lauantai 7. toukokuuta 2022

Runar Holmström ja Kyllikki Saari


KOM-teatteri on tuonut näyttämölle taas
Jussi Kylätaskun Runarin ja Kyllikin, joka sai kantaesityksensä Kotkan kaupunginteatterissa 1974 Jouko Turkan ohjaamana. Näytelmä yhdistää kaksi suurta huomiota herättänyttä seksuaalirikosta, Kyllikki Saaren murhan Isojoella 1953 ja kuusi vuotta myöhemmin Heinäveden Tulilahdessa tapahtuneen kaksoismurhan, josta epäilty Runar Holmström teki itsemurhan oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken. Kuten tämä tapahtumien yhdistäminen kertoo, kysymys ei varsinaisesti ole todellisiin tapahtumiin perustuvasta juoninäytelmästä.

Päähenkilöt ovat Kyllikki Laiho ja Runar Karlsson, jotka asuvat jossakin pienessä kunnassa lähellä Tamperetta. Rikos tapahtuu ja näytelmän jälkeen tulee pohdittavaksi, miten ovat asiat yhteiskunnassa muuttuneet. Osittain parempaan, osittain huonompaan suuntaan.

Kyllikki on isänsä silmäterä, joka ankaralla kurilla pitää huolen Kyllkikin elämän etenemisestä oikein. Kyllikki on voimakkaasti uskovainen ja neuvoo pari vuotta vanhempaa Runariakin elämään hyvin. Kyllikki on kuitenkin heikko, joutuu kylän äijien kopeloitavaksi ja vähän enemmänkin, ja kun Kyllikki murhataan, saavat kaikki äijät ikään kuin pelastuksen, koska nyt on löytynyt suurempi roisto. Äijien teot unohdetaan ja alkaa murhaajan jahtaaminen.

Kohteeksi löydetään Runar, joka ei oikeastaan kylän perusjoukkoon kuulukaan. Hän on vieras, tullut tänne evakkoäitinsä kanssa kahdestaan; isä kuollut sodassa. Runar on kiltti nuorukainen, joka inhoaa metsästystäkin, koska siinä tapetaan viattomia luontokappaleita. Sitten tulee kuitenkin virhe, kun Runar seksuaalisen heräämisen hetkillä varastaa kauppiaanrouvan pyykkinarulta rouvan alushousut. Selvä tapaus. Seksuaalisesti häiriintynyt ja muutenkin. Kuka muu se voisi olla?

Muutos 50-luvun ajoista on, että tyttöjen ja naisten asema on sittemmin parantunut. Tasa-arvokehitystä on tapahtunut merkittävästi. Sen sijaan kun vertaillaan muutosta kyläyhteisön toiminnassa, niin enää ei riitä vihanpito kylässä, vaan some on laajentanut vihan aivan toisiin mittaluokkiin. Kyllikki Saaren tapauksessa julkisuus kyllä tuli maanlaajuiseksi ja asian vatvominen pomppaa esille vieläkin. Sillä on tehty isoa bisnestä,
mutta kun vähänkin vastaavanlaisia tapauksia tulee nykyisin, raaka liiketoiminta sellaisten ympärillä on vielä suurempaa.

Näytelmän yksi ”sanoma” on, että kaikki me olemme samassa liemessä. Tätä korostaa KOM-teatterin salin muuttaminen koronatauon aikana sellaiseksi, että nyt katsojat kulkevat paikoilleen näyttämön läpi. Siinä me eilen
kävelimme keskellä tapahtumapaikkoja, verisen halkopinon ohi kuin ne näytelmän kyläläiset. Tuli myös mieleen Aarne Tarkasen elokuva Olemme kaikki syyllisiä (1954), joka kertoo Helsingin Tähtitorninmäellä 1947 tapahtuneesta intohimomurhasta.

Uhreja olivat Kyllikki ja Runar, mutta myös vimmaan itsensä kiehuttanut kyläyhteisö. On tässä vielä sekin erikoinen yhteensattuma, että aikoinaan Runar Holmström hirtti itsensä pidätyssellissään lakanoista tekemäänsä köyteen 8.6.1960, kolme päivää Bodominjärven rannalla tehtyjen murhien jälkeen.

Lauri Maijala on ohjannut näytelmän sillä tavalla, että voin vastakin käydä katsomassa hänen näytelmiään. Kun Maijala aloitteli uraansa 15 vuotta sitten, hän kirjoitti ja ohjasi Teatteri Vanhaan Jukoon muutaman esityksen. Ensin tuli pilkkanäytelmä Mannerheimista ja sitten täysin hoopo Muoviukkeli, silkkaa roskaa, josta lähdin kesken pois ja kirjoitin: ”Hyvästi, Vanha Juko, 16 vuoden jälkeen.” Nyt Maijala näyttää aikuistuneen ja tekevän oikeata teatteria.

Erikoinen ja kumma juttu vain on, että sukupuoliroolit on Runarissa ja Kyllikissä käännetty nurinniskoin: kaikkia miehiä esittävät naisnäyttelijät ja päinvastoin. Täysin tarpeetonta kikkailua, ja aiheuttaa aluksi pitkään katsojalle hahmottamisvaikeuksia. Kaiken lisäksi tämä nurinkurisuus tuo paikoin mieleen kesäteatterifarssit. Muuten näytelmä on erinomainen kuvaus viattomuuden haaksirikosta, syyttömyyden muuttamisesta syyllisyydeksi. Ella Mettälä haavoittuvana lynkattavana Runarina ja Paavo Kinnunen hyväksikäytettynä Kyllikkinä ovat täydellisen onnistunut parivaljakko (kuvassa). Muita erityisesti mieleen jääneitä ovat Kati Outinen kirkkoherrana, Niko Saarela Runarin äitinä, Satu Silvo Kyllikin isänä ja Eeva Soivio Härkä-Heikkinä.

Lisäksi erikoinen tapaus perjantain esityksessä oli, että
Vilma Melasniemi oli perjantaiaamuna hälytetty illan esitykseen. Torstain esitys oli peruutettu sairaustapauksen vuoksi, mutta nyt päästiin jatkamaan. Wilma Melasniemellä oli kauppias Kiisken ja opettaja Roimelan roolit, jotka hän hoiti näytelmän vuorisanapaperit kädessään. Eikä mitään ongelmaa, kyllähän kauppiaalla ja opettajalla papereita voi käsissään olla, eikä näyttelijän tarvinnut repliikkejään aivan uppo-outona lukea läpi, olihan harjoitusaikaa ollut monta tuntia – taitava suoritus.

kari.naskinen@gmail.com