Se on tieteiselokuva, joka on entisestään
ajankohtaistunut. Tohtori Henry Faber (von Sydow) on kehittänyt
laitteiston, jonka avulla ihmisen aivoimpulssit voidaan muuttaa
kuviksi. Kun aivotoiminta muodostaa unia, päästään niistäkin
perille. Mahdollista on myös päinvastaisesti projisoida
menneitä asioita vaikkapa
lapsena sokeutuneen ihmisen aivoihin ja hänen koettavikseen.
Elokuvassa
tämä kohdehenkilö on Faberin puoliso (Jeanne
Moreau).
Monet
ovat keksinnön perässä, tietenkin myös Yhdysvaltain hallitus,
joka on pannut CIA:n asialle ja luvannut sen löytämisestä 500 000
dollarin palkkion. Summa on pieni, ja jos tällainen elokuva
tehtäisiin nyt, löytöpalkkioon voitaisiin panna pari nollaa
lisää.
En muista kuka, mutta joku elokuvassa muistuttaa,
että Johanneksen evankeliumi alkaa toteamuksella ”Alussa oli
sana”. Enää ei sanalla ole sillä tavoin itsenäistä merkitystä,
että sanominen ei jää henkilökohtaiseksi ilmaisuksi, koska
yksityisyyttäkään ei enää ole. Kuka tahansa voi varastaa kenen
tahansa sanomiset ja niiden avulla myös mielipiteet, joita
voi käyttää väärin.
Elokuvassa
lähestytään vuosituhannen vaihdetta. Keskeinen
asia on ihmisten ja organisaation välinen kommunikointi, joka on
muuttunut nopeaksi ja kaikki esteet voittavaksi. Yhteydet toimivat,
eikä pakoon pääse mihinkään, paitsi että tohtori Faber on
onnistunut tekemään laboratorionsa kallioluolaan aboriginaalien
alueelle Australiassa. Lisäksi tähän
lopun ajan lähestymiseen liittyy se, että Intiasta on lähetetty
satelliitti, jonka mukana on ydinräjähdepanos. Wenders näkee sen
kuitenkin pienempänä uhkana kuin ihmisten yksityisyyden
menettämisen.
Johanneksen evankeliumia lähempänä on
Johanneksen ilmestys, jonka seitsemäs sinetti on lopullisesti
avautumassa. Olemme koko ajan seurannassa. Meitä ”profiloidaan”
kauppojen kassoilla, kun maksamme ostoksemme kortilla tai kun
valitsemme seurattavia asioita internetistä. Sattumaako vain, mutta edellisiltana tuli televisiosta James Ponsoldtin elokuva The Circle (2017), jossa somefirman johtaja sanoo: "Tietäminen on hyvä asia, mutta kaiken tietäminen vielä parempi."
Kun ostan verkkokaupasta
Sergei
Eisensteinin ja
Andrei
Tarkovskin elokuvia
ja kirjoitan niistä tähän blogiini sekä katson KHL:n meneillään
olevia finaaliotteluita, olen USA:n
tiedusteluviraston
NSA:n algoritmien perusteella luultavasti Putinin
trolli.
Tätä
profiiliani vahvistaa se, etten ole isänmaallinen, koska käyn
ruokaostoksilla Lidlissä enkä Citymarketissa tai Prismassa.
Kaikki
sosiaaliseen mediaan kirjoitettavat tekstit kirjautuvat myös
talteen. Kun tämän kaiken
ynnää
yhteen Wendersin elokuvan kanssa, päästään siihen, mistä
elokuvassa on kysymys: ihmisten mielen hallintaan, aivopesuun ja
sensellaiseen. Amerikkalainen politiikantutkimuksen professori Lance
deHaven-Smith
Floridan
valtionyliopistosta kirjoitti
2013 kuinka CIA keksi John
F. Kennedyn jälkeen
termin ”salaliittoteoria” ja jyskytti ihmisten mieliin, että
Kennedyn murhasi yksinäinen hölmö
Lee
Harvey Oswald,
joka murhattiin poliisin huostassa ennen kuin häntä voitiin
kuulustella (deHaven-Smith:
Conspiracy
Theory in America).
Mikä
on seuraava askel? Jos menneisyyttä voi projisoida ihmisten mieleen,
voisiko menneisyyttä myös muuttaa?
Lisäksi
Wenders kantaa huolta siihen, mihin uusi informaatioteknologia
pahimmillaan johtaa. Vaikka ns. älypuhelimia ei vielä elokuvan
valmistuessa ollut, Wenders hämmästyttävästi ennustaa, että
ihmisten kiinnostus jotain tällaista kohtaan kasvaa valtaviin
mittoihin. Vaikka
ihmiset ovat näiden
laitteiden välityksellä aikaisempaa enemmän tekemisissä toistensa
kanssa, ei empatiakyky ylitä sitä, mitä on itsekkyys ja omien
tunteiden esille tuominen.
kari.naskinen@gmail.com
