harrastettua lajia. Olisikin järjestettävä niin, että joka kerta jätettäisiin kisoista pois joitakin lajeja ja vaihdettaisiin tilalle uusia. Tässä viisi uutta lajia Rio de Janeiroon 2016:

- Biljardi
- Liitokiekko, frisbee
- Haavipallo, lacrosse
- Keilailu
- Köydenveto

Näistä köydenveto ja haavipallo olivat ohjelmassa mm. World Gamesissa Lahdessa 1997. World Games -organisaatio on Kansainvälisen olympiakomitean jäsen, ja tätä kautta esimerkiksi trampoliinihyppely on tullut olympiakisoihin.

Vuoden 2020 olympiakisat järjestetään Istanbulissa, Madridissa tai Tokiossa. Sinne ehdotan kierrätyslajeiksi seuraavia viittä:

- Petankki
- Salibandy
- Skeittaus
- Suunnistus
- Mikroautoilu

Poistokierrätykseen joutuisivat vuorotellen eri lajit, eivät kuitenkaan sellaiset päälajit kuten yleisurheilu ja uinti. Tosin uintikilpailujen määrää pitäisi muutenkin vähentää. Lontoossa jaettiin monipuolisessa yleisurheilussa 47 kultamitalia, mutta yhdessä ja samassa altaassa pulikoituja uintilajeja oli 32. Onhan yleisurheilustakin poistettu ajan myötä lajeja, esimerkiksi maastojuoksut ja vauhdittomat hypyt.

DIGITELEVISIOLUPAUKSET
EIVÄT OLE TOTEUTUNEET

Televisionkatsojille olympiakisat ovat vaativa laji. Lontoota seurasin Yleisradion ja Eurosportin kanavilta, mutta kaikkea haluamaani en nähnyt. Ei ole toteutunut se, mitä luvattiin silloin, kun digitelevisiota meille alettiin kaupata. Sanottiin, että digi-tv avaa aivan uudenlaiset mahdollisuudet, koska kanavia on ikään kuin yhden kanavan sisällä niin paljon, että kukin voi valita esimerkiksi juuri olympiakisoista haluamansa katsottavan.

Nyt otti päähän, että ”kaikkia suomalaisia” kiinnostanutta keihäänheiton karsintaa ei näytetty tarpeeksi, koska samanaikaisesti näytettiin 10-ottelun korkeushyppyä. Maratonjuoksu puolestaan keskeytettiin TV 2:lla varttitunniksi, kun näytettiin välillä lentopalloa; Yle Fem näytti samaan aikaan vain käsipalloa. Vastaavanlaisia virheitä oli paljon.

Joka tapauksessa katsomista piisasi määrällisesti hyvin. Viime viikolla yhtenä iltana meidän huushollin kirjallisuushuoneesta tuli tutunoloinen hahmo olympiahuoneeseen ja kysyi, että rakastanko minä vielä. – No odotahan nyt, yritin selittää, mutta kun tässä on ollut vähän tätä touhua, ensin olivat jalkapallon EM-kisat, sitten yleisurheilun EM-kisat ja nyt nämä Lontoon kisat, niin on ollut kaikenlaista, niin ja sitten kyllä menee vielä neljä päivää Kalevan kisoissa Lahden urheilukeskuksessa ja sitten on Ruotsi-ottelu, mutta palataan näiden jälkeen asiaan, ja sitten kyllä alkaa SM-liigakin.

YLEISURHEILUSELOSTUKSET
TOIMIVAT ERINOMAISESTI

Päälaji yleisurheilu meni tällä kertaa selostajien ja selostusten osalta hyvin. Mikko Hannula, Niki Juusela ja Mika Lehtimäki muodostivat kisojen parhaan selostajaryhmän. Hyvä tv-selostaja on myös Jussi Eskola. Sen sijaan Kaj Kunnaksen ylivaahtoavaa jatkuvaa purkausta en pystynyt kuuntelemaan, vaihdoin kanavaa lajista riippumatta. Sen maratonkeskeytyksen aikana kuitenkin kuulin, että Kunnaksen mukaan joku lentopallonläpsäytys oli majesteettiinen. – siis jotenkin kuninkaallisen arvokas, juhlallinen, ylväs. Vieraskielisten sanojen käyttäminen on muutenkin nykyselostajien vaiva. Kuinkahan Pielavedelläkin mielletään se, että joku urheilija on paremmin meritoitunut kuin joku toinen?

Kun studiossa arvioitiin suomalaisen urheilun tilaa, huippu-urheilujohtaja Mika Kojonkoski sanoi, että pitää saada enemmän yhteisöllisyyttä ja tekemisen kulttuuria. Sanoja, sanoja, lässytystä. Kun seurasi vaikkapa Jarkko Kinnusen ja Antti Kempaksen maaliintuloa maailman kovimman urheilulajin 50 km:n kävelyn maalisuoralla, niin miten se yhteisöllisyys siinä olisi enää yhtään lisää voimia tuonut. Tekemisen meininkiäkin oli enemmän kuin kenelläkään mäkihyppääjällä on koskaan ollut.

Yksi parannusehdotus kuitenkin olisi: 10-ottelun viimeiseen lajiin 1500 metrin juoksuun miehet pitäisi lähettää talvisesta yhdistetyn kilpailusta tutulla Gundersenin menetelmällä.

kari.naskinen@gmail.com