maanantai 13. lokakuuta 2014

Putinin väki on tyytyväinen


Moskovan GUM-tavaratalossa tuli viime viikolla Vladimir Putinin syntymäpäivänä (62) myyntiin presidentin kuvalla varustettuja huppupuseroita. Kesällä 12.6. Venäjän kansallispäivänä oli myyntiin pantu t-paitoja, joissa oli Putinin kuva,

Putinin suosio kansan keskuudessa on korkealla, taitaa olla tällä hetkellä yli 80 prosenttia. Eikä mikään viittaa siihen, etteikö Putinia valita presidentiksi taas 2018, jos hän ehdolle asettuu. Näin hän jatkaisi Venäjän kekkosena vuoteen 2024, jolloin hän täyttää 72 vuotta. Tämä tarkoittaisi, että hän olisi tuossa vaiheessa ollut maan johtajana yli 23 vuotta, koska yleinen tulkinta on, että hän oli Venäjän todellinen johtaja myös ne neljä vuotta, kun Dmitri Medvedev oli väliaikaisesti presidenttinä neljä vuotta. Leonid Brezhnev johti Neuvostoliittoa vain 18 vuotta.

Helsingin Sanomissa oli äskettäin juttu, jossa Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Seija Lainela sanoi Boris Jeltsinin kauden holtittomuuden romahduttaneen maan talouden. Budjetissa ei pysytty, ei pystytty maksamaan eläkkeitä eikä valtiolta palkkansa saavien palkkoja. ”Tämän Putin muutti. Hän tuki siirtymistä vastuuntuntoiseen budjettipolitiikkaan.” (HS 29.9.2014)

Tosin Putin saa ansiokseen nyt senkin, että 1990-luvulla käyntiin pannut talousuudistukset alkoivat tuottaa näkyvää tulosta vasta hänen valtakaudellaan 2000-luvulla.

Joka tapauksessa Putin on nyt suuressa suosiossa. Ihmisten eläkeasiat ovat kunnossa, ja lisäksi kansalaiset pitävät siitä, että Putinin aikana poliisin määrärahoja on korotettu. Svenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja Kalle Kniivilä kirjoittaa kirjassaan Putinin väkeä – Venäjän hiljainen enemmistö (Into, 2014), että Jeltsinin kaoottisen ja köyhän 90-luvun jälkeen useimpien venäläisten elämä on huomattavasti kohentunut. Putinin aikakaudella elintaso on Venäjällä noussut enemmän kuin ehkä koskaan viimeisten sadan vuoden aikana.

Heti ensimmäisinä presidenttivuosinaan Putin toteutti verouudistuksen, minkä avulla valtiontalous saatiin kuntoon. Jo kesällä 2006 Venäjä pystyi maksamaan takaisin Neuvostoliiton koko ulkomaanvelan etuajassa, ja kasvaneet öljytulot antoivat valtiolle mahdollisuuden käyttää entistä enemmän rahaa sosiaalimenoihin. Vaikka iso osa valtion tuloista katosi korruptioon ja tuhlailevaan tehottomuuteen, Kniivilä toteaa venäläisille käyneen selväksi, että talouskehitys oli kääntynyt parempaan päin. Sotshin olympiakisat ja viime sunnuntainen kaveeraaminen F1-pomon Bernie Ecclestonen kanssa loivat lisää gloriaa Putinin ympärille.

Kniivilä on haastatellut kirjaansa venäläisiä ihmisiä eri puolilla maata. Jossakin Volgan sivujoen lähistöllä olevan Shumerlanjan urheilutalon johtaja Valri Brehov sanoo: ”Nyt on toiset ajat, kaikilla on ruokaa pöydässä. Putin on pannut maan oikealle kurssille. Ei ihmisiä saa jättää ihan oman onnensa nojaan niin kuin 90-luvulla tehtiin.”

Ukrainan kriisin lopullista vaikutusta Putinin suosioon kansan keskuudessa ei voi vielä ennustaa. Toistaiseksi se ei ole ainakaan paljon vaikuttanut. Yhden yksinkertaisen vastauksen antaa Brehov: ”Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa.”

NEUVOSTOAIKOJAKIN KAIVATAAN

Kniivilän haastatteluista käy ilmi, että monet kaipailevat vielä vanhaa Neuvostoliittoakin. Moskovalainen kirjastotäti Larissa Alimova, kuusissakymmenissä, sanoo, että ”tietysti me kaikki olimme surullisia, kun Neuvostoliitto hajosi, ja olemme ehkä vieläkin, meillä on niin rakkaita muistoja siltä ajalta. Miten vapaasti kaikkialle maahan pääsi matkustamaan, kaikki oli niin yksinkertaista. Me matkustimme lomalle Gruusiaan monta kertaa, Azerbaidzaniin, Keski-Aasiaan. Sellaisia valoisia nuoruudenmuistoja. Nyt ne ovat vain muistoja. - - - Pahinta oli kyllä 90-luvun loppupuolella, sen jälkeen ovat asiat taas olleet paranemaan päin. Ainakaan viimeisinä viitenä vuotena kukaan ei enää ole tarvinnut toista työtä.”

Mihail Gorbatshovin valtaantulon jälkeen näytti hetken aikaa hyvältä. Alkuun kaikki tuntui kehittyvän kohti parempaa, mutta sitten koko maa hajosi ja ihmisten tilanne alkoi vaikeutua. Toista oli ennen, ja edelleen ihmiset muistelevat lämmöllä neuvostoaikoja. Mieleen palautuvat hienot leikkikentät tai halvat asunnot ja junaliput, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto, tai kuinka oikeudenmukainen yhteiskunta oli nykypäivän suuriin tuloeroihin verrattuna, tai miten paljon ilmaisia asioita oli silloin.

Kritiikkiä Putin saa siitä, että hän ei ole ottanut valtiolle takaisin Jeltsinin lahjoittamia rahoja ja omaisuuksia oligarkeilta. Joku Aleksandr sanoo kirjassa, että tämän takia hän äänesti viime vaaleissa kommunistien ehdokasta – mutta: ”olisi pitänyt äänestää Putinia. Hän on sittenkin se, joka takaa Venäjän alueellisen."

kari.naskinen@gmail.com