Vuonna 2024 Suomessa vietettiin sivistyksen teemavuotta, johon innoituksen antoi Kansanvalistusseuran 150-vuotisjuhlavuosi. Yhtenä iltana järjestettiin Helsingin työväenopistossa Sivistyksen yö, jonka ennakkomainoksesta leikkasin tähän kuvan ja rajasin sitä omaan tarkoitukseni. Tarkoitus on toinen, kirjoittaa sivistyksen todellisen mustan yön alkamisesta jo oikeassa elämässä.
Parin viime vuoden aikana on kulttuuritoimintaa ja sitä kautta koko sivistyselämää kurjistettu sen talodellisia toimintamahdollisuuksia heikentämällä. Inhimillisen, humaanin elämän toimintoja ei tällä hetkellä pidetä tärkeinä, koska niiden ei katsota tuottavan riittävän paljon taloudellisesti. Viime vuoden lopulla Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth kirjoitti esseessään, että sivistyksen romahdus on muutenkin ollut hätkähdyttävän nopea. Vuosisatojen aikana rakennettu ihmisymmärrys on Yhdysvalloissa ja Itä-Euroopassa heitetty syrjään hetkessä (HS 28.12.2025) – ja sama kehitys on meneillään meilläkin.
Helsingin Sanomat itsekin on tässä alamäkiajossa mukana. Sen kulttuurisivuilta tämän helposti huomaa. Korkeakulttuuri joutuu toistuvasti antamaan tilaa karkeakulttuurille. Kun lehdessä pantiin viime vuoden äänilevyt paremmuusjärjestykseen, mukaan otettiin isolla huomiolla kahdeksan levyä. Niistä seitsemää ensimmäistä en tuntenut, mutta tekstien mukaan ne edustivat pop-musiikkia, ja kuin armosta oli viimeiseksi pantu RSO:n uusi Sibelius-levy.
Juuri jaettiin myös musiikin Grammy-palkinnot. HS:n uutisessa lueteltiin ensin kaikki pop-, räp- ja muut kevyenmusiikin voittajat ja viimeisenä mainittiin kahdella rivillä, että parhaan klassisen musiikin levytyspalkinnon sai Bostonin sinfoniaorkesteri
Viime sunnuntaina oli monen sivun juttu kahden tytön muodostamasta Maustetytöt-lauluyhtyeestä. Tytöt nousivat kuuluisuuteen ja suureen hyväksyntään, koska he olivat päässeet Suomen kaikkien aikojen parhaimpien elokuvaohjaajien joukkoon kuuluvan Aki Kaurismäen uuteen elokuvaan. Sen sijaan Sebastian Fagerlundin uuden teoksen kantaesitys Kansallisoopperassa sai arvostelunsa Helsingin Sanomiin vasta maanantaina, vaikka olin aikaisemmin lukenut siitä arvostelun jo Keskisuomalaisesta.
Omaan karkeuteensa hukkuvat myös kirjankustantajat, koska markkinointi ja rahan tekeminen edellyttävät sitä. Viime viikolla sain sähköpostiin Into Oy:n uutiskirjeen, jonka viesti oli, että nyt on tarjolla ”vitun hyviä kirjoja”, saa kolme kahden hinnalla.
Tämä kaikki ilmeisesti puree hyvin. Juuri oli tuoreena tutkimustietona, että nuorten tärkein uutisväline on Tiktok ja toiseksi tärkein Instagram. Jussi Ahlroth kirjoitti, että olemme vaarassa liikkua tiedon suhteen 1800-luvun tyyliseen harvainvaltaan, jossa vain yläluokka osasi lukea. Silloin tieto oli raaka-ainetta sivistykselle, nyt se on dataa, jolla tehdään rahaa.
Dataan kiinnitti huomiota säveltäjä Kalevi Aho jo 2015 puhuessaan valtakunnallisilla orkesteripäivillä Sibeliustalossa: ”Halutaanko kasvattaa mieluiten ajattelemaan kyvyttömiä, persoonattomia ja värittömiä tikkukirjainkansalaisia? Tämä ilmaisu tulee siitä, että myös omaa käsialaa kehittävä kaunokirjoitus poistuu Suomen kouluista persoonattoman näppäimistön käytön tieltä, vastoin kaikkien psykologien suosituksia.”
Ahon puheesta on kymmenen vuotta on tilanne on vain pahentunut. Enää ei tarvitse osata kirjoittaa tikkukirjaimillakaan, kun tekoäly netissä kirjoittaa kaiken tarvittavan. Ajattelunkin hoitaa jokin AI tai GPT. Turha ajatella ja pohtia, kun voi kysyä asian tekoälyltä. Ihanteena pidetäänkin, että koulutetaan nuoret suoraan työelämään ilman sivistyksen painolastia.
Mikähän on se hyötysuhde, mikä näistäkin sijoituksista on saatu? Varmaan vitun kova, voisi Tiktokissa sanoa. Miljardeja, tuhansia miljardia, ei voi edes rahassa laskea.
kari.naskinen@gmail.com
