Kun Federico Fellini teki ensimmäisen pitkän värielokuvansa, siitä tuli unien ja fantasioiden sirkus. On väriä, Cinecittan lavastusrakennelmien loistoa, unenomaista fantasiaa ja Nino Rota sävellyksineen parhaimmillaan. Erityisen huomion saa lavastuksen lisäksi vaatteiden suunnittelusta vastannut Piero Gherardi, joka sai työstään Oscar-ehdokkuuden parhaista puvuista; on paljon leveälierisiä hattuja, höyheniä, läpinäkyviä kankaita, ronskeja värejä ja barokkimaista liioittelua, mikä sopii elokuvan psykedeelisiin tunnelmiin. Aikaisemmin Piero Gherardi oli jo voittanut kaksi puvustus-Oscaria Fellinin elokuvista La Dolce Vita (1961) ja 8½ (1963). Tästä kaikesta huolimatta Giulietta ja viettelykset (1965) on perusaiheeltaan hyvin arkinen. Ylemmän keskiluokan rouva Giulietta Boldrini elää nukkekotielämäänsä, nyt vaihteeksi hienossa kesähuvilassa, mutta sitten herää vahva epäilys, että puoliso Giorgiolla on rakastaja, ehkä useampikin. Siitä se Fellinin mylläkkä alkaa.
Aika pian käy katsojalle selväksi, että nämä Giuliettan surrealistiset seikkailut eivät ole todellisia. Fellini sanoi myöhemmin, että oli ottanut lsd:tä valmistautuessaan tämän elokuvan tekemiseen. Toisaalta tiedämme, että tämä tyylilaji oli muutenkin ominta Felliniä. Täydennyksenä tähän vielä hänen sanontansa Lauri Timosen Fellini-kirjasta (2019): ”Unet ovat niin ylivoimaisia todellisuuteen nähden. Unissani voin rakastella 25 kertaa yössä.”
Timosen kirjan nimessä alaotsikkokin on Uneksijan sirkus, ja Felliniä täydentää siinä oleva lainaus Orson Wellesiltä: ”Elokuvalla ei ole koskaan suhdetta elämään. Elokuva on uni.”
Nimiroolissa Giulietta Masina on taas kerran loistava. Hän ei värikkäistä fantasiaseikkailuista huolimatta mene niihin varsinaisesti mukaan, vaan pysyy ulkopuolisena, asiallisena tarkkailijana. Tätä korostaa sekin, että Giuliettan asut ovat muita hillitympiä, moderneja ja tyylikkäitä. Värejä kyllä on, mutta alun ja lopun kohtauksissa hänellä on yllään valkoinen mekko, joka saattaa viitata hahmon viettomuuteen ja sisäiseen ristiriitaan. Giulietta Masina ja Federico Fellini olivat naimisissa Roomassa 50 vuotta. Onko valkoinen Fellinin kunnianosoitus puolisolleen, kun roolihenkilön etunimikin on sama?
Fellinin fantasioiden lisäksi elokuvan Giulietta turvautuu yksityisetsiväänkin saadakseen miehensä uskottomuudesta todisteen. Katsoessaan todisteita etsivän kuvaamilta kaitafilmeiltä Giulietta tuntuu kokevan nöyryytystä ja häpeääkin, että miten hän on voinut olla naimisissa tuollaisen vapaata eroottista elämää harrastavan rohjakkeen kanssa. Loppuratkaisu ei kuitenkaan ole dramaattinen, vaan rauhoittava: Giulietta kävelee valkoisessa mekossaan kohti Tyrrhenanmereltä puhaltavaa tuulta.
kari.naskinen@gmail.com
