keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Ensimmäinen parkkitalo 1928 Poriin

Lahteen rakennetaan lähivuosina kolme uutta pysäköintilaitosta, myöhemmin ehkä neljä lisää; yksi nykyisistä puretaan pois (Siltapuisto).

Ensimmäinen parkkitalo valmistui Poriin jo 1928. Siitä oli uutinen Satakunnan Kansassa 12.1.1928. Parkkitalo tuli Etelärantakadulle, joka oli liikenteen kannalta keskeinen paikka: linja-autoasema, taksiasema ja matkustajalaivasatama. Myös junanrata oli lähellä. Uudessa pysäköintitalossa oli myös autokorjaamo täysin uusin amerikkalaisin laittein. Korjaamolla oli oma hinurikin.

Samalla paikalla oli Oy Kauppakomppania Ab myynyt vuodesta 1919 lähtien autoja, moottoripyöriä, varaosia ja siirtomaatavaroita, kuten appelsiineja, konjakkia, liköörejä, tupakkaa, keksejä ja marmelaadia. Vuonna 1920 alkoi lisäksi Mobil-öljyjen myynti, ja Porin ensimmäinen bensiiniasema perustettiin 1923.

Myös Viipurissa oli parkkitalohanke vireillä 1920-luvulla. Karjala-lehdessä oli 1925 juttu, jonka mukaan arkkitehti Uno Ullberg oli laatinut piirustukset ”autotalliin” Pyhän Eliaan kirkon läheisyyteen eteläiselle rinteelle. Hankkeen takana olivat kauppaneuvos Evert Sellgren, johtaja Lennart Holmberg ja rakennusmestari August Carlsson, jotka esittivät kaupungin hallinnolle pyynnön saada ostaa tontti autotallirakennusta varten.

Tällaista autotallia pidettiin tärkeänä, sillä kuten lehtijutussa kerrottiin, Viipurissa oli jo peräti
500 autoa. Nopeasti kasvava automobiilikanta tarvitsi säilytystilaa ja kaupungin puolelta todettiin, että esitetty tontti on oikein asiallisen tähän tarkoitukseen. Parkkitalosta tulisi nelikerroksinen, joten rakennukseen tulisi myös asuntoja. Siihen hanke kuitenkin jäi.

Lahden toriparkin sisäänajokuilu.

Ensimmäiset parkkimittarit otettiin käyttöön Helsingissä keväällä 1955. Hankitut 39 amerikkalaista Duncar-Miller-mittaria tulivat Esplanadille ja Aleksanterinkadulle. Tie ja liikenne -lehden numerossa 1/1955 oli juttu otsikolla ”Pysäköintimittarit, niiden toiminta, oikeudelliset perusteet ja käyttöönottomahdollisuudet Euroopassa.” Siinä kerrottiin Helsingin ottavan mittarit käyttöön ”niillä keskikaupungin kaduilla, joilla pysäköintivaikeudet ovat muodostuneet pahimmiksi.”

kari.naskinen@gmail.com