Ranskalais-saksalainen elokuva Diplomatia
antaa kuvaa siitä, miten diplomatialla voitetaan enemmän kuin aseilla, ja
kuinka puolueettoman maan edustajalla voi olla tärkeä rooli vaikeassa
konfliktitilanteessa. Vladimir Putinin
ja Petro Poroshenkon olisi juuri nyt
hyvä mennä katsomaan tämä elokuva. Seurakseen he voisivat ottaa jonkun puolueettoman
maan sovittelijan vääntämään rautalangasta näitä asioita, esimerkiksi jonkun
sveitsiläisen, ja ottaisivat sitten opiksi.
Tämä on niitä elokuvia, joiden jälkeen on pakko perehtyä siinä kerrottuihin asioihin. Tässä tapauksessa on kysymys tilanteesta, missä Pariisin kohtalo oli vaakalaudalla. Adolf Hitler oli määrännyt Pariisissa joukkojaan johtaneen kenraali Dietrich von Choltitzin tuhoamaan koko kaupungin Eiffel-tornia ja Louvrea myöten, myös kaikki Seinen yli menevät sillat oli määrä räjäyttää. Tämän tuhoamisen merkitys ei olisi enää ollut sotilaallinen, vaan pelkästään kosto siitä, että vihollinen oli pommittanut Saksan kaupunkeja maantasalle. Saksa oli jo käytännössä sodan hävinnyt.
Saksalaisen Volker Schlöndorffin elokuvassa eletään aamuyötä 24.8.1944. Liittoutuneiden joukot ovat jo aivan Pariisin esikaupungeissa. Kenraali on tosi vaikeassa tilanteessa, sillä Hitler on käskynsä antanut ja jos kenraali ei sitä noudata, tapetaan tämän Saksassa oleva perhe. Räjähdyspanokset olivat jo valmiina, ja enää odotettiin von Choltitzin laukaisumääräystä. Sitä hän ei antanut – ”natsi, joka pelasti Pariisin”.
Elokuva perustuu Cyril Gelyn samannimiseen näytelmään (2011). Perusfaktat ovat ilmeisen oikeat, mutta Ruotsin konsuli Raoul Nordling ei pystynyt taivuttamaan von Choltitzia vain yhden yön keskusteluissa hotelli Mauricessa, kuten näytelmässä ja elokuvassa tapahtuu. Tämä on kuitenkin sivuseikka. Nordling joka tapauksessa sai natsikenraalin ymmärtämään, millaisen maailmanhistoriallisen vahingon hän aiheuttaisi pelkän koston ja tyhmän käskyn takia. Diplomatian keinot toimivat, vaikka vähän Nordling joutui turvautumaan myös diplomaattiseen vilunkipeliin.
Raoul Nordling oli myös se henkilö, joka 25.8.1944 klo 11 pantiin viemään antautumiskäsky von Choltitzille. Nordling kuoli 1962, ja hänen mukaansa on nimetty aukio Pariisissa Neuillyn kaupunginosassa. Pariisin sotilaskuvernöörinä toiminut Dietrich von Choltitz kuoli 1966, ja hänen hautajaisissaan oli läsnä korkea-arvoisia ranskalaisia sotilashenkilöitä.
Elokuvana Diplomatia ei ole kovin kummoinen. Se on vajaat puolitoistatuntia kestävä keskustelu kahden miehen kesken. Toimii elävässä teatterissa hyvien näyttelijöiden kanssa varmaan loistavasti. Hyviä ovat myös elokuvan päähenkilöt, monista ranskalaisista elokuvista tutut Niels Austrup (kuvassa vas.) ja Andre Dussoilier, mutta elokuvallisesti Schlöndorff on jäänyt melko jäykkään toteutukseen.
Aikaisemmin on samasta aiheesta tehty elokuva Palaako Pariisi (1966), mutta tässä René Clémentin ohjaamassa elokuvassa käsitellään asiaa laajemmin kuin vain kahden miehen keskusteluina, eikä se tietenkään perustukaan Gelyn näytelmään. Tässä elokuvassa keskitytään enemmän vastarintaliikkeen toimintaan Pariisin vapautukseen liitttyvinä päivinä 19.-25.8.
