perjantai 9. elokuuta 2019

Mu isamaa, mu õnn ja rõõm

Tallinnan tämän kesän laulujuhlista oli taas paljon lehtijuttuja. Laulajia ja soittajia oli yli 30 000 ja yleisöä varmaan kolme kertaa enemmän. Tällä kertaa tämä viiden vuoden välein järjestettävä tapahtuma oli erityisen juhlallinen, kun muisteltiin laulujuhlien alkua 150 vuotta sitten. Ensimmäiset laulujuhlat pidettiin 1869 Tartossa, josta ne vakiintuivat Tallinnaan 1896. Silloin Tartossa esitettiin ensimmäisen kerran myös laulu Isänmaani, onneni ja riemuni, josta nopeasti tuli Viron kansallisen heräämisen symboli. Kuten tunnettua, kysymyksessä on sama Fredrik Paciuksen sävellys, joka oli Suomessa saanut Maamme-lauluna ensiesityksensä 1848.

Sekä Viro että Suomi kuuluivat 150 vuotta sitten tsaari Aleksanteri II:n hallitsemaan Venäjään. Molemmilla oli melko autonominen asema, mutta halut täyteen itsenäisyyteen olivat alkaneet kasvaa. Virossa laulujuhlat olivat tämän liikehdinnän näkyvimpiä merkkejä.

Laulujuhla-aatteen voimakkain ajaja oli
Johann Voldemar Jannsen. Hän oli 1857 alkanut Pärnussa toimittaa Perno Postimees lehteä, mutta muutti muutaman vuoden kuluttua Viron henkiseen keskukseen Tarttoon, jossa alkoi julkaista Eesti Postimees -lehteä. Jannsen myös kirjoitti sanat Paciuksen sävellykseen. Hän perusti Tarttoon lauluseura Vanemuisen, jonka nimissä anottiin Liivinmaan kenraalikuvernööriltä lupaa järjestää yleisvirolaiset ”riemu- ja kiitoslaulujuhlat”. Lupa tuli ja kolmipäiväisille juhlille saatiin 46 kuoroa ja viisi puhallinorkesteria. Kuulijoita tuli peräti 15 000.

Tämä ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäistä kertaa tällaisen laulutouhun kanssa. Baltian saksalaiset olivat pitäneet pienimuotoisia kuorolaulajaisia jo Tallinnassa ja Riiassa, mutta Tarton tapahtuma 1869 oli erilainen, se nivoutui suoraan isänmaalliseen eetokseen.

SUOMI MUKANA

Jannsen halusi heti myös suomalaiset mukaan. Hän otti yhteyksiä Suomen puolelle, jossa jo aikaisemmin oli tunnettu kiinnostusta veljeskansaa kohtaan.
Elias Lönnrotkin oli käynyt Virossa 1844, mutta ei ollut innostunut. Viron historiaa laajasti tutkineen Seppo Zetterbergin mukaan Lönnrot sanoi, että olisi ollut mieluummin 1000 ruplan tuloilla Suomessa kuin 10 000 ruplan tuloilla Virossa, koska Virossa hän varmasti ehtisi kuolla ennen kuin tottuisi välinpitämättömänä katselemaan virolaisten moisionherrain sortaman rahvaan tilaa. Tunnettuja Viron-kävijöitä olivat noina aikoina myös August Ahlqvist, Yrjö Koskinen ja J.V. Snellman.

Ensimmäisille laulujuhlille Jannsen sai houkutelluksi Valtionarkiston amanuenssin, maisteri
Johan Reinhold Aspelinin ja rehtori C.G. Swanin, molemmat suomalaisen kulttuurielämän kermaa, Kirjallisen Kuukausilehden piiriin kuuluvia nimimiehiä. He lähtivät matkaan höyrylaiva Alexanderilla, yöpyivät Tallinnassa Stadt Helsingfors -ravintolassa ja jatkoivat seuraavana päivänä kyytivaunuilla 200 kilometrin päähän Tarttoon.

Heti laulujuhlien ensimmäisenä päivinä Aspelin ja Swan kuulivat siellä mm. Karl Collanin Savolaisten laulun. Avajaispäivän iltana järjestettiin noin tuhannelle kutsuvieraalle juhla-ateria, jonka aikana myös Swan nousi puhujakorokkeelle kiittämään hienosta tapahtumasta ja suomalaisten saamasta vieraanvaraisuudesta. Eläköön-huutojen jälkeen Jannsen nousi ylös ja kehotti Viron kansaa aina pitämään yhtä suomalaisten kanssa.

JYVÄSKYLÄ 1884

Tuolloin Tartossa oli esillä myös laulujuhlaidean nostattaminen Suomessa. Pian Jannsenin tytär, kirjailija Lydia Koidula kirjoitti Viron kansalliseepoksen koonnelle Friedrich Kreutzwaldille, että on jatkettava sillanrakentamista Suomen kanssa: ”Me järjestämme 2-3 vuoden kuluessa laulujuhlat Suomessa, jonne matkustaa myös virolaisia kuoroja.”

Suomessa otettiin Koidulan ajatus kiinnostuneena vastaan, mutta esimerkiksi C.G. Swan sanoi
kuitenkin, ettei samanlaisten laulujuhlien järjestäminen ollut vielä mahdollista, koska Suomessa kansakoululaitos oli vasta aivan alkeilla, kun taas virolaisilla tämä kansansivistysasia oli paljon pitemmällä.

Lydia Koidula ei kuitenkaan antanut periksi. Aspelinille hän kirjoitti pian Tarton laulujuhlien jälkeen, että ”en anna Teille rauhaa, ennen kuin Suomessa on saatu aikaan laulujuhlat”. Hänen ehdotuksensa oli, että laulujuhlia alettaisiin järjestää
Mikael Agricolan muistoksi ja niiden yhteydessä kerättäisiin varoja hänen muistopatsaansa pystyttämiseksi.

Näistä vetoomuksista ei ollut apua, mutta lopulta 1884 järjestettiin Suomen ensimmäiset yleiset laulujuhlat Jyväskylässä. Niille osallistui kuusi kuoroa ja kuusi soittokuntaa, juhlat pidettiin Kansanvalistusseuran juhlakokouksen yhteydessä. Agricolan patsasrahoista en tiedä, mutta 1908 paljastettiin Viipurin tuomiokirkon edustalla Agricolan patsas Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran tilaamana.

Viron kansallislauluna Paciuksen ja Jannsenin teos otettiin käyttöön 1920 ja uudelleen 1990. Nykyisin sitä kuulee, kun Magnus Kirst ja Ott Tänak seisovat palkintopallilla.

Mu isamaa, mu õnn ja rõõm,
kui kaunis oled sa! 
Ei leia mina iial teal
see suure, laia ilma peal,
mis mul nii armas oleks ka,
kui sa, mu isamaa!

kari.naskinen@gmail.com