keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Avioero takana, kohdalla tai edessä

Kaikki näkemäni elokuvat iranilaiselta ohjaajalta Ashgar Farhadilta käsittelevät miehen ja naisen keskinäistä suhdetta. Eikä helppoa ole. Avioero on joko juuri tullut tai sitä ollaan tekemässä tai se on ilmiselvästi edessä. Nämä kolme elokuvaa ovat Nader ja Simin: ero (2011), Menneisyys (2013) ja nyt tuoreimpana The Salesman (2016).

Heti tähän kärkeen pitää ihmetellä tämän uusimman elokuvan nimeä. Miksi iranilaiselle elokuvalle pitää Suomessa antaa englanninkielinen nimi. ”Salesman” tarkoittaa suomeksi myyntimiestä, ja kun elokuvan tapahtumiin liittyy päähenkilöiden mukanaolo harrastajateatterin näytelmässä Kauppamatkustajan kuolema, niin miksei elokuvan nimi voisi olla selväsanaisesti Kauppamatkustaja.

Avioero ei enää ole arabimaissakaan mahdottomuus, mutta ei se mikään helppokaan asia ole. Naiset varsinkaan eivät eroa kovin yksinkertaisesti saa. Tässä elokuvassa ei suoranaisesti puhuta avioerosta, mutta se on pinnan alla koko ajan.

Tilanne on hankala. Nainen on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, mutta kun nainen on shokissa, eikä halua puhua koko asiasta, aviomiehen mielikuvitus saa aikaan kaikenlaista. Mies ehkä epäilee, että vaimo on tullut jopa raiskatuksi, mutta asiasta ei saa minkäänlaista tolkkua, kun noin hurjaa asiaa ei rohkene edes ääneen sanoa eikä kysyä.

Jos nainen on raiskattu, se on muslimimaailmassa kai kuitenkin naisen syy. Vai voisiko olla niin, että vieras mies on nähnyt naisen alasti suihkussa, vaikka vain vahingossakin? Se jo olisi niin karmea tapaus, että hirvittää.

Näitä asioita elokuvan katsoja joutuu pohtimaan itse mielessään, koska elokuva ei vastauksia anna. Paljon on vain asioita vinossa. Perhe-elämä on romahtanut samalla tavalla kuin Arthur Millerin näytelmässä, jossa kauppamatkustaja Willy Lomanin perheen elämä menee raiteiltaan. Amerikkalaiselta unelmalta katkeavat siivet – Farhadin elokuvassa iranilainen unelma romahtaa.

Elokuvassa avioparin (Shahab Hosseini oik. ja Taraneh Alidoosti) elämä risteytyy näytelmän kanssa ja välillä repliikitkin teatterin näyttämöllä menevät sekaisin, kun etenkään mies ei pääse irti siitä riivaavasta painajaisesta, minkä vaimolle tapahtunut asia on aiheuttanut.

Elokuva on hyvä, juoni etenee sujuvasti, ja tässä lyhyesti kuvailemani asetelman lisäksi se on tietyllä tavalla myös jännäri, sillä asioiden oikean laidan selville saaminen johtaa aviomiehen omaan tutkimustyöhönsä.


kari.naskinen@gmail.com