Bestseller-kirjailija Anthony Beevorin teoksessa Normandia 1944 (WSOY, 2009) käsitellään yksityiskohtaisesti myös 25.8. tapahtumia. Silloin Pariisin keskustassa oli ”koko kaupunki”, vapautusta ja saksalaisten antautumista juhlivat Champs Elysees´llä muiden mukana myös Yves Montand, Edith Piaf, Jean-Paul Sartre ja Ernest Hemingway.
kari.naskinen@gmail.com
Tämä on niitä elokuvia, joiden jälkeen on pakko perehtyä siinä kerrottuihin asioihin. Tässä tapauksessa on kysymys tilanteesta, missä Pariisin kohtalo oli vaakalaudalla. Adolf Hitler oli määrännyt Pariisissa joukkojaan johtaneen kenraali Dietrich von Choltitzin tuhoamaan koko kaupungin Eiffel-tornia ja Louvrea myöten, myös kaikki Seinen yli menevät sillat oli määrä räjäyttää. Tämän tuhoamisen merkitys ei olisi enää ollut sotilaallinen, vaan pelkästään kosto siitä, että vihollinen oli pommittanut Saksan kaupunkeja maantasalle. Saksa oli jo käytännössä sodan hävinnyt.
Saksalaisen Volker Schlöndorffin elokuvassa eletään aamuyötä 24.8.1944. Liittoutuneiden joukot ovat jo aivan Pariisin esikaupungeissa. Kenraali on tosi vaikeassa tilanteessa, sillä Hitler on käskynsä antanut ja jos kenraali ei sitä noudata, tapetaan tämän Saksassa oleva perhe. Räjähdyspanokset olivat jo valmiina, ja enää odotettiin von Choltitzin laukaisumääräystä. Sitä hän ei antanut – ”natsi, joka pelasti Pariisin”.
Elokuva perustuu Cyril Gelyn samannimiseen näytelmään (2011). Perusfaktat ovat ilmeisen oikeat, mutta Ruotsin konsuli Raoul Nordling ei pystynyt taivuttamaan von Choltitzia vain yhden yön keskusteluissa hotelli Mauricessa, kuten näytelmässä ja elokuvassa tapahtuu. Tämä on kuitenkin sivuseikka. Nordling joka tapauksessa sai natsikenraalin ymmärtämään, millaisen maailmanhistoriallisen vahingon hän aiheuttaisi pelkän koston ja tyhmän käskyn takia. Diplomatian keinot toimivat, vaikka vähän Nordling joutui turvautumaan myös diplomaattiseen vilunkipeliin.
Raoul Nordling oli myös se henkilö, joka 25.8.1944 klo 11 pantiin viemään antautumiskäsky von Choltitzille. Nordling kuoli 1962, ja hänen mukaansa on nimetty aukio Pariisissa Neuillyn kaupunginosassa. Pariisin sotilaskuvernöörinä toiminut Dietrich von Choltitz kuoli 1966, ja hänen hautajaisissaan oli läsnä korkea-arvoisia ranskalaisia sotilashenkilöitä.
Elokuvana Diplomatia ei ole kovin kummoinen. Se on vajaat puolitoistatuntia kestävä keskustelu kahden miehen kesken. Toimii elävässä teatterissa hyvien näyttelijöiden kanssa varmaan loistavasti. Hyviä ovat myös elokuvan päähenkilöt, monista ranskalaisista elokuvista tutut Niels Austrup (kuvassa vas.) ja Andre Dussoilier, mutta elokuvallisesti Schlöndorff on jäänyt melko jäykkään toteutukseen.
Aikaisemmin on samasta aiheesta tehty elokuva Palaako Pariisi (1966), mutta tässä René Clémentin ohjaamassa elokuvassa käsitellään asiaa laajemmin kuin vain kahden miehen keskusteluina, eikä se tietenkään perustukaan Gelyn näytelmään. Tässä elokuvassa keskitytään enemmän vastarintaliikkeen toimintaan Pariisin vapautukseen liitttyvinä päivinä 19.-25.8.
Bestseller-kirjailija Anthony Beevorin teoksessa Normandia 1944 (WSOY, 2009) käsitellään yksityiskohtaisesti myös 25.8. tapahtumia. Silloin Pariisin keskustassa oli ”koko kaupunki”, vapautusta ja saksalaisten antautumista juhlivat Champs Elysees´llä muiden mukana myös Yves Montand, Edith Piaf, Jean-Paul Sartre ja Ernest Hemingway.
kari.naskinen@gmail.com